Hae v**** Googlesta!

Onk knakei?

2010-02-21T15:43:00.004+02:00

Kun blogin nimen vetää tarpeeksi överiksi, se on jo hauska, eikö? Pitkän pähkäilyn jälkeen uusi , Turkuun, ruokaan ja syömiseen keskittyvä blogini Onk knakei? (turun murretta ja tarkoittaa "minun on nälkä") on nähnyt päivänvalon. Tervetuloa!

Kaikki isäni hotellit

2010-02-03T10:30:00.003+02:00

Olen äärimmäisen iloinen ja onnellinen ystävieni kehittämästä uudestä tavasta viettää aikaa ja tavata toisia: Me käymme teatterissa! Tampereen teatterin Sovitus oli sen verran tylsä ja mitäänsanomaton, ettei siitä syntynyt edes blogitekstiä, mutta KOM-teatterin Kaikki isäni hotellit antaisi aihetta vaikka useampaankin!

Lupasin kovasti kaikille lukea Irvingin lukematta jääneen klassikon ennen esitystä, mutta enhän minä ehtinyt. Julia Frankin Keskipäivän haltija vei paljon aikaa ja energiaa, mutta palkitsi lopussa ahkeran uurastajan. Menin siis KOM-teatterin ihanaan, vanhaan saliin vailla tietoa tulevasta. Tarina oli hieno, vaikka muistuttikin nopeassa tempossa toteutettuna ajoittain farssia. Hyvin pysyi lukematonkin mukana. Näytelmän miespuolisten näyttelijöiden roolisuoritukset olivat loistavia. Kaikkia olen kehunut täällä jo aikaisemminkin edellisistä rooleista, ja kyllä he kehunsa ansaitsevatkin. Siis kiitos Pekka Valkeejärvi, Juho Milanoff, Henri Hanikka ja Niko Saarela(menin väenväkisin oikeasta ovesta sisään katsomoon, jotta sain sanoa lippuja repineelle Hanikalle Hei! Ystävät pyörittelivät päätään)! Naisilla menikin sitten heikommin. Laura Malmivaaran kaksoisrooli ei ollut millään lailla perusteltu, varsinkin kun hän oli näytelmän äidiksi aivan väärän ikäinen (ikäeroa samanikäiseen aviomieheen 16 vuotta ja vanhimpaan poikaan vuosi). Ei ihme, että keski-ikäiset naiset valittavat roolien puutetta! Ehkä myös Suzy-karhu olisi ollut uskottavampi, jos Malmivaara olisi saanut keskittyä vain siihen. Ja Vilma Melasniemi näytteli taas niillä samoilla maneereilla, jotka kyllä sopivat näytelmään, mutta jotka olen nähnyt jo kahdesti aiemmin.

Oih, teatteri on kyllä hieno asia. Se sykähdyttää, liikuttaa, puhuttaa ja saa aina jollain oudolla tavalla vähän sekaisin. Hienoa on, että jossain tehdään vielä kunnianhimoista, monimuotoista ja katsojaakin haastavaa teatteria!

P.S. Hellin mielessäni ajatusta ruokaan, ruokakirjoihin, ruokakulttuuriin, ravintoloihin, kahviloihin ja kuluttamiseen keskittyvästä uudesta blogista, kun tähän ei tunnu enää oikein löytyvän innostusta. Mitäs sanotte?

Kattojen päällä on lunta...

2009-12-20T20:18:00.002+02:00

Äitini on valitellut jo vuosikausia sitä kuinka nopeasti aika menee. Ymmärrän häntä päivä päivältä paremmin. Jouluun on neljä yötä ja työsopimukseni päättymiseen alle kaksi viikkoa. Vasta hetki sittenhän minä huokaisin, että edessä on pitkä huoleton kausi samassa työpaikassa. No, muutoksethan voivat tuoda tullessaan myös mukavia asioita...

Ennen työttömyyttä on edessä aina yhtä ihana joulu. Olen pikkuhiljaa todennut, etten ole jouluihminen kuin ruoan suhteen. Olen jo viikkoja haaveillut äidin italiansalaatista, kylmäsavulohesta perunalaatikon kera, lasimestarin sillin liemessä lilluvista vihanneksista ja rosollin kirpeänrasvaisesta kastikkeesta. Omalle vastuulleni jää apumiehenä toimimisen lisäksi joulukarkkien teko. Perinteiseen hommaan on aina kerättävä vanhat klassikot (kuten konjakkitryffelit ja kermatoffeet), mutta löydettävä aina myös jotain uutta. Tänä vuonna harkitsen marmeladeja äidin omasta marjamehusta sekä kardemummalla maustettuja tryffeleitä, joiden hurmaavan kuvan bongasin kampaajan ruotsalaisesta joululehdestä (tässä ohjeessa kuva ei kyllä ole yhtä houkutteleva). Kävimme myös tänään ostamassa varalle neljä rasiaa Fazerin konvehteja (Sininen, Fazermint, Geisha ja Julia), jotta herkut eivät vaan pääse loppumaan kesken jännittävän Afrikan tähden. Haaveilen vielä joskus rakentavani koko joulun omin pikku kätösin ja kutsuvani kaikki rakkaat paikalle, mutta ainakin vielä olen onnellinen päästessäni äidin patojen ääreen.

P.S. Jotta tunnelma ei menisi liian jouluiseksi niin lisätään loppuun pieni saarna. Entisten nuorten sävellahja kertoi eilen Matti Vanhasen osallistuvan Ylen Hyvä Joulumieli- keräykseen. Minun mieleeni tilanne hieman särähti. Eduskunnan suurimman puolueen puheenjohtaja ja maamme pääministeri kantaa huolta köyhien lapsiperheiden lisääntyvästä kurjuudesta osallistumalla hyväntekeväisyyteen. Minusta hyväntekeväisyyteen osallistutaan yleensä siksi, että tunnetaan tiettyä toivottomuutta jonkin ilmiön edessä ja katsotaan, ettei muuten voida asianomaisia auttaa. Pääministeri voisi vain tuoda eduskuntaan ehdotuksen, jossa köyhyysrajan alla oleville lapsiperheille annettaisiin se 70 euroa lisää rahaa vaikka joka kuukausi. Kyllä sellaisen rahan luulisi jostain löytyvän, kun on löytynyt rahat veronkevennyksiinkin. Ja köyhille lapsiperheille annettu raha menisi varmasti kulutukseen eli piristäisi talouttakin. Mutta sen sijaan, että Matti tekisi oikeaa politiikkaa, hän jakaa almuja. Näinhän se maailma paranee, varsinkin jouluna.

Kaarinalla on asiaa.

2009-11-11T22:18:00.004+02:00

Yleisön pyynnöstä.

Tämä on syksy

2009-10-20T21:32:00.004+03:00

Elämä on niin täynnä erilaisia juttuja, ettei oikein tiedä mitä sitä mistäkin sanoisi. Kiireisen kesän jälkeen on tullut kiireinen syksy, joka on vielä kesääkin mukavampi. Päivät täyttyvät työstä ja illat erilaisista aktiviteeteista. Viikonloput on täynnä koulutuksia, seminaareja ja juhlia.

Parasta tässä syksyssä on ollut kulttuuri. Takana on kolme kustantajien kirjailtaa (työn ehdottomia plussapuolia) ja edessä vielä ensi viikonlopun kirjamessut! On tullut luettua niin paljon hyviä kirjoja, ettei meinaa itsekään pysyä perässä. Olen nähnyt niin hyvää teatteria ja elokuvaa, että oksat pois! Martti Suosalo vastasi varmaankin parhaasta näkemästäni teatteriesityksestä ikinä. Mielipuolen päiväkirja oli riipaiseva ja vangitseva kuvaus ihmisen mielen heikkoudesta ja pikkuhiljaa tapahtuvasta sortumisesta. Gogol kirjoitti tarinansa mielipuolesta ikuisuus sitten, mutta se on edelleen järkyttävän ajankohtainen. Ja kuinka hyvin Suosalo sen tekeekään, jokaista yksityiskohtaa myöten. Harvoin minä olen sanaton, mutta nyt olen!

Hirveän paljon huonommaksi eivät jääneet Marja Packalen ja Pirkko Saisio Odotuksessaan. Minä painin jatkuvien ikä- ja tulevaisuuspohdintojeni kanssa katsomossa kun Saisio hokee lavalla: "23-vuotias on ihan lapsi. 23- vuotias on ihan lapsi!" Kiitos, se helpotti hetkeksi. Väkisin vain tulee mieleen, että jos tekijät eivät olisi naisia ( ja 50 % seksuaalivähemmistöä), tämä näytelmä olisi nykyistä huomattavasti isompi juttu suomalaisessa mediassa. Miksi 60- vuotiaat sedät ovat tässä yhteiskunnassa niin paljon merkittävämpiä ja heidän sanansa painavampia, kuin saman ikäisten äärimmäisen lahjakkaiden naisten? Jos Kalle Holmberg, Esko Salminen tai vaikka Esko Roine tekisi noin syvällisen, avoimen ja omaelämäkerrallisen teoksen, se saavuttaisi ihan eri tavalla arvostusta, nyökyttelyä ja laatulehtien kommentteja. Miksi Pirkko Saisio ei kelpaa Suomen kuvalehden kanteen, vaikka hänen työnsä on kerta toisensa jälkeen loistavaa?

Täällä pohjantähden alla.

2009-08-23T14:53:00.002+03:00

Noin viiden minuutin kuluttua YLE Radio 1:ssä alkaa kolmas osa Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla kuunnelmaa. Osia on yhteensä 21 ja minä olin jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen aivan pähkinöinä. Jos on jääneet edelliset kuuntelematta, ne löytyvät edelleen YLE Areenalta. Ja ei, tässä tapauksessa ei riitä se, että on nähnyt elokuvan!

YLE:n Pohjantähdessä on vahvojen historiallisten sanomiensa vuoksi myös aikamoinen sanoma nykyajalle. Toisin kuin kokoomusnuoret väittävät, tarvitsee myös nykyajan ihminen sitä, mitä vain YLE voi tarjota. Kaupallisesti dinosauruskuunnelmien tekeminen ei varmasti ole kannattavaa, mutta mitä Suomen piskuinen kansa tekisi, jos kukaan ei pitäisi huolta sen kulttuuriperinnöstä. Väinö on varmasti itkettänyt minua enemmän kuin kukaan mies. Jännityksellä odotan monenteenko jaksoon ehditään, ennen kuin YLE tekee saman.

Sisso, millainen Vanja-eno!

2009-08-07T23:04:00.006+03:00

On pitänyt kertoa jo pidemmän aikaa, että kaikista kaupungin kesäteattereista katsokaa edes tämä! (Vielä ehtii!) Raahatkaa pakolla mukaan myös teini- ja keski-ikäiset sukulaiset! Tässä on sisältöä, musiikkia ja huumoria varmasti enemmän kuin missään "koko perheen ratkiriemukkaassa musikaalissa", mutta sen lisäksi vielä paljon enemmän. On rohkeutta, heittäytymistä, uskomattomia heittoja, kliseitä, balettia (!), Martti Servoa ja Napanderia sekä kohtauksia, joita et olisi ikinä uskonut missään näkeväsi. Santtu ei ollut ihan kympillä mukana, minä olin!

Kirjallisuudesta ja kirjaston kirjoista.

2009-06-30T21:30:00.005+03:00

Työt pienessä kunnankirjastossa ovat alkaneet mukavasti. Saan tehdä lähes mitä tahansa mihin vain on tarvetta. Kukaan ei ole jatkuvasti yläpuolellani päättämässä käytännön asioista ja jakamassa tehtäviä, vaikka usein konsultoinkin työtoveria ja kirjastotoimenjohtajaa. Uutta on myös työn leppoisuus. Muovitettavia kirjoja on aikaa selailla, kirjan poistoa voi rauhassa harkita ja keskellä viikkoa on aikaa peräti hyllyjen siivoamiseen. Suuressa kaupunginkirjastossa tämä olisi mahdotonta ylellisyyttä, kun edes hyllyttämiseen ei ole aikaa.

PIenessä kunnankirjastossa kuitenkin tiivistyy eräs suurimmista kirjastoahdistuksistani: Kirjamakuni täydellinen eroavaisuus asiakkaiden kirjamausta. Naiset hakevat hyllyjen välissä Robertsia, Mustosta ja Kinsellaa. Miehet taas Lehväslaihoa, Mäkeä ja Cussleria. Minun lainoissani lukee Yates , Maalouf ja Byatt. Ongelmia syntyy viimeistään siinä vaiheessa, kun minun pitäisi suositella jotain hyvää kirjaa, kertoa mikä tulee sarjassa seuraavaksi tai keksiä asiakkaalle jotain samantapaista luettavaa, kun kaikki Lehtiset on luettu. En halua moittia asiakkaita heidän lukutottumuksistaan enkä ylistää tai mollata omianikaan. Työni vain olisi helpompaa, jos ne edes joskus kohtaisivat. Tällä hetkellä harkitsen jälleen vakavasti tarttuvani vaikka Keyesiin, jotta tietämykseni ei olisi aivan niin vinksahtanutta.

Toiseksi edellinen työpaikkani, suuri kaupunginkirjasto oli siitä jännä paikka, että myös klassikot ja esimerkiksi Tammen keltainen kirjasto olivat kysyttyä tavaraa. Tietämykselleni Ruispellon siepparin käännöksien eroavaisuuksista olisi saattanut olla käyttöä. En vain ymmärrä, miksi isojen ja pienten kirjastojen asiakaskunta eroaa niin paljon toisistaan.

Ongelma on myös kunta(tai kaupunki)laisissa. Tiedän lukuisia fiksuja ja paljon lukevia nuoria ihmisiä, jotka eivät oikeastaan käytä kirjastoa vaan akateemista kirjakauppaa. He pelkäävät ehkä myöhästymismaksuja, ehkä aukioloaikoja ja suosivat kirjojen kertakäyttöä. Ehkä heidän edellisestä kirjastokäynnistään on niin kauan, etteivät he edes tiedä mitä kirjastoilta voisi odottaa (olen kerran keskustellut pääkaupunkiseutulaisen kansanedustajan kanssa, joka ei uskonut kirjaansa löytyvän kirjastoista. Pääkaupunkiseudulla sitä on 15 ja Vaskissakin 2 kappaletta). Monenlaisia kirjoja ja monenlaista kirjallisuutta lukevien ihmisten hylätessä yleiset kirjastot, "tätiytyy" asiakaskunta nopeasti. Ja koska kirjastoissakin pätee nykyään kysynnän ja tarjonnan laki, on kirjastoissa pian vain sitä, mitä tädit haluavat. Jos Tästä äiti varoitti on seissyt kunnankirjastoni hyllyssä parhaalla paikalla yli viikon kenenkään tarttumatta siihen, kuinka innokkaasti uskotte kirjastotoimenjohtajan ostavan seuraavan into-pamfletin?

Kirjoitus kahdesta veneestä.

2009-05-18T20:29:00.004+03:00

On taas tapahtunut aivan huimasti kirjoittamisen arvoisia asioita. Rooma oli aurinkoinen, maukas, ruuhkainen ja nautinnollinen. Juuri sellainen kun kahden pätkätyön välissä olevan viikon loman tulee ollakin.

Lauantaina kävin katsomassa Paniikin viimeisen esityksen. Vaikka kolmen kolmekymppisen miehen ongelmiin keskittyvä näytelmä ei huono ollutkaan, mietin aika monta kertaa kellon viisarien sijaintia taulussa. Jotenkin esitystä leimasi taas kaupunginteatterille tyypillinen ylinäytteleminen ja liioittelu (tai sitten minä vain olen realistisemman otteen kannattaja). Kyseisessä esityksessä häiritsi myös yleisö, jonka oli pakko nauraa joka välissä. Nauru on toki hyvä suojakeino, ettei tarvitse ajatella näytelmään ehkä piilotettuja synkempiä sävyjä tai vakavampia aiheita.

Eniten minua on kuitenkin lähipäivinä liikuttanut opetusministeri Henna Virkkunen, jonka naistenlehtiesiintymiset ovat aiemminkin hämmentäneet minua. Jo hänen ottaessaan opetusministerin salkun vastaan naistenlehdet hehkuttivat hänen täydellistä suorittamistaan ja virheetöntä elämäntarinaansa: "10-vuotiaana sain oman hepan, jonka kanssa harjoittelin vastuunottoa." Virkkunen on kuin pelottava esimerkki siitä, miten eri luokissa ihmiset Suomessa edelleen painivat. Joku opettelee vastuunottoa hevosella, jollain ei ole varaa edes hamsteriin. Ja kun tilanne on tällainen jo lapsena, on eroa vaikea kuroa kiinni. Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä (jonka saan äidiltä hänen luettuaan ja täytettyään ristikon, huippulehti!) opetusministerimme kommentoi päiväänsä: "Minut pysäytti iltapäivälehden uutinen yöllä kadusta harhailevasta pikkutytöstä. En voi mitenkään käsittää vanhempia, jotka jättävät lapsensa kotiin nukkumaan ja lähtevät itse yökerhoon. Olemme tehneet Suomessa vuosikymmeniä työtä koko kansan sivistystason kohottamiseksi. Kaikki ovat saaneet hyvän koulutuksen, tietoa pitäisi olla. Miten on mahdollista, etteivät ihmiset silti pysty huolehtimaan edes lapsistaan? Suorastaan kiihdyn tätä ajatellessani." Viaton kommentti naistenlehdessä osoittaa selvästi, ettei Virkkunen näe ympärillään eläviä lukuisia onnettomia, jolla ei ole koskaan ollut samanlaisia lähtökohtia tähän elämään kuin hänellä itsellään. Kyse ei ole pelkästään taloudellisesta asemasta (vaikka se helpottaakin maailmassa pärjäämistä), vaan myös alunperin jaetuista korteista, erilaisista kehitys- ja keskittymishäiriöistä, puhumattakaan Suomessa niin valitettavan yleisistä päihdeongelmista. Vaikka ei ketään paapoa pidäkään, olisi hyvä avata silmät ja todeta, ettei meistä kaikista ole huolehtimaan edes itsestämme, saati sitten viattomista lapsista. Peruskoulun läpäisemisestä huolimatta. Ja kun peruskoulun seksuaalivalistukseen ja kondomeihin on ollut liian vähän rahaa jo vuosia, tällaiset uutiset eivät varmasti jää yksittäistapauksiksi. Ja mitäs ajattelit tehdä asialle, opetusministeri Virkkunen?

A.N.J. EU- vaalit lähestyvät uhkaavaa vauhtia, enkä vieläkään oikein tiedä ketä loistavista ehdokkaista äänestäisin. Jos et sinäkään, suosittelen tutustumaan ainakin Jenny Lindborgiin, Niko Korteen, Pilvi Torstiin ja Ahmed Al Chibibiin!

Kaarina osaa lentää?

2009-05-02T21:26:00.004+03:00

Olin tänään aivan (tälläerää) vihoviimeistä kertaa tuuraamassa kirjastossa, jossa olen opetellut kirjastotyön ja asiakaspalvelun perusteet, saanut ensimmäisen kirjastotyöporukan ja kasvattanut kirjastotädin identiteettini. Vaikka uutta kohti lähtee aina innolla, sain tänään lahjan, joka sai minut hetkeksi varsin liikuttuneeseen tilaan. Lastenosaston loistava pomo, joka (vain!) pari vuotta sitten otti minut harjoittelijaksi oli unohtanut antaa minulle tarkoittamansa lastenkirjan ja jättänyt luovutuksen kollegan tehtäväksi. Kirja on pieni ja kovasivuinen tarina unelmoivasta, mutta pelokkaasta Leena Leppäkertusta, jonka nimi oli tässä kyseisessä kappaleessa korvattu Kaarinalla. Uskomatonta, miten jotkut eleet, lahjat tai tarinat vain osuvat ja uppoavat. Tämä kuuluu kokonaisuudessaan näin:

Kaarina perhosen lentoa katsoo ja mieli on haikea.
"Tahtoisin osata lentää, vaan se taito on vaikea."

Koppakuoriainen neuvoo: "Tee vain kuten minäkin."
"Siipiä nostat ja lasket, niin lennät jo sinäkin!"

He nousevat kukan latvaan, puutarhan reunustalla.
"Pelottaa!" sanoo Kaarina. "Liikaa on tyhjää alla."

Huiii! - voimakas tuulenpuuska heidät mukaansa tempaisee!
Kaarina huomaamattaan aivan siivet lentoon aukaisee.

Koppakuoriainen nauraa: "Sinä lensit, minä näin?"
"Opin lentämään ihan helposti, kiitos sulle, ystäväin!"

Poliittinen debyytti:

2009-03-31T17:23:00.003+03:00

Minusta on kyllä varsin samantekevää mitä mieltä ja millaisilla perusteilla minä ja muut tavalliset kaduntallaajat olemme toriparkista niin kauan kuin hanketta ajavien ja siitä päättävien henkilöiden mielipiteet ja perustelut jäävät vähintäänkin hämäriksi (esimerkiksi eräs yritysjohtaja oli Huomenta Suomessa sitä mieltä, että Turun ydinkeskustaan on päästävä myös autolla, mutta ei lainkaan perustellut että miksi. Eivätkö bussilla, pyörällä tai kävellen riitä tavalliselle, terveelle tallaajalle?). Vaikka demarinuorissa löytyy asiasta varsin erilaisia mielipiteitä ja vielä erilaisempia perusteluja, minä olen erittäin surullinen siitä, että Turussa tehdään näin mielikuvituksetonta politiikkaa. Kaupunkia kehitetään vain kuluttamisen ja yksityisautoilun näkökulmasta unohtaen kaikki uudet ja Suomessa ennennäkemättömät vaihtoehdot. Mikä estäisi meitä tekemästä Turusta Suomen Amsterdamia, missä autoilija väistää pyöräilijää eikä aina toisinpäin?

Vaikka toriparkkiasiassa kävi eilen odotetun huonosti, on sen myötä noussut kunnallispoliittinen aktivismi aikas hieno juttu. Ihan turha kenenkään tulla sanomaan, etteivät yhteiskunnalliset asiat tai oman kaupungin tapahtumat kiinnosta turkulaisia, kun n. 500 ihmistä osallistui mielenosoitukseen arki-iltana. Ja vaikka tässä asiassa kävi huonosti, toivottavasti vielä joskus pääsemme kaupungintalon eteen kannattamaan ja puolustamaan kaupunginvaltuuston uusia ja ennakkoluulottomia aloitteita.

Tämäntapaisen kolmiminuuttisen puheenvuoron huusin eilen megafoniin toriparkin vastaisessa mielenosoituksessa. Yleisö taputti.

Vaikuttavia elokuvaelämyksiä.

2009-02-16T11:48:00.006+02:00

Olenko minä ainut, jonka mielestä elokuvien ajoituksissa ei ole mitään järkeä? Ensin leffassa ei mene mitään ja parin viikon päästä menee vaikka mitä. Vielä kun kaupungin kaksi elokuvateatteria ovat saman firman omistuksessa, jää kamalasti hyviä elokuvia katsomatta vain ajoituksen takia. Tule takaisin, Thalia!

Lähiaikoina on tullut nähtyä todella vaikuttavia ja hyviä elokuvia. Ensin katsottiin Wrestler, vaikka se ei ystäväni Santun mukaan sopinutkaan lainkaan elokuvamakuuni. No, kun piti silmät tiukasti kiinni ensimmäiset 30 minuuttia, oli loput 80 minuuttia aivan loistavaa katsottavaa. Ja nimenomaan katsottavaa, sillä näyttelijäntyö oli aivan mielettömän fyysistä ja roolit uskottavia tukasta varpaisiin saakka. Kaikki puhuvat vain Mickey Rourkesta (kyllä, ansaitsee Oscarinsa!), vaikka Marisa Tomei oli lähes yhtä vakuuttava ja fyysinen stripparin roolissaan. Käykää katsomassa (mieluiten isolta kankaalta!) ja kertokaa mielipiteenne, voiko leffassa näkyvä kroppa olla oikeasti 34-vuotiaan Tomein?

Seuraavana superpäivänä kävin samassa seurassa katsomassa Milkin. Olin lukenut ystäväni Marian blogikirjoituksen leffasta ja oli ihanaa huomata miten eri vivahteita eri ihmiset löytävät samasta asiasta. Kun maria mietti homoseksuaalin oikeutta pitää homoseksuaalisuutensa omana tietonaan, minä katsoin elokuvaa huimana esimerkkinä poliittisesta vaikuttamisesta. Jos joku asia on huonosti, sitä on aivan turha voivotella vaan sille on tehtävä jotain. Miksi ihmeessä politiikan pitäisi olla harmaiden ihmisten harmaata puuhastelua, kun se voi olla aitojen, erilaisten ihmisten tahtoa vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Vieläkin olisi niin paljon syitä nousta barrikadeille ja huutaa gramofoniin! Harvey Milkistä tuli kerralla mun suuri idoli!

Sitten tuli vielä katsottua Pianisti, mikä näistä kolmesta (yllättävää kyllä) kosketti vähiten. Ehkä ei kannattaisi odottaa kehutun elokuvan katsomista seitsemää vuotta odotusten jatkuvasti kasvaessa. Mä olen jotenkin ihan henkisesti väsynyt näihin Natsi- ja juutalaisvainoelokuviin, jotka tuntuu jotenkin kaikki muistuttavan toisiaan. Olen käynyt Auschwitzissa, Prahalaisessa synagogassa, Anne Francin talossa, Salaspilsin keskitysleirimuistomerkillä lähellä Riikaa ja Berliinin Holokaust- muistomerkillä. Ahdistus kaikkien toinen maailmansota- aiheisten elokuvien äärellä on ihan liian suurta. Ne ei IKINÄ pääty millään lailla hyvin. Ensimmäisen tunnin jälkeen sanoin ääneen, että en pysty katsomaan tätä loppuun, jos koko elokuva on samanlaista tuhoamista, nöyryytystä ja tappamista. Ja vaikka elokuvan päähenkilö selviää kaikesta kamalasta hengissä, ei tulevaisuus vailla kotia, perhettä ja läheisiä näytä turhan ruusuiselta. On äärimmäisen tärkeää, että näistä asioista puhutaan, mutta minä pidättäydyn taas muutaman vuoden vaikka dokumenteissa, niiden mukanaan tuomat painajaiset saa edes jotenkin pidettyä aisoissa.

Nyt kun nämä on saatu katsottua ja analysoitua, pitäisi ehtiä nähdä vielä ainakin Kielletty hedelmä, Doubt, Luokka, Revolutionary road, Australia, Ystävät hämärän jälkeen ja Maata meren alla. Lähteekös joku mukaan?

Himoshoppailija laman kourissa. Eikun anteeksi, taantuman kourissa.

2009-02-11T12:37:00.003+02:00

Kun joka paikassa puhutaan tällä hetkellä taantumasta tai lamasta, on minunkin pakko työntää lusikkani soppaan. Edes vähän.

Koska talouspolitiikka ei ole koskaan ollut vahvin lajini jätän sen suosiolla väliin ja siirryn suoraan kaikkien tämän hetken lempiaiheeseen, shoppailuun. Vielä about puoli vuotta sitten jokaista kuluttajaa syyllistettiin turhasta shoppailusta. Leffassa pyöri dokumentti perheestä, joka selvisi koko vuoden lähes kokonaan ilman öljyä. Glope hope ja muut kierrätysmateriaaleja käyttävät brandit olivat vähintään in, hip, pop, must ja kuul. Ja juuri kun pieni kuluttaja alkaa saada mielensä siirtymään oikealle vaihteelle käy ilmi, että kuluttamisen vähentäminen on lähellä maanpetosta. Vain hölmö käy kirpparilla. Nyt on pakko ostaa uudet huonekalut, uusia vaatteita, uutta elektroniikkaa ja matka Finnairin koneella Khao Lakiin. Ihan sama mitä lentäminen tekee ympäristölle, kunhan henkilökuntaa ei tarvitse lomauttaa. Ja se lomauttaminen ei johdu hallituksesta, pankeista, yritysten johdosta vaan yksittäisestä kuluttajasta, joka ei suostu shoppaamaan koko pientä palkkaansa.

Kävin pari viikkoa sitten shoppailemassa kahtena peräkkäisenä päivänä. Molempiin paikkoihin ajauduin olosuhteiden pakosta ja asiayhteyden aloin nähdä vasta myöhemmin. Torstaina, ruotsinkurssin alkua odotellessani, astuin sisään antikvariaattiin. Puutorilla sijaitsevaa Omituisten opusten kauppaa pitää nykyään nuori sympaattinen pariskunta. Kirjat ovat laadukkaita, mielenkiintoisia ja useimmista antikvariaateista poiketen nätisti aakkosissa. Pienessä liikkeessä on rauhallinen tunnelma ja peräti pieni lukunurkka nojatuoleineen ja lamppuineen. Maksaessani ruokakirjani parivuotias taapero jo odotteli isää kanssaan pulkkamäkeen äidin jäädessä kauppaa pitämään.

Perjantaina jouduin kauppakeskus Myllyyn (oikeasti jouduin, vaikka se onkin jo aivan toinen tarina...). Vaikka arkiaamuna suuressa, kaikuvassa hallissa oli vähän ihmisiä, mainosten luoma meteli oli jatkuva. Liikkeet ovat hengettömiä ja persoonattomia ja ähky kaikesta materiasta iski noin puolessa tunnissa. Jos ostan Myllystä esimerkiksi jumppapaidan, mihin käyttämäni raha menee? Mistä ostamani tuote on tullut ja miten se on vaikuttanut esim. ympäristöön?

Samalla kun median täyttää vallalla oleva taantuma ja jatkuvasti paheneva ilmastonmuutos, rakennetaan Turun alueelle kovaa vauhtia toista jättimäistä ja hengetöntä kauppakeskusta, kauas keskustasta ja ihmisistä. Kun tällaiset hirvitykset on ensin poliitikkojen päätöksellä rakennettu, kantavat kuluttajat niihin vähät rahansa helppouden ja vaivattomuuden nimissä. Kohta itkemme kaikki kollektiivisesti elävän keskustan ja lumisten talvien perään. Jollei vuosisadan pahin taantuma ole sitä ennen vienyt viimeisiäkin rahojamme...

P.S. Varokaa vaan, rakkaat ystäväni. Saatatte saada tänä vuonna syntymäpäivälahjoiksi käytettyjä kirjoja...

Jihuu!

2009-01-19T20:50:00.003+02:00

Ennen oli kunnollista,
nytten ei oo kunnollista,
ei saa edes kunnollista kahvia!

Ennen oli maailma kivasti,
nyttten on maailma huonosti,
huumeita on kaikkialla,
terroristit vihaisia!

Jos joku ei vielä tiedä, Pasilan alkuun on alle puoli tuntia! Jee! Jihuu! Jee!

P.S. Kevät tulee olemaan työntäyteinen, mikä on melkein yhtä hienoa kuin Pasilan uudet jaksot. Siis melkein.

Uusi vuosi, samat vanhat saarnat...

2009-01-08T16:41:00.006+02:00

Olen päiväkausia suunnitellut raapustamista blogiin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Olen istunut koneen ääressä varmaan puoli tuntia pohtien hyvää otsikkoa, hyvää aihetta tai sopivaa muotoilua asialle. Näinkö nopeasti työelämä kutistaa aivot?

Voisi kirjoittaa vuodenalun aktivoitumisesta, mikä iskee joka vuosi. Jumppa, terveellinen ruoka ja hyvät kirjat kiehtovat aivan eri tavalla kuin marras- tai joulukuussa.

Voisi kirjoittaa valmisruokien kirosta eli siitä hötöstä, jolla elintarviketeollisuus haluaa meitä ruokkia. Muovipussileipä on pahaa ja kallista, valmisruuat ovat pahoja ja kalliita (Atrian kasvis wokkia lukuunottamatta), puolivalmisteet ovat pahoja ja kalliita. Hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja on saatavilla äärimmäisen vähän. Vähän aikaa sitten tuotiin markkinoille valmiiksi paloiteltuja ja muoviin käärittyjä omenoita, joiden kilohinta oli tuotantoprosessissa varmaan kymmenkertaistunut. Apua!

Voisi kirjoittaa siitä, kuinka perverssi nykyihmisen suhde ruokaan on muutenkin. Miksi on pakko saada pahoja, kalliita ja ympäristöä kuormittavia tuoreita tomaatteja keskellä talvea, kun kolme kiloa punajuuria maksaa alle kaksi euroa? Miksi ostetaan 400 g hedelmiä ja kasviksia sullottuna desin muovipurkkiin, kun samalla rahalla saisi kilon mandariineja? Miksi mahan möyrinä peitetään pahanmakuisella, ulkomaisella jukurtilla eikä etsitä möyrinän todellista aiheuttajaa? Miten minä annoin eilen 40 ekiä Citymarketin kassalle saamatta vastineeksi lähes mitään todellista ruokaa?

Voisi kirjoittaa Martin kirjaston lakkauttamisesta. Kaupunki lopettaa suositun ja toimivan palvelun säästääkseen alle 100 000 ekiä vuodessa. 100 000 on niin minimaalinen summa kaupungin budjetissa, että sen voisi vähentää vaikka Aleksi Randellin palkkakuluista. Tämäkin päätös iskee pahiten pienimpiin, vanhimpiin, heikoimpiin ja köyhimpiin. Ja SDP puoltaa.

Voisi kirjoittaa itseensä satsaamisesta ja elämänsä ensimmäisestä hoitokokemuksesta. Ystävälle ostettu lahjakortti hoitoon on kyllä parhaimpia lahjaideoita. Ei turhaa roinaa eikä jätettä, vaan jotain sellaista mitä ei itse raaskisi itselleen antaa, vaikka siitä tuleekin ihana olo. Mitä jos pistetään pystyyn lahjakorttirinki? Ostetaan jokaiselle syntymäpäiväksi lähjakortti johonkin jännään ja rentouttavaa ja ylelliseen. Saa itselleen hyvän mielen sekä ystävän muistamisesta että omalle kohdalle kerran vuodessa osuvasta hoidosta.

Voisi kirjoittaa alennusmyynneistä. Olen tehnyt tänä vuonna niin hyviä löytöjä, että olen kuin klapill päähä lyäty. Tänään ostin Marimekon hameen (tosi hieno, kuvassa ylhäällä) 35 ekillä. Jee! Elämän ensimmäinen ammatillinen kuukausipalkka ja talouden taantuma sopivat loistavasti yhteen.

Taidan kuitenkin siirtyä Akateemisen kirjakaupan ALE-esitteen pariin ja avautua joskus myöhemmin...

Tradenomi kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmasta

2008-12-17T19:00:00.003+02:00

Isä ja äiti vaativat päästä paikalle. Janne näyttää hyvältä, mutta kärsivältä puvussa. Tilaisuus oli lyhyt ja yksinkertainen. Todistuksen kannet ovat rumat. Kakku oli hyvää. Tuleekohan vielä jossain vaiheessa itku?

Koulukavereita on nyt jo ikävä. Tuleva jännittää hyvällä tavalla.

Huomenna taas töihin.

2008-11-10T16:14:00.003+02:00

Vaikka Työ, Työ ja opinnäytetyö vie suurimman osan ajasta, jäi viime perjantai sentään vapaaksi loistavalle teatterille. Pari viikkoa sitten Turun kaupunginteatterissa näkemäni Shakespearen Romea ja Julia ja kyllä säälittäväksi röpellykseksi Q-teatterin Macbethiin verrattuna (vaikka olikin ihan OK, ollakseen kaupunginteatterin päänäyttämön ohjelmistoa). Vaikka Q-teatterin esitys lähti liikkeelle huolestuttavan hitaasti, oli suurin osa esityksestä aikasmoista puvustusta (kannattaa kiinnittää huomiota kenkiin!), ohjausta, lavastusta, valosuunnittelua ja ennen kaikkea näyttelemistä. Näyttelijäntyön lisäksi myös toimivasti (ja varsin runollisesti) toteutettu suomennos saivat näytelmän henkilöt tuntumaan oikeilta ja aidoilta. Jossain kritisoitiin Elina Knihtilän asettamista miehen rooliin, mutta minusta se oli kovasti perusteltua. Teksti viittaa usein miehenä olemiseen, miehisyyteen ja miehiseen rohkeuteen, mutta saa mukavia värejä sanojen tullessa naisen suusta.

Macbeth oli myös loistava valinta (kehun tässä nyt hieman itseäni) poliittisen nuorisoryhmäni eduskuntavierailun iltaohjelmaksi. Vaikka nykyään ei kukaan (ainakaan näin rauhallisessa Skandinaviassa) vallanhimoissaan tartu tikariin, ei itse himo valtaan ja jatkuvasti suureneviin titteleihin ole kadonnut mihinkään. Kuinkakohan montaa Suomen kahdestasadasta kansanedustajasta piinaavat samat unet, näyt ja enteet kuin Macbethiä?

Aivan aluksi haluan kiittää...

2008-10-30T15:57:00.006+02:00

...Kaikkia mun kunnallisvaaliehdokaskavereita. He ovat kaikki paljon ahkerampia, älykkäämpiä, vakuuttavampia, mukavampia ja aktiivisempia (tässä vain muutamia mainitakseni) kuin mitä vaalitulos antoi ymmärtää. Maailma tuntuu pirun epäreilulta, kun näille ihmisille ei anneta edes mahdollisuutta näyttää kynsiään setien ja rahojen ylivallan jälleen jyrätessä. Itku!

...Turun kaupunginteatterin Romeota ja Juliaa (Marc Gassotia ja Kaisa El Ramlya). Vaikka näytelmä kokonaisuutena oli epätasainen ja monet ratkaisut vähän etsivät perusteluitaan (kuten ilmassa väärinpäin roikkuvat tuolit ja jatkuvasti edestakaisin heiluvat ihmiset), oli nuoret rakastavaiset erittäin uskottavia ja sympaattisia. Ja kaikille teinitytöille (tai teinitytönmielisille) tiedoksi: Romeo on myös aikas söpö.

...Ismo Kalliota. Sillä karismalla saisi varmaan englannin kuningattarenkin pyörtymään. Aina kun Ismo laulaa Lehmukset kukkivat Berliinissä mulle tulee tippa linssiin.

...Niin paljon enemmän ihminen on kuin sanoilla kertoa voi...

Vaalit, ne vaalit.

2008-10-19T21:57:00.005+03:00

Töitä ja muuta hässäkkää on niin paljon, ettei meinaa tovereiden kanssa vaalikaffelle torille keretä (suosittelen, ainakin Turussa tarjolla Reilun kaupan kaffetta, marianneja ja hyvää seuraa). Työt ja hässäkät myös jumittavat hartiat ja aivot niin, ettei jaksa edes blogia pitää. Onneksi jaksoin vähän aikaa sitten paasata mielipiteitäni loistavan ehdokkaani (nro 432) sivuille, käykää sieltä lukemassa...

Kiireviikot

2008-10-03T11:01:00.004+03:00

Silleen on hyvä tilanne, että käyn pikkaisen töissä kolmessa eri kirjastossa, kolmessa eri kaupungissa. Tykkään kaikista. Silleen on hyvä tilanne, että isosta painosta olkapäillä puuttuu enää pari lukua (tahi alalukua), johdanto ja yhteenveto ja sen saa pois sydämeltään. Silleen on hyvä tilanne, että kotiin on ostettu about kaikki tarpeellinen ja se tuntuu jo aivan kodilta. Silleen on hyvä tilanne, että tänään alkaa kirjamessut ja minulla on kaksi vapaalippua.

Silleen on huono tilanne, ettei kerkiä tapaamaan ystäviään yhtään niin paljon ja yhtään sellaisissa tilaisuuksissa kuin haluaisi. Silleen on huono tilanne, ettei kerkiä olemaan omassa kotona kun on koko ajan Salossa. Silleen on huono tilanne, että joku on varannut kirjan, jota minä vielä ehdottomasti tarvitsen. Silleen on huono tilanne, että meidän yhteiskunnassa on aivan liian vähän tilaa yhteisöllisyydelle, välittämiselle, tiukennetuille aselaeille ja kouluterveydenhoidon (myös mielenterveyden) määrärahoille.

Kun ammattikorkeakouluopiskelija ampui yhdeksän muuta ammattikorkeakouluopiskelijaa, itsensä ja yhden ammattikorkeakouluopettajan, reagoi Turun ammattikorkeakoulu tilanteeseen tiedotteella, jossa vastuu 9500 opiskelijan ja 700 asiantuntijan kriisityöstä viidellä eri paikkakunnalla sysätään yhden papin harteille. Kävin seuraavana päivänä kahdessa eri toimipisteessä, eikä missään näkynyt tietoa tai merkkejä kriisiavusta, hiljaisesta hetkestä tai auttavista puhelimista. En ole vieläkään kuullut keskustelua opintopsykologin palkkaamisesta organisaatioon (vaikka muutaman projektipäällikön ja kehittämispäällikön sijaan). Olisikohan aika?

Kasvikset tuhoavat lapsiemme aivotoiminnan!

2008-09-09T11:52:00.002+03:00

Jokin aika sitten pohdimme ystäväni kanssa, miksi en oikiastaan ikinä puhu blogissani ruuasta, vaikka se on suuri intohimoni. Olen lähiaikoina puhunut kovin vähän myöskään yhteiskunnallisista asioista, joten lyön nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla...

Helsingin sanomissa kerrottiin 3.9. kouluruuan vastoinkäymisistä ruuan hintojen jatkuvasti noustessa. Yhtenä ratkaisuna lihan hinnannoususta selviämiseen mietittiin kasvisruokavaihtoehdon lopettamista. Näettekö logiikan? En minäkään. Vielä huomattavasti vähemmän logiikkaa löytyy uutista seuranneesta keskustelusta jossa ehdotettiin kouluihin yhtä kasvisruokapäivää viikossa ja johon minäkin yritin (tavoistani poiketen) ottaa osaa. Ehdotus synnytti vastalauseiden aallon, joiden mukaan kasvisruoka on kallista, kasvisruoka on epäterveellistä, kasvisruoka mädättää lasten aivot, kasvisruoka pakottaa lapsiraukat McDonaldsin jonoon, kasvisruoka ei täytä, kasvisruoka on hippeilyä, kasvisruoka on pahaa. Kuinkahan moni äskeisten kommenttien laukojista on oikeasti syönyt kasvisruokaa? Suosittelisin heille, kuten kaikille muillekin, Heinäluomia.

Vielä huvittavamman keskustelusta tekee samassa lehdessä 7.9. julkaistu uutinen lihattoman päivän ympäristövaikutuksista. Kansainvälisen ilmastopaneelin puheenjohtajan Pachaurin mukaan lihansyönnin vähentäminen on tehokkain ja helpoin yksilötason keino ilmastonmuutoksen suitsemiseksi lyhyellä aikavälillä. Koska ihmisen on vaikea muuttaa jo opittuja tapojaan (varsinkin ilman ulkoista painostusta) olisi mielestäni äärimmäisen tärkeää, että erilaiset yhteisöt hellästi tönisivät yksilöitä kohti terveellisempiä ja ympäristöystävällisiä valintoja. Radio Helsinki voisi haastaa kasvissyöntiin koko eduskunnan. Koulussa voitaisiin opetella soijarouheen syöntiä (ja kotitaloustunneilla käyttöä). Poliittiset puolueet ja erilaiset maailmanparannusyhdistykset voisivat tarjota tilaisuuksissaan kaikille kasviksia. Työmaa ja opiskelijaruokaloissa kasvisruoka voisi olla halvempaa. Lihan syöntiä ei missään nimessä tarvitsisi lopettaa, vaan sen rinnalle voisi tuoda muitakin vaihtoehtoja. Ehkä pikkuhiljaa joku muukin kuin Eero oppisi mitä tofu on!

Lukemani uutiset nousivat mieleeni tehdessäni eilen ruokaa itselleni ja isokokoiselle lihansyöjäavomiehelleni, joka ei ole kaikista pahanmakuisista ja oudoista kasvisruokakokeiluistani huolimatta pienentynyt tahi heikentynyt vähääkään kahden vuoden avoliittomme aikana (käy varmaan päivittäin salaa vähintään parilla kebabilla). Paistoin viikonloppuna äidin kanssa mökiltä poimimiani tatteja sipulin kera pannulla, lisäsin vähän ranskankermaa ja kermaa, maustin suolalla, timjamilla ja pippurilla ja keitin föliin täysjyväpastaa. Njam. Syödessäni tajusin, ettei ruokani pääraaka-aineella ole ympäristövaikutuksia. Sitä ei ole kasteltu, ei lainnoitettu, ei paketoitu tai kuljetettu (siis muuten kuin minun repussani ja minua olisi kuljetettu joka tapauksessa). Mikään eläin tai ihminen ei ole kärsinyt sen takia (paitsi ehkä isosiskoni, joka pakotettiin metsään mukaan liikkumaan ja haukkaamaan raitista ilmaa). Ja mikä parasta, tätä raaka-ainetta löytyy Suomesta ylt'ympäriinsä ihan ilmaiseksi (kaupan päälle saa happea ja liikuntaa)! Ehkä suurimmat keksinnöt ovat sittenkin niitä yksinkertaisimpia.

Olet 80-luvun kasvatti!

2008-09-02T15:04:00.008+03:00

Olet kasvanut eri tietokonesukupolvien myötä. Hallitset koneen ja verkon peruskäytön. Osaat myös kaivaa esille tarvitsemasi tiedon sekä varata netistä lomamatkasi. Haluat pysyä ajan hermolla, mutta viimeisimmät verkkotrendit sujahtavat ohi ymmärryksesi tai kuulet niistä vasta sanomalehtien kertomana. Olet todennäköisesti Facebookin kanta-asiakas. ( Helsingin Sanomien verkkominä-testi)

Niinhän se taitaa olla. Haluaisin kovasti osata ja ymmärtää uutta teknologiaa, mutta usein olen vähintään pikkuriikkisen jälkijunassa. Kirjastoihin, tiedonhakuun ja web 2.0- härdelliin olen varmasti perehtynyt enemmän kuin useimmat, mutta uusista trendeistä olen pahasti pihalla. Väitän, ettei ole aikaa, mutta vietän tunteja facebookin ja vapaakentän parissa. Ehkä eläkkeellä kaikki kirjani ovat librarythingissä ja osaan selittää suomeksi mitä semanttinen web tarkoittaa.

Jättiharppauksen eteenpäin tein eilen, kun luovuin pahasta suuryhtiöstä ja liitin koneeni iloiseen Ubuntu käyttäjien yhteisöön. Syy ratkaisuun on kohtuullisen sama kuin syyni ostaa Batman-kolaa. Niin paljon koolimpaa, niin paljon reilumpaa!

Lähiaikoina opittua: Rovaniemi on kaukana Turusta.

2008-08-22T11:37:00.004+03:00

Poliittinen opiskelijajärjestöni antoi viime viikonloppuna mahdollisuuden tutustua arktisiin olosuhteisiin ihan käytännössä järjestämällä kesäpäivänsä Rovaniemellä. Luonnosta ja elämän realiteeteista vieraantuneet etelän kaupunkilaiset pakkasivat itsensä, tuulihousunsa ja take away-lattensa junaan ja aloittivat eksoottisen kymmenen (10!) tuntia kestävän matkan kohti Pohjois-Suomea ja sen jylhiä maisemia sekä riemukkaita tovereita. Kivaa oli, sekä junassa että paikan päällä.

Matkalla koettua: Tapasin elämäni ensimmäiset mäkäräiset, näin poron, tapoin kymmenittäin hyttysiä ja opin paljon uusia asioita, esmes:
- Lappi ei ala Jyväskylästä.
- Pohjois-Suomalaisia pitää kunnioittaa jo ihan siksi, että jaksavat raahautua tänne etelään. Eli jos näet Etelä-Suomessa Pohjois-Suomalaisen, ole vaikuttunut.
- Saamelaisten kuuluisi saada oikiastaan kaikki mitä kehtaavat pyytää.
- Ydinvoimalat ei ole kauhian hyvä juttu. Kuten ei myöskään tappelu pohjoisnavan "luonnonvaroista", eli öljystä ja mineraaleista.
- Rahtilaivat arktisilla vesillä ei ole kauhian hyvä juttu.
- Kemijoen vesi on pirun kylmää, mutta ihanan puhdasta ja raikasta.
- VR rahastaa härskisti ravintolalaivan tarjoiluilla.
- Pendolinon nopeus näkyy matkustajalle vain kun mennään yli satasta.
- Liiasta valkoviinin ja Pirkka-omenasiiderin maistelusta nuotiolla tovereiden kanssa lauleskellessa iskee kamala olo ja vielä kamalampi närästys. Öyh.

On muuten jännää, kuinka lomalla ja reissulla pitää aina mennä lentokoneella ulkomaille johonkin hienoon kaupunkiin tai aurinkorannalle, että tuntee maailmansa avartuneen. Ihan yhtä hyvin voisi matkustaa (kuten minä tänä kesänä muiden aloitteesta) vaikka kauas saaristoon tai pohjoiseen. Muuttuu mielikuvat omasta ympäristöstä ihan eri tavalla. Halpaa, kivaa ja ekologista.

A.N.J. Unohdin taas kameran kotiin. Kiva.

Mamma Mia!

2008-08-19T21:46:00.004+03:00

Minulla ei ole aavistustakaan miten oikein päädyin katsomaan ABBA-musikaalia leffateatteriin. Siis minä, joka oikeastaan vihaan ABBAa (kiitos traumatisoivien NOKIA-aikojeni), todella vihaan Pierce Brosnania (kukapa ei vihaisi, sen jälkeen miten hän raiskasi 007:n) ja koen erittäin helposti kivuliasta myötähäpeää.

No, en lainkaan pannut vastaan kun minulle ehdotettiin tyttöjen iltaa hyvän italialaisen ruoan ja hömppäelokuvan äärellä. Vielä yllättyneempi olin siitä, että viihdyin elokuvan parissa. Leffa oli tehty hauskalla otteella (kukaan ei tainnut olla aivan tosissaan) ja Meryl Streep on vaan valloittava! Vaikka räjähdinkin ystäviäni ärsyttävään ja nolottavaan nauruun aina Brosnanin laulaessa, olin lopulta aikas hullaantunut. Lupasin peräti järkätä hääjuhlat, jos kaverit hankkivat polttareihini vähintään 30 ihmistä tanssimaan Voulez-Vous-biisiä samalla koreografialla ja meiningillä kuin elokuvassa...

Jännää oli myös elokuvan naispainotteisuus. Kaikki miehet olivat hiljaisia statisteja (niin näyttelijöinä kuin roolihahmoina) naisiin (ja varsinkin keski-ikäisiin naisiin) verrattuna. Meryl Streep, Christine Baranski ja Julie Walters veivät koko porukkaa kuin pässiä narussa! Elokuvan jälkeen olimme kaikki häkeltyneitä siitä, että Brosnan vikitteli koko elokuvan HUOMATTAVASTI itseään vanhempaa Streepiä ilman että heidän iästään tehtiin missään vaiheessa mitään numeroa. Että nuorempi mies ja vanhempi nainen olisivat vihdoinkin yhtä luonnollisia yhdistelmiä kuin parikymppinen nainen ja viisikymppinen mies. No, seuraavana päivänä surffatessani totesin, että Streepillä ja Brosnanilla on ikäeroa tasan neljä (4) vuotta. 1953 syntynyt Borsnan voi edelleen leikkiä action-tähteä, kun 1949 syntynyt Streep näytteli keski-ikäistä naista elokuvassa Hiljaiset Sillat jo vuonna 1995 (ja koki kiihkeän avioliiton ulkopuolisen suhteen vuonna 1930 syntyneeseen Clint Eastwoodiin). Näin meihin iskostetaan hämäriä mielikuvia, joita harvoin tulee kyseenalaistettua. Vaikka kyllä minäkin sitä Eastwoodia ehkä...

Kesämieli on taas ihan vallaton!

2008-08-04T19:49:00.004+03:00

Kesä on sitten kivaa, mutta kiireistä aikaa. Ahdistavasti uhkaavasta työttömyydestä huolimatta olen kyennyt tekemään vaikka mitä ja nauttimaan vaikka mistä. Koti on saanut lukuisia uusia tuotteita, kuten hyllyjä, mattoja, sälekaihtimia ja toimimattomia tuoleja. Olkaa kärsivällisiä, tuparipäivää mietitään kovasti, mutta ihan helppoa se ei ole, kesään kun mahtuu myös muutamia polttareita, marjanpoimintaa, ravustusta ja poliittisesti sävyttyneitä kotimaanmatkoja (normaalien aktiviteettien lisäksi).

Viikonloput ovat kyllä lähiaikoina olleet aivan huippuja. Olen mökkeillyt, uinut ja saunonut. Olen leikkinyt turistia kotikaupungissani ja ottanut selville mitä on niiden seinien ja ikkunoiden takana, joita lukiovuosina aktiivisesti tuijottelin (aika hienoja rakennuksia, karuja oloja ja sen 20 ekin arvoisia tarinoita, sanoisin). Olen leikkinyt turistia pääkaupungissa, nähnyt rakkaita ystäviä ja viettänyt huoletonta aikaa. Olen juonut pullakaffet sis. deli + cafessa ja olin varsin vaikuttunut, täytyy sanoa. Välillä turhamainen ruokasnobi vie voiton kotona kesäkeittoa vääntävästä pihistelijästä. Tahi aikas usein. Melkein aina. Olen kokenut elämäni ensimmäiset polttarit ja yllättynyt positiivisesti. Ehkä vielä joskus jaksan analysoida täälläkin retken filosofisia mietteitä parisuhteista, perheistä ja avioliitosta. Nyt kuitenkin sitä kesäkeittoa.

Q, Doloriina, Kaarina is offline.

2008-07-04T16:03:00.003+03:00

Voin kertoa, ettei muutto ole ihan helppoa aikaa nettiaddiktille. 40 muovilaatikkoa ja muutama koottava huonekalu ovat kyllä auttaneet vapaa-ajan ongelmissa. Liittymän perässämuuttoa odotellessa minut löytää helpoiten puhelimella, Alvarista tai pääkirjastosta (mikä on yksi maailman parhaista keksinnöistä, jälleen kerran. Pöytätasoon rakennetut sähköpistokkeet ja netti ilman alkoholisoitumisen pelkoa. Luoja, että minä rakastan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa!)

Väsy

2008-06-17T23:23:00.004+03:00

Kun elämä tuntuu vähän ahdistavalta ja yksinäiseltä, niin suosittelen lukemaan Hesarin monivuotista Viivi ja Wagner-arkistoa (voi toki käydä myös kirjastossa lainaamassa, mutta se on aikas vaivalloista ja vanhanaikaista). Jos Viivi vielä vuosien jälkeen sietää työtöntä, laiskaa, tyhmää ja ahnetta (mutta aikas suloista) sikaansa, eihän minulla ole mitään hätää!

Rovinssi-08! Rovinssi-08!! Rovinssi-08!!!

2008-06-16T22:35:00.009+03:00

Ei voi mitään, kyllä festarit on aina kaiken sen sateen, kylmyyden, teltassa nukkumisen, väsymyksen ja likaisuuden arvoisia. On siellä vaan niin hauskaa.

Tuntuu kuin sitä siirtyisi täysin toiseen maailmaan ja todellisuuteen, kun teltta saadaan kasattua Törnävällä ja ensimmäinen siideri käteen. Jutut muuttuu levottomammiksi mutta hauskemmiksi ja harvoin tulee puhuttua kolmea minuuttia kauampaa mistään vakavasta. Kiroiltua tulee viikonlopussa enemmän kuin keskivertokirjaston koko henkilökunta yhteensä vuodessa. Toisilleen tuntemattomista ihmisistä tulee yhtäkkiä ystävät.

Tänä vuonna kaffe oli pahaa ja pulla kaupasta loppu. Ilma oli niin kylmä, ettei oikein tehnyt mieli mehujäitä. Valkoviini maistui. En taaskaan nähnyt Von Hertzenin jumalaisia veljeksiä, sillä sateen sattuessa teltasta ei voinut poistua. Muutenkaan ei vielä koskaan ole ollut näin huonoja säitä. Paula Koivuniemi sai seurueen molemmat pojat itkemään ja oli muutenkin valloittava.

Ei prkl. Ei sitä kaikkea pysty millään pelkillä sanoilla kuvailemaan, tulkaa itse ensi vuonna mukaan!

A.N.J. Kamalan säätöpäivän tunnelmat ovat jatkuneet arjen jälleen koitettua.
Sitä ollaan pahimmassa tapauksessa kuukauden päästä työtön.

Kamala Säätöpäivä.

2008-06-12T11:11:00.005+03:00

Eilen oli aikas vaikiaa ja aikas raskasta. Ehkä kaikki johtui aikaisesta herätyksestä, ehkä jännityksestä, mene ja tiedä, mutta pahasti pieleen meni kuitenkin. Juna jätti, tuli kiire, tavarat painoivat, jouduin turvatarkastukseen päästäkseni työhaastatteluun ja minulta revittiin kamala kasa karvoja kuumalla sokerilla. Vasta Texasin mukava tarjoilija, sympatisoivat ystävät ja kamala kasa mättöruokaa vähän helpottivat tilannetta ja tunnelmaa.

Provinssi odottaa joko tänään tahi huomenna, riippuen kyydeistä, junapaikoista, aikatauluista ja sääennustuksista. Odottaa joka tapauksessa. Viikonloppuna en ajattele mitään niitä asioita jotka mieltä vaivaavat (mahd. työttömyys, se työpaikkahaastattelu, opinnäytetyö, työt, muutto, huonekalut, aikataulut, asuntolaina, raha...) vaan keskityn ihmisen parhaisiin ystäviin, musiikkiin, aurinkoon ja valkoviiniin. Ja tietenkin niihin parhaisiin ystäviin. Jesh, kesä!

Maailman ihanin näyttely!

2008-05-27T21:18:00.003+03:00

Vietettiin rakkaan Hennan kanssa laatuaikaa ja käytiin katsomassa Wäinö Aaltosen ihana näyttely Maailman ihanin tyttö. Näyttely oli juuri niin ihana kuin nuorista naisista tehty terapeuttinen valokuvaprojekti voi olla. Olen aina uskonut kulttuurin ja taiteen elämää parantavaan vaikutukseen, mutta siellä Wäinö Aaltosessa tulokset olivat aikas selvästi nähtävissä. Eikä maksanut kuin 2 ekiä!

Kulttuuririentoja!

2008-05-21T15:59:00.006+03:00

Apua! Olen käynyt teatterissa kahdesti, mutta unohtanut totaalisesti raportoinnin rakkaalle lukijakunnalle. Pahoitteluni, tässä tulee...

Vietettiin isän ja äidin kanssa kevään ensimmäinen aurinkoinen päivä Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa Missä kuljimme kerran. Jo etukäteen närästi teatterin hinnoittelu, minkä mukaan viikonloppunäytöksiin ei anneta alennuksia. Äiti maksoi siis lähes sata euroa siitä ilosta, että sai perheensä teatteriin. Useissa kohdin esitys oli kuitenkin hintansa väärtti ja rakkauteni Pekka Valkeejärveen vaan lisääntyi (katsokaa kesällä Karjalan kunnailla niin ymmärrätte!). Myös Niko Saarela, Eero Aho ja Vuokko Hovatta loistivat koko monituntisen näytelmän. Plussaa saavat myös simppeli, mutta toimiva lavastus ja mustikkakeiton kanssa kulkeva kuolema. Mutta jos kehitetään symbolinen tapa esittää asioita, eikö siitä voitaisi pitää kiinni ja unohtaa ne pyssyt sitten jokaisesta kohtauksesta? Jonkinlaista symboliikkaa taitaa löytyä myös siitä, että kuuluisan kommunistin poika esittää kovin periaatteellista nuorta kommunistia. Aatteet näyttävät hassusti niin erilaisilta eri aikoina.

Kommunismista ja kotimaisesta kirjallisuudesta puheenollen, löydettiin äidin kanssa muutaman eksymisen jälkeen KOM-teatteriin katsomaan Kohti. Hintapolitiikka oli kivasti kohdallaan (myös väliaikakaffessa), mutta itse esitys ei ollut täydellinen. Ensiksikin: Janne Reinikainen ei saanut rooliinsa mitään ylipainoisesta keski-ikäisestä miehestä. Vilma Melasniemellä on aina vähän samat maneerit. Samoja maneereja kuin Akseli Ensemblen edellisestä esityksestä löytyi koko toteutuksesta. Lavastusta en oikein tajunnut. MuttaMutta, Milonoffit on vaan aina hyviä. Joudun muuttamaan mielikuvaani Laura Malmivaarasta. Ja olen löytänyt uuden ystävän Eeva Soiviosta.

On ylipäätänsä hienoa, että kotimaista kirjallisuutta kierrätetään vähän muuallekin kuin uutuushyllystä alennuskoriin. On hienoa, että kirjailijat saa töitä. On hienoa, että katsoja saa ajateltavaa. Vielä hienompaa olisi, jos mulla olisi aikaa lukea nuo kirjat.

Oletko koskaan nähnyt pyöräilevää pukumiestä?

2008-05-15T15:07:00.005+03:00

Minä olen! Amsterdamissa!

Matka oli upea, säät olivat suurimman osan aikaa upeita, matkaseura oli upeinta ja Amsterdam oli upea!

Ne Amsterdamilaiset ovat kyllä vähän kuin ruotsalaisia. Kauniita, pitkiä, laihoja, nätisti (mutta käytännöllisesti) pukeutuneita, tasapainoisen tuntuisia, kielitaitoisia ihmisiä idyllisissä asunnoissaan vesien äärellä. Ne syövät terveellisesti ja tasapainoisesti ja pyöräilevät ympäriinsä.

Sitä pyöräilyä kyllä kadehdin. Joka paikassa on pyöräteitä, joka paikassa on pyörätelineitä. Kaikki pyöräilee. Siis ihan KAIKKI! Ja mikä parasta, niitä pyöräilijöitä kunnioitetaan. Niiden eteen ei hypellä. Pyörätiellä ei harhailla. Kulman takaa ei työnnetä auton nokkaa pyörän eteen. Ihanaa. Olen kade jokaiselle amsterdamilaiselle. Voisikos nuori vasemmisto pyrkiä tuomaan Suomeen Amsterdamin pyöräilykulttuurin sen toisen kulttuurin sijaan?

A.N.J. Huomattavan paljon parempi ja moninaisempi kuvaus löytyy Heenulta, tietysti. Tein Hollannissa kaikki samat, paitsi hitaalla aamiaisella en ollut ja ostin vähän eri juttuja. Tivolilaitetta kauhistelin vain matoperspektiivistä. Kuvia on vain 57 ja laukku painoi vain 15 kiloa.

JooJoo, TiedetäänTiedetään!

2008-04-21T19:15:00.004+03:00

Pahoitteluni kaikesta hiljaisuudesta. Sitten ruotsinmatkan (Andy oli aikas hiano!) ei ole mitään hyviä tekosyitä päivittämättömyydelle. Joskus ei vaan jaksa.

Kuten toverini Timo olen lähiaikoina (taas vaihteeksi) pohtinut vanhenemista ja aikuistumista. Aikas moni ystävä on jo 25-vuotias (tahi yli...) ja täälläkin se lähenee uhkaavasti. Avomies on vain vähän päälle vuoden päässä kolmekymppisistä. Sitä käy töissä. Kaikki puhuu valmistumisesta ja asuntolainoista, kukaan ei puhu oksentamisesta, jatkojen jatkoista tahi kuukauden neljännestä päivästä suurena juhlana. Pidin sunnuntaina yli tunnin sylissä pienenpientä vauvaa, joka ei (minusta huolimatta) itkenyt yhtään ja oli muutenkin äärimmäisen suloinen. Olin tänään elämäni ensimmäisessä asuntonäytössä.

Olen päättänyt olla päättäväisesti huolestumatta. Toveri varastaa karkkiautomaatilta. Avomies on addiktoitunut X-boxiin. Työt on osa- ja määräaikaisia. Vauvan äiti on kuusi (6) vuotta minua nuorempi (eli vauvat ja ikä ei liity mitenkään yhteen!). Avomies ei suostu ottamaan vauvaa edes syliin (vaikka se ei itke ja on äärimmäisen suloinen). Ei ostettu (ainakaan sitä) asuntoa.

Olen myös ajatellut unhoittaa iän ajattelemisen. Tahi ainakin siitä huolehtimisen. Hissiin tuli tänään söpö mummo. Ehkä jatkan sämpylöiden leipomista ja virkkausta, kieltäydyn ryppyvoiteista ja huolista ja tulen isona sellaiseksi!

Sadetta karkuun ulkomaille asti!

2008-04-09T18:09:00.005+03:00

Heenu päivittelee koko ajan, mutta minä vaan laiskottelen ja reissaan. Ihan kohta nokka kohti Tukholmaa, vaikka olisi vaikka mitä sanottavaa eräästä ulkomisteristä (siitä vanhasta, uudesta en osaa sanoa mitään), feminismistä, kirjaston hyllyjen järjestyksestä, vanhenemisesta, Hulluista Päivistä ja parvekepuutarhan hoidosta.

Loppuviikko menee kuitenkin rakkaan isin syntymäpäivillä, avautuminen jääköön ensi viikkoon!

Onko tänään 13. päivä?!?

2008-03-28T16:58:00.003+02:00

Joskus tulee niitä päiviä, jolloin ei olisi kannattanut edes herätä. Tahi jos heräämistä ei voi välttää, kannattaisi ainakin pysyä tiukasti peiton alla. Tänään oli juuri sellainen päivä.

Vielä eilen ajattelin tänään olevani reipas ja aktiivinen ja suunnittelin aamuksi pumppiin menoa. Hyvä idea, mutta kello herätti vain tunnin suunniteltua myöhemmin. Pumpin sijaan luin hesarin ja join teetä.

Keskipäivän aikaan lähdin koulutoverin kanssa lounaalle ja sen jälkeen kauppaan. Kauppakassi ja talouspaperit käsissäni tajusin ulko-ovella, että nipusta irrotettu kotiavain (piti leikellä jotain aiemmin) on pyykinpesukoneen päällä. Ei kun bussilla keskustaan ja takaisin avainta hakemaan.

Aiemmista kokemuksista huolimatta päätin varata kauan suunnittelemani lennot vapuksi Amsterdamiin. Tovin säädettyäni, ihmeteltyäni ja surffailtuani sain vihdoin liput maksetuksi. E-lipussa on vaan päivän heitto suunnitelmiini, maanantaina pitäisi olla vielä aktiivisesti Raisiossa, ei amsterdamissa. Ja matkatoimiston asiakaspalvelu oli sulkeutunut viikonlopuksi varttia aiemmin. Tämän väärään kohtaan klikkaamisen seurauksia selvitellään pitkälle ensi viikkoon *itku*

Jos meininki ei tästä parane, en varmaan löydä ikuna perille Järvenpää-talolle, missä pidetään huomenna Amnesty Internationalin Suomen osaston vuosikokous.

"Kyllä teatterissa täytyy tulla hyvä mieli!" Sanoi vanha rouva bussissa toiselle.

2008-03-13T16:18:00.009+02:00

Olen ollut lähiviikkoina niin kultturelli, että se on aiheuttanut paineita blogin päivittämiseen. On pitänyt arvostella teatteria, mutta ei ole oikein tiennyt miten ja sitten ei ole voinut kirjoittaa mitään muutakaan. Pahoitteluni.

Minna-serkun JoJo-teatteriin tekemä Idiootit oli monella tapaa aikas vaikea näytelmä. Ei mikään ihme, kun aiheena olivat sekoilevat nuoret ja kehitysvammaisuus, joihin on tosielämässäkin monen aika vaikea suhtautua. Huutoa, meteliä ja lentäviä sämpylöitä kammoaville roolihahmoille on katsomossa helppo nauraa, mutta kuinka moni oikiasti suhtautuu luontevasti aikuiseen ihmiseen, jonka puhetta ei ymmärrä ja joka pyrkii liian lähelle?

Idiooteissa on monta päällekkäistä kysymystä, mutta ei yhtään valmista vastausta. Miksi ihmisillä on paha olla? Miksi he sitä purkaakseen käyttäytyvät kuin idiootit? Miksi kukaan ei uskalla nousta ryhmää vastaan, vaan venyttää mieluummin moraaliaan? Miksi ihmiset ovat niin mukasuvaitsevaisia ja mukaymmärtäväisiä?

Täytyy nostaa hattua nuorille (ja vanhemmillekin) harrastelijanäyttelijöille, jotka uskaltavat tarttua noin täysillä noin vaikeaan aiheeseen ja tekevät sen hyvin. Täytyy nostaa hattua kaikille, jotka uskaltautuvat katsomoon kohtaamaan omia ennakkoluulojaan. Täytyy vain toivoa, että suuri yleisö ymmärtää näyttelijöiden pakkoliikkeet, oudot äännähdykset ja valuvan kuolan liioitteluksi ja ironiaksi, idioottien omiksi mielikuviksi, eikä todellisuudeksi keskellämme elävien vammaisten käytökseksi.

Suosittelen kaikille Idioottien katsomista. Olen vanhojen tätien kanssa syvästi eri mieltä.

A.N.J. Olin myös katsomassa kaupunginteatterin Kahden ja yhden yön tarinoita. Oli hienoa huomata, että kerrankin kaupunginteatteri ei ollut pilannut tekstiä ylinäyttelemisellä, huutamisella ja naamanvääntelemisellä, vaan lähiöelämä oli oikiasti hienoa teatteria. Tuntui, että katsomoa miehittäneet keski-ikäiset olivat vähän väärässä esityksessä, kun lavalla pohdittiin 30- kymppisen ikäkriisiä, dildojen ominaisuuksia, 20- kymppisen ihastumisen ihanuutta tai lapsuuden kirjastokokemuksia. Ainakin olivat inhottavan hiljaa.

Nykyteknologia on ihana asia.

2008-03-01T23:36:00.005+02:00

Sain vihdoin tänään aikaiseksi vääntäytyä kasiraitaan ostamaan uutta Vuokko Hovattaa No, tietenkään levyä ei jostain syystä ollut kauppaan saapunut, joten päätin selvitä ensi viikkoon (jätin hyllyyn myös kaikki houkuttelevat Kaukot, Matti Johannekset ja Tero-Petrit). Illalla Anttila-boikotti alkoi kuitenkin kaduttaa ja päätin modernina ihmisenä ostaa "levyn" lataamosta. Ei todellakaan hyvä idea (vaikka CD-levyjen rumat muovikannet maksavat ja keräävät vain pölyä).

Kaikki meni hyvin siihen saakka, kun rahat oli nyhtäisty tililtäni. Sen jälkeen minulla oli liian vanha media player ja väärä nettiselain. Latailin ja säädin, kunnes hetken kuvittelin jo kadottaneeni linkin levyyni kokonaan (vaihda kehotettaessa selainta ja kadota samalla kaikki tietosi). Onneksi sähköposti oli saapunut perille ja pääsin latailemaan. Tiedostot eivät kuitenkaan jostain mielenkiintoisesta syystä toimineet, kuten ei myöskään korjaussivusto. Yrityksen ja erehdyksen kautta totesin, että oletusselaimeni oli jälleen väärä. Tietokone piti käynnistää uudelleen kahdesti. Aikaa meni varmaan pari tuntia, ennen kuin Vuokon ääni vihdoin kuului kaiuttimista. Olin unhoittanut, että näitähän ei saa soitettua muualla kuin windowsin omassa media playerissa, jota en osaa käyttää. Nyt en löydä mistään kipaleiden säveltäjä/sanoittajatietoja (eikö Vuokolla ole nettisivuja, mitä häh?!?). Tällä ajalla ja vaivalla olisin käynyt siellä kasiraidassa ensi viikolla kahdesti. Onneksi levyltä kuuluu kauniita ääniä.

Eikä nämä tyttäret karkuhun juokse, luokkamme käsky kun kutsuen soi!

2008-02-17T11:27:00.008+02:00

Pienessä flunssassa vanhempien luona (muutamaa tuntia ennen lähtöä ruotsinlaivalle) on hyvä miettiä elämän suuria kysymyksiä. Helsingin sanomat kertoi tänään, että Puolueiden nuorisojärjestöillä on paljon rahaa mutta vähän jäseniä. Ylläripylläri.

Siskon keittämän aamukahvin lomassa haukuin papiljotteja kiertävällä äidille tuoreen kokoomusnuoren, joka liittyi puolueeseen "koska kaveritkin" ja jatkoin paasausta valottamalla omia, yleviä motiivejani. Olin pohtinut yhteiskunnallista aktivoitumista jo kauan. Demarit tuntuivat ainoalta varteenotettavalta vaihtoehdolta, sillä kammoan vasemmistoliiton aikaansaamatonta räksytystä (ja vassarinuorten käsitystä politiikan teosta) sekä vihreiden naiviutta ja kaksinaamaisuutta, vaikka olenkin monista asioista molempien kanssa samaa mieltä. Viimeisen aulan narkkuun löi Tarja-paidasta saatava viiden euron alennus. Ja eikun täyttämään kuponkia!

Olen varmasti aikas huono sosialidemokraatti. Minua ei kauaa jaksa kiinnostaa keskustelut vuosikokouksen käytännöistä tahi henkilöpolitiikasta. En jaksa sitä politiikalle tyypillistä häärimistä, kähmintää ja jargoniaa. Odotan haukotellen koska puheenjohtajakilvassa aletaan puhua asiaa. Viime viikonloppuna lehdet täyttänyt jänkytys porvariston vaarasta lapsiperheille saa minut näkemään punaista. Mutta kun Erkki sanoo sosialidemokratian olevan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, muistan taas miksi häärään mukana tässä porukassa. Siis lehtijutussakin mainittujen seuran ja hauskojen tapahtumien vuoksi (kun kukaan ei ole aikoihin liittynyt demareihin puolueen "siisteyden" tahi kavereiden takia, on porukassa oikiasti aikas hyviä, vahvoja ja mielenkiintoisia tyyppejä).

Koska lähipiirini on yhteiskunnallisesti varsin aktiivista (kaikki seuraavat yhteiskunnallisia asioita ja äänestävät), minusta puhe nuorten passiivisuudesta tuntuu vieraalta. Ongelma on iso ja todellinen, enkä keksi siihen muuta ratkaisua kuin kaikkia yhdistävän lapsiperhejaarituksen lopettamisen. Koska ei voi koskaan miellyttää kaikkia, pitää uskaltaa olla oikiasti omaa mieltään ja tehdä niinkuin oikialta tuntuu, vaikka astuisikin muutaman keskituloisen, autoilevan lapsiperheen varpaille. Politiikkaan tarvitaan lisää Ilkka Taipaleita ja niin pikkuhiljaa puolueissa olisi taas eroja ja alle 60-vuotiaita jäseniä.

Kuvassa Starttipäivät tammikuussa Tampereella, minä tovereiden takana oikealla.

Sinä lähdit pois, minä katselin parvekkeelta...

2008-02-10T18:39:00.000+02:00

Hesari äänestyttää Suomen parasta erobiisiä. Ensin koko juttu tuntui aikas turhalta, mutta herätti pian koko joukon ajatuksia, mietteitä ja kysymyksiä. Itse kappaleen valitseminen vasta vaikiaa olikin, vaikka ehdokkaat oli valittu valmiiksi.

Ehdokkaita on 40 ja niitä voi lajitella lukuisiin eri luokkiin. On hirvittävää radiopoppia, jossa ei sanota oikiastaan mitään (Onko vielä aikaa, Fairytale gone bad, Älä mee, Tässä talossa, Sydän täynnä tyhjää, Hyvästi...). On suomirokille niin tyypillisiä itseään sääliviä mieshenkilöitä, jotka ovat aikas varmasti ansainneet sen mitä ovat saaneet ( Voi kuinka me sinua kaivataan, Älä viskaa mua pihalle, Kuurankukka, tässä talossa, Ihmisen ikävä toisen luo, Ullakolla, Seuraavassa elämässä) ja biisejä, jotka eivät munsta kerro erosta oikiastaan lainkaan (Tunnoton, Ihmisen ikävä toisen luo). On ikivihreitä klassikkoja (Rakkauden jälkeen, Tyhjää, Oon voimissain, Saat miehen kyyneliin, Muisto vain jää, Älä mee) ja henk. koht. lemppareita (Päiväkoti, Talo, Kun rakkaus on rikki, Liian kauan, Kuutamolla) Mutta mikä näistä olisi se kaikkein paras erobiisi? Apua!

Mieleen tulee vaikka mitä joutavia asioita ja assosiaatioita. Minä olen muistanut ei voi olla vakavasti otettava erobiisi sen jälkeen, kun Timo Turunen esitti sen Tenavatähdessä. Minun nuoruuteeni kuuluu Anna Hanskin versio kappaleesta Tyhjää, ei Kasevan. Joel Hallikaisen Kuurankukkaa ei vieläkään pysty kuuntelemaan. Onko Rakkauden haudalla mies- vai naisbiisi? Onko sillä väliä?

Mutta kaikista loistavista vaihtoehdoista pitäisi valita vain yksi. Vaikea valinta ihmiselle, joka on eronnut viimeksi lukion filosofiantunnilla. Yritän miettiä, miltä tuntuisi lähteä tästä kodista, ensimmäisestä parisängystä ja lämpimästä sylistä. Tai miltä tuntuisi jäädä järkyttyneenä katsomaan vajonnutta sohvaa ja sekaisia jääkaappimagneetteja. Jo mielikuvaharjoittelu on liian ahistavaa ja vaikeaa ja toivon, ettei tarvitse erota enää koskaan.

Jokainen ero on varmasti myös omanlaisensa. Viimeisiksi vaihtoehdoiksi jäivät Zen Cafen Talo ja PMMP:n Päiväkoti. Toisessa ihminen jää orpona vaeltelemaan kotiinsa, toisen kertoja on kirjaimellisesti pihalla. Pitkän pohdinnan jälkeen henkilökohtaiseksi voittajakseni kiri Talo, sillä eteisestä makuuhuoneeseen on pidempi matka. Ihan varmasti.

Ja jos saisi äänestää mitä tahansa, henkilökohtainen suosikkini olisi Aulikki Oksasen ja Kaj Chydeniuksen Huomenna on paremmin. Jos yksi pettää ja toinen jättää niin kolmas ystävä on, vaan muista hän on kyyneliisi täysin viaton...Voit ilon löytää nukkumasta suolaheinän alta ja ruoho uusi nousta alkaa aina matalalta...

Ehkä otin, ehkä en!

2008-02-05T14:28:00.000+02:00

Aloittaessani elämäni ensimmäisen tipattoman tammikuun päätin, että kommentoin sitä mahdollisimman vähän ennenkuin se on ohi. Jos puolivälissä kuuta kehuisi hommaa ihan pirun helpoksi ja viikon päästä lipsahtaisi, saattaisi vähän nolottaa. Lipsahdusta ei tapahtunut, mutta menetetyn alkoholin määrä otettiin takaisin yhdessä illassa. Ei kauhian fiksua sekään.

4.1. Avauduin Alvarin baarimikolle juotuani sekä kahvia että limsaa, kun en tiennyt mitä enää joisin.
5.1. juhlin ystäväni tupareita limpparin, suklaan ja pullan voimalla (hyvää pullaa!) ja kävelin kotiin muiden lähtiessä baariin.
10.1. ehdotin elokuvanruotimispaikaksi Cosmicia, sillä "siellä on tosi hyvää limsaa".
18.1. vietin ystävän syntymäpäivää syömällä meksikolaista ruokaa ja juomalla vettä ja ottamalla taksin kotiin muiden lähtiessä baariin.
19.1. Istuin saunaillassa toveriseurassa limpparin voimalla ja lähdin hotellille vasta klo 02.00 muiden lähtiessä yökerhoon.
25.1. Minulla oli porukan hienoin drinkki, joka koostui lähinnä jäämurskasta ja hedelmämehuista. Lähdin kotiin muiden kanssa samaan aikaan.
26.1. Limsapulloani ihmeteltiin yhä, söin yhä paljon pullaa (hyvää pullaa!) ja lähdin taas taksilla kotiin muiden lähtiessä baariin.
2.2. Join lukuisia kuivia omenasiidereitä, en kieltäytynyt kertaakaan saunalämpimästä kossusta ja tulin kotiin kävellen neljän jälkeen yöllä. Olin ainut tyttö, joka sumopaini ja saunoi poikien kanssa. Illan keskusteluista on vain hämäriä mielikuvia, en tiedä koska porukka hajosi, mutta muistan kaikki kiertämäni baarit. Kotona odottanut avomies kettuilee edelleen.

Kuukauden aikana oli seitsemän hetkeä, jona olisin juonut edes yhden, yleensä muutaman. Hauskinta oli aamuisin,kun heräsi virkeänä jumppaan. Limsapulloani ihmeteltiin lukuisia kertoja, vaikka starttipäivillä Tampereella tipattomat alkoivat jo muodostaa omaa porukkaa. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna ystävät ihmettelivät, että jatkuuko se yhä?!? Kuukausi ei tuntunut pitkältä, mutta viime lauantai tuntui hyvältä. Siis seuraavaan aamuun saakka. (Pahoitteluni kaikille minua lauantaina kestäneillä, yritän opetella tulevaisuudessa hieman kohtuullisempaan käyttöön!)

A.N.J. Rakas ystävä Hanna on onnistunut ottamaan kuvan, jossa näytän aikas mukavalta. Historiallista, ihailkaa!

Tyttö, Sinä olet tähti! Poika, sinä olet tähti!

2008-01-28T12:48:00.000+02:00

Olin lauantaina pakotettu katsomaan Amerikan idoleita eräillä syntymäpäivillä. Pakotettu, koska myötähäpeä tunteeni on niin vahva, että jouduin välillä poistumaan huoneesta ihmisten häväistessä itseään (samasta syystä en voi katsoa esimerkiksi Uuno-elokuvia). En vain kykene ymmärtämään, mikä saa laulutaidottoman ihmisen sinne muiden pilkattavaksi ja naurettavaksi?!? Miksi aikuinen mies antaa repiä kaikki ihokarvansa irti vain päästäkseen muutamaksi minuutiksi miljoonien ihmisten olohuoneisiin?

American idolissa on toki mahdollisuus nousta aidosti jättimäiseksi tähdeksi, saada rutkasti rahaa ja ihailua, toisin kuin täällä Suomen pienillä markkinoilla. Televisioon tahi keltaisten lehtien kanteen pääsee niin heppoisilla perusteilla, ettei sitä voi vielä pitää tähteyden tahi menestyksen mittana (yleensä päinvastoin). Niin Miss Suomet kuin Big Botherin voittajat taistelevat Janne Porkan ja kola-Ollin kanssa samoista juontokeikoista. Ilkka Jääskeläinen saa olla onnellinen saadessaan kunnon duunia Pikkukakkosen juontajana.

Valitettavasti tuntuu, että politiikassa pyöritään vähän samoilla meiningeillä. Asiat ja arvot jäävät toiseksi, kun haaveillaan henkilökohtaisesta äänimäärästä ja vallan kenkien kopinasta isoilla käytävillä. Syrjäytyneet, alkoholisoituneet, sairastuneet ja muuten vaan onnettomat unohtuvat puheista, kun voi puhua vaatekaapista, parisuhteesta ja muusta mukavasta. Kun keltainen lehdistö sitten haluaakin tietoja epämukavista asioista epämukavaan aikaan, itketään, syytellään, heitellään vessapaperilla ja verrataan kokemusta perheväkivaltaan (mikä on muuten prkleen mautonta, Diana kun taitaa olla tähän mennessä maailman ainut keltaisen lehdistön kuolonuhri!). Ja vaikka lööppilehdistön huonoista puolista puhutaan koko ajan enemmän, ovat nuoret kaikilta aloilta jatkuvasti innokkaammin niiden otsikoihin tunkemassa. Miksi?!?

Ehkä surullisin esimerkki tähteyden nurjasta puolesta iski uutisiin taas viime viikolla. Vai kuinka moni haluaisi taloudenhoitajansa löytävän ruumiinsa lääkepurkkien keskeltä?

A.N.J. Viime kirjoituksessa kritisoimani liikenneruuhka johtui poliisin täsmäiskusta Stålarminkadun surullisenkuuluisalle suojatielle. Mielettömän hieno juttu, mutta ei vähennä lainkaan niitä yksittäisiä autoilijoita vastaan tuntemaani ärtymystä.

Sade ja pimeys. pimeys ja sade.

2008-01-16T18:06:00.000+02:00

Tänään on taas sellainen päivä, että Beroccan vaikutus olisi enemmän kuin tervetullut.

Koin arkielämäni ensimmäisen todellisen liikenneruuhkan. Stålarminkatu oli niin sumpussa, että yleensä 15 minuuttia kestävä bussimatkani kesti 30 minuuttia. Teki mieli mennä ja avautua kaikille niille inhottaville ihmisille, jotka jököttävät omassa isossa autossaan yksinään. Siirtykää kimppakyytiin! Siirtykää kävelyyn! Siirtykää linja-autoon! PRKL!

Minä ja opinnäytetyötä ohjaava opettajani tunnemme molemmat huonoa omaatuntoa tavatessamme toisemme. Hän, koska minua ahdistaa ja minä, koska keskityn informaatiolukutaidon ja tehokkuuden sijaan ahdistukseen. Tästä on tulossa loistava prosessi!

A.N.J Joskus blogia perustaessani ja nimetessäni kehittelin ajatusta erilaisista kirjastoalaa liippaavista päivittelyn aiheista. Aikas vähän on jäänyt. Mielessä myllertää opinnäytetyön lisäksi ajatuksia asiasanoista ja asiasanoituksesta ja niiden suhteesta jo varmastikin paremmin tunnettuihin tageihin. Katsotaan, mitäs tästä lähipäivinä seuraa.

Loppuraportti: Berocca

2008-01-07T11:46:00.000+02:00

Syy Berocca-raportoinnin tyrehtymiseen on materiaalin vähyys. Join epäsäännöllisen säännöllisesti ihan kivan makuista keltaista litkua. Alkuun tuntui hiukan paremmalta ja pirteämmältä, mutta se saattaa johtua täysin henkisestä vaikutuksesta, juoman terveellisyyden tiedostamisesta. Myöhemmin vaikutuksia ei tuntunut, addiktiota ei syntynyt ja berocca unohtui yhä useammin...Koko juttu oli loppujen lopuksi aikas tylsä, suurimmaksi vaikutukseksi jäi se pissa.

MuttaMutta, suosittelisinko beroccaa esimerkiksi parhaalle ystävälleni?

En ehkä suosittelisi, mutta en kieltäisikään. Kymmenen ekiä kuussa on kuitenkin aikas pieni hinta edes vähäisestä piristymisestä tässä kaamoksessa (hah, huomasin juuri, että kaamosta ja kaaosta erottaa väin yksi kirjain. Ehkä konkreettinen erokin on samaa luokkaa...). Jos Helsingissä paistoi aurinko 20 tuntia koko joulukuussa, ovat kaikki keinot sallittuja.

Mitäs sitten suosittelisin parhaalle ystävälleni?

Enemmän ja erilaista liikuntaa, niin ulko- kuin sisäilmassa. Enemmän sosiaalisia suhteita. Enemmän leffoja, vähemmän kaljalla istumista. Enemmän tuoreita hedelmiä, vähemmän hedelmäkarkkeja. Enemmän unta, enemmän hyviä kirjoja. Enemmän fyysistä läheisyyttä, vaikka ihan ystävien kesken. Enemmän tekstiviestejä, joiden pääasiana on vastaanottajan ihanuus ja tärkeys. Ja jos lumi tuosta vielä lisääntyy, enemmän talviurheilua, kuten pulkkamäkiä. Nämä taitaisivat olla ihan hyvä uudenvuodenlupaus myös itselle.

Eilisestä pienimuotoisesta viimeisten joulujuustojen tuhoamisoperaatiosta kehkeytyi oikein mukava ja lämmin peli-ilta. Kiitos kaikille. Taas jäin harmittelemaan, miksi tällaisia, ihanan sosiaalisia ja valoisia viikonloppuja tuntuu olevan niin harvoin. Vaadin sunnuntaita sosiaalisten suhteiden ja ystävyyden pyhäksi päiväksi, joka pyhitetään naposteltaville, kahvimukeille, DVD-elokuville, lauta- ja konsolipeleille ja kävelylenkeille. Läheiset ihmiset on kuitenkin kaikkein paras kaamoslääke.

Juhlan jälkeen seuraa aina arki. Ja se on aika kivaa.

2008-01-03T21:28:00.002+02:00

Varmasti yli puolella ihmisistä on nyt samanlainen olo kuin minulla. On uusi vuosi, uudet kujeet ja uusi mahdollisuus. Kaiken sen mässäilyn ja lököilyn (tila liippasi jo ylensyöntiä) jälkeen käydään taas hulluja jumpassa ja syödään normaalisti, ehkä peräti normaalia terveellisemmin. Ihanaa.

Tunnelma alkoi ilmiselvästi jo uudenvuoden ensimmäisenä päivänä. Hanna, Heini ja Heenu puhuivat yhteisestä laihdutuskuurista ja vedosta. Puhuttiin tupakkalakosta. Minä puhuin tipattomasta tammikuusta. Tänään Aura kertoi merkanneensa tulevat jumppansa kalenteriinsa, jotta ei vaan pääsisi unhoittumaan. Ihanaa.

Minä olen luvannut tehdä tänä vuonna opinnäytetyöni, pitää tipattoman tammikuun, syödä viime vuotta vähemmän herkkuja mutta kuntoilla enemmän ja tietysti olla polttamatta. Kuinkahan täydellinen sitä ihminen pystyy olemaan ja kuinka pitkään?

A.N.J. Viime lauantaina Ismo Kallio nousi jälleen Kansallisteatterin lavalle. Hän on aina yhtä ihana (varsinkin uniformussa *virn*), mutta näytelmä oli mitäänsanomattoman sekava. Vika saattoi olla minussakin, jota seitsemänkymppisten rakkaus- ja elämänasenneongelmat eivät niin kovasti kiinnosta. Tahi Jukka-Pekka Palossa, josta en vaan opi pitämään. Ainahan voi syyttää myös ohjausta, jos katsoja ei pysy tarinan perässä. Ismon jälkeen ehdottomasti parasta oli Tea Istan kumarrus, ihana vanha nainen niiasi ylväämmin ja aistikkaammin kuin kukaan ikuna.

Joulu...

2007-12-26T18:45:00.000+02:00

On varmasti välillä ihan tervettä jättää tämä ruudun tuijottaminen vähemmälle ja keskittyä sen sijaan kaupoissa juoksemiseen, kotitekoisiin karkkeihin, trivial pursuit- peliin ja jouluruokiin. Ehkä sitä oikiasti on aikuinen, kun ruoka ja joutenolo lämmittävät mieltä huomattavasti lahjoja enemmän. Jos vähänkin on mahassa tilaa, on nautittava taas muutama suklaakonvehti tahi kuivattu hedelmä. Alkaa olla ikävä Elixiaan...

Jokin aika sitten Hesarissa uutisoitiin ihmisten kärsivän kaamosmasennuksesta ja parantavan olotilaansa käpertymällä kotiinsa ja syömällä paljon suklaata. Ehkä koko jouluhömpötys on pikkuhiljaa muodostunut tämän tavoitteen ympärille. Ihmiset sytyttävät valoja ja polttavat kynttilöitä, syövät kamalattomat määrät ruokaa, hyvyyksiä ja makeisia hyvällä omallatunnolla sekä vaalivat sosiaalisia suhteitaan. Muutaman jouluisen päivän jälkeen syksyn synkkyydet ovat unhoittuneet ja kestetään taas kevääseen saakka. Minä ainakin kestän.

Tuntematon.

2007-12-14T16:38:00.001+02:00

Onhan siinä omat ongelmansa, kun ottaa käsiinsä kansalliseepoksen ja vääntää siitä omanlaisensa. Aika moni kauhistuu, vielä useampi ihmettelee ja useat paheksuvat. Täydessä katsomossa monenlaiset ihmiset hihittelivät hermostuneesti ja toistivat tuttuja repliikkejä ulkoa. Jännää.

Aikas moni on viikon aikana ehtinyt kysymään mitäs tykkäsin. Monille olen kertonut, vaikka eivät ole kysyneetkään. Olin aikas täpinöissä, enkä ihan syyttä.

On kuitenkin vaikiaa sanoa mitenkään yksioikoisesti, että oliko hyvä vai huono. Pääpiirteissään kääntyisin hyvään, vaikka joidenkin kohtausten/tapahtumien/hahmojen oikeutusta en vieläkään oikein ymmärrä, kuten Hietasta alushousuissa, vammaista Honkajokea ja kameramiestä keskellä näyttämöä. Varmaan toimivimpia olivat jutut, joista etukäteen eniten kohistiin. Kuten niistä pyykinpesukoneista. Ja siitä tummasta Rokasta. Kuvien ampumisesta. Riehumisesta Manskulla. Asenteen ala-asteesta.

Ihailla täytyy äijien suoritusta. Ei ole fyysisesti (eikä varmaan henkisestikään) ihan helppoa heitellä pyykinpesukoneita ympäriinsä litimärissä vaatteissa. Ehkä täysi katsomo ja kaikki se debaatti antavat motivaatiota. Täysi kymppi Henry Hanikalle, joka oli äänenpainoja ja fysiikkaa myöten niin RokanAnttia, niin RokanAnttia. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Rokka ei saa olla komea, mutta sellaista karheaa karismaa on oltava. Ihan loistavaa. (Ja jos kukaan kehtaa minulle tulla mitään siitä ihonväristä sanomaan, niin oksat pois! Sillä ei vaan ole tässä jutussa mitään merkitystä, ei hyvään eikä pahaan!)

Pitkä miinus sille prkleen Kristo Salmiselle, jonka turunmurre kuulostaa lähinnä huonolta vitsiltä. On kauan tiedetty fakta, että jos ei osaa niin ei osaa, eikä kannata lähteä yrittämään. Syyttävä katse siis ohjaajaan, eikö se muka tunne yhtään turkulaista näyttelijää?!? Ei se Salmisen suoritus nyt muutenkaan niin erityinen ollut, että hänet oli pakko saada siihen sölkkäämään. Samanlaiset miinukset saa Antti "Jasperinisä" Pääkkönen, jonka puhe kuulosti ihan Sinisalolta. Ei kauhian kiva sekään, varsinkin jos tarkoituksena on tehdä jotain uutta ja erikoista.

Ja näytelmän ainut nainen on tosi nätti. Ja sillä on kaunis ääni. Mitään muuta ei voi sanoa, kun rooli on niin pienenpieni.

Kyllä kaikkien se pitäisi nähdä. Kyllä se Smeds on taitava ja rohkea mies.

Ihan kohta kohuttu sotilas.

2007-12-07T17:50:00.000+02:00

On ollut sellaista haipakkaa, ettei ehdi edes elämästään raportoida. Olisi vaikka mitä kerrottavaa kun on ollut opinnäytetyöseminaarissa, matkustellut junalla, nähnyt rakkaita ystäviä ja arvostellut julkisten kolttuja. ja saanut inspiraatiota naistenlehdestä.

Ihan kohta Tuntemattomat sotilaat astuvat Kansallisteatterin näyttämölle ja minä istun parvella heitä ihailemassa. Sitten sitä vasta onkin raportoimissa.

Odottakaa jännittyneenä!

Saatana saapuu Moskovaan!

2007-11-26T10:58:00.000+02:00

On hirviä sääli, että Suomen tämänhetkisessä teatterielämässä moniin näytelmiin joutuu ostamaan lipun jo kauan ennen ensi-iltaa, jos ylipäätään haluaa teoksen nähdä. Ei voi odotella lehtiarvosteluita saati kavereiden mielipiteitä. Ryhmäteatteriinkin ostin liput vain sillä perusteella, että Vesa Vierikko esittää Saatanaa (no onhan Bulkagovin teoskin legenda, mutta en minä ramppaa katsomassa jokaista Pohjantähteäkään!). Onneksi ei tarvinnut pettyä!

Tajusin jälleen, miksi ja miten teatteria on tehtävä. Teatteria on tehtävä juuri niin kuin ryhmäteatteri sitä tekee. Suuria aiheita kaihtamatta, kaikkensa (myös mielikuvituksensa) peliin pistäen, ylväästi ja pelkäämättä. Ihan pirun hienoa! On niin hienoa, että tällä föribeattien ja Kaunottarien ja hirviöiden aikakaudella joku tarttuu vielä maailman suuriin aiheisiin: Uskoon, kuolemaan, hyvään ja pahaan, armoon ja ihmisyyteen. Sekä toki mielisairauteen, mitä Martti Suosalo näyttelee käsittämättömän hyvin. Ryhmäteatteri sai uuden fanin, ehdottomasti.

Ja sitä mahtia, joka teatterilla on. Vaikka ihmiset ovat ihan siinä lähellä, oikeita ja aitoja, hikoilevia ja hengittäviä, voi lava silti olla täynnä suuria silmänkääntötemppuja ja parempia trikkejä kuin missään lähiaikoina näkemässäni elokuvassa. Suurin trikki oli kuitenkin Vesa Vierikon ulkoinen muutos (josta internet ei halua tarjota minulle esimerkkiä)! Kaljusta, hieman löysästä ja vanhasta koomikosta puhkeaa charmikas, komea ja vakuuttava saatana. En enää yhtään ihmettele, miksi naiset ovat läpi maailmanhistorian joutuneet Hänen pauloihinsa!

A.N.J. Olen saanut haukkuja Berocca-raportoinnin vähyydestä. Anteeksi. Ei vain oikein ole mitään raportoitavaa. En tunne itseäni kovinkaan paljon virkeämmäksi, mutta pimeyden sietäminen on kovasti helpompaa. Ja addiktiota ei ainakaan vielä ole, unhoitin joka-aamuisen beroccani juuri perjantaina.

Ilmasto on Hot, mutta Pajunen on Kylmä!

2007-11-16T15:56:00.000+02:00

PRKL. PRKL. PRKL. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok.) on sitä mieltä, että yksityisautoilua Helsingin keskustassa on tuntuvasti helpotettava mm. pienentämällä pysäköintimaksuja, lisäämällä vihreitä aaltoja ja rakentamalla keskustatunneli. Tahi tätä mieltä ovat sekä kaupunginjohtaja että yrityselämän edustajat, jotka ovat yhdessä kertoneet mielipiteitään hotelli Kampin peilisalissa. Perusteena mielipiteilleen he käyttävät Turussakin tutuksi tullutta teesiä, että yksityisautoilijat vievät rahat ostoskeskuksiin, jos eivät pääse keskustoihin päristelemään. Olenko minä ainut, jonka mielestä perustelu on mustavalkoinen, mielikuvitukseton ja ehkä peräti hieman vanhanaikainen? Eivätkö liike-elämän edustajat keksi kuin yhden tavan (isot liittymät ja ilmaiset parkkipaikat) houkutella asiakkaita? Onko sen toteuttamiseksi Helsingistä (ja muistakin Suomen suurista kaupungeista) oikeasti tehtävä teiden ja parkkipaikkojen kyllästämiä harmaita kasoja.

En vieläkään ymmärrä, miksi yhteiskunnan pitäisi millään tavalla tukea tahi helpottaa toimintaa, joka saastuttaa, vie tilaa, metelöi, vaatii ihmishenkiä ja heikentää ihmisten yleiskuntoa. Aivan liian usein autoilu on julkista liikennettä halvempaa ja helpompaa ja silti siihen vaaditaan lisäpanostuksia! Argh! Ymmärrän, että Lapin tahi Itä-Karjalan tapaisissa maakunnissa ihmisen on pakko omistaa auto, mutta Helsingissä tahi Turussa ihminen pärjää hyvin ilmankin. Lähes kaikkien muiden paitsi elinkeinoelämän ja kaupunginjohtajan mukaan. ARGH! Tekisi ihan hyvää Suomen kaikille möhömahoille kävellä edes bussipysäkille ja sieltä kotiin. Tekisi myös hyvää Helsingin ilmanlaadulle, joka on usein hälyttävän huono. Tekisi hyvää Helsingin melutasolle. Ja ennen kaikkea tekisi hyvää niille jääkarhuille, jotka hukkuvat pohjoisnavalla.

Mutta minä rakastin häntä!

2007-11-14T23:22:00.002+02:00

Väkevimmistä Joku Raja!-vuosista on jo hetki aikaa, mutta valitettavasti mikään ei ole muuttunut. Vaalipaneeleista, kuntakyselyistä ja kuntalaisaloitteista huolimatta Turku ei tee vieläkään oikiastaan mitään väkivaltaa kokevien naisten hyväksi. PRKL!

Tässä kuunnellassa Stellan Häävalssia (sinä vain, sinä vain, sinä vain saat mut tuntemaan, että mä kelpaan...) tuntuu niin julmalta edes ajatella, että monessa kodissa tuo tunne on kiepsahtanut täysin päälaelleen, mutta ketään ei kiinnosta. Eikö yhteiskunnalla ja yhteisöllä ole kuitenkin jotain vastuuta yksilöidensä hyvinvoinnista? Eduskunta päättää "pakkolakeja" turvatakseen oikeuden elämään, mutta apua tahi tukea henkensä puolesta pelkääville, nöyryytetyille, kotoaan ulos heitetyille ihmisraunioille ei vaan löydy.

Turun ylioppilasteatterin uutuusnäytelmä Mutta minä rakastin häntä on aikasmoinen sekasotku. Se on draamallisesti hieman epäonnistunut, ärsyttävän saarnaava sekä roolisuorituksiltaan ja kohtauksiltaan epätasainen, mutta silti yllättävän hyvä. Ja vakavasta aiheestaan huolimatta hauska. Kyllä jokaisen se olisi syytä nähdä. Ajattelin yrittää puhua katsomoon rakkaat toverini tahi ainakin ne, joilla on jotain haluja kunnallista päätöksentekoa kohtaan.

Harrastelijateatterien ja opiskelijateatterin tarkoituksena on juuri kokeilla, olla rajoja rikkovia, puhuttelevia ja erilaisia. Ja sitä Turun ylioppilasteatteri on. Ja pisteitä jo siitä, että uskaltaa tarttua aiheeseen, johon kukaan ei ikinä tartu.

Miespääosan esittäjällä oli niin hyvä ote rooliinsa ja niin voimakkaannäköiset käsivarret, että alkoi oikiasti pelottaa. Huolestuttavaa tässä on se, että kavahdan vieläkin kaupungilla kulkiessani erästä miestä, joka näytteli joskus nuorisokuvauksessa pedofiilia. Tässä saattaa käydä samoin. Ehkä pitää joskus jossain hankkiutua puheisiin tuon Tiitus Virtasen kanssa ja todeta, ettei hän ole oikiasti vaimonhakkaaja. Ensivaikutelmasta on vaan joskus vaikia päästä eroon *virn*

Ensivaikutelma on myös joskus oikea. Jo useammassa näytelmässä minua ärsyttänyt blondi oli edelleen yhtä ärsyttävä. Hänellä on näytelmästä toiseen samat ärsyttävät maneerit ja huono puhetapa. Hänen kohdallaan ei pääse hetkeksikään eroon ylinäyttelemisen ja falskiuden ajatuksesta. ARGH!

A.N.J. Saako jo alkaa ajatella joululahjoja? Minä haluaisin (ainakin):
- Melkein vieraissa tribuuttilevyn
- Gilmoren tytöt DVD-boksin
- Jumppavaatteita
- parilliset pussilakanat
- Tervetuloa meille- kirjan
- Vadelmavenepakolainen- kirjan

6/...

2007-11-11T19:56:00.000+02:00

Lähdin perjantaina (kuten varmasti monet muutkin) isänpäivän viettoon. Unhoitin Beroccat kotiin. Ooops. Ihan pakko oli käydä ostamassa lisää, vaikka äiti yritti saada minut syömään jotain monivitamiinitablettejaan. Mutta tässä on niin paljon jotain psykologista, ettei hyvin alkanutta ihmiskoetta voi pilata Multi-Tabseilla.

Apteekissa todettiin, että pienimmässä ja suurimmassa paketissa ostetuissa poreissa on hintaeroa 11 senttiä per pore. Se on 3,3 ekiä kuukaudessa, eli tosi paljon. Ostettiin samantien 45 poretta lisää, joista jätin 15 Saloon. Eli keinotekoinen pirteyteni tulee kestämään odotettua kauemmin. Kuultuaan suuresta ostoksestamme isi vaati osaa Beroccoista itselleen, sillä hän on joskus aiemminkin juonut niitä. Äitikin myönsi joskus maistaneensa. Onko minun maailmassani enää ketään, joka ei olisi joskus ainakin joskus turvautunut Beroccaan?

Viikonloppuna olin kyllä lähes täydellinen tytär. Koko lauantaipäivä meni ruokaa ostaen ja tehden, tuloksena intialaista linssiperunakeittoa, sämpylöitä, korvapuusteja ja marinoituja oliiveja, jotka vein Auran ja Pasin luo viettämään iltaa. (Olen päättänyt opetella syömään oliiveja ja itse marinoimani maistuivat jo ihan hyviltä!) Sunnuntaina lenkkeilyä ja jumppaa äidin kanssa sekä kolmen ruokalajin ateria (aurajuustokeittoa, kuhaa ja punajuuripyttipannua sekä aleksanterinleivoksia). Ei ihme, että on olo kuin syöttöpossulla.

3/30

2007-11-08T21:17:00.000+02:00

Tänään valittelin syysväsymystäni Raision kollegoilleni sisällönkuvailupäivässä ja ensimmäinen kommentti oli "onhan sulla Beroccaa?!?" Kun myönsin pari päivää sitten ostaneeni ja valittelin aineen hintaa sain heti vinkin vaihtaa tabletteihin. En edes tiennyt, että Beroccaa saa myös tabletteina. En ole ikuna oikein tykännyt tableteista ja pore on ehdottomasti lempi lääke-elementtini. Päädyimme suunnittelemaan ihmiskoetta, jossa vaihdan poretabletit tabletteihin ja kirjaan ylös vireystasossani tapahtuvia mahdollisia muutoksia.

Tämän hetkinen "henkinen vireys" on yllättävän hyvä. Olen lähipäivinä kokoustanut kuin pieni eläin ja syönyt huonosti, mutta ihan hirviältä ei tunnu. Johtuuko tämä Berocasta vai siitä henkisestä tilasta, että on pakko tsempata. On NIIN PALJON koulujuttuja, niin vähän aikaa ja niin vähän intoa, että tsemppi ja henkinen vireys on kyllä nyt tarpeen.

Jännittävää, miten paljon keskustelua kaikki Berocca-mietteeni ovat synnyttäneet ja kuinka moni miettii tällä hetkellä ihan samoja juttuja. Blogikommenttien lisäksi on tullut paljastuksia esmes Pirkka-monivitamiinivalmisteista ja muista konsteista. Olen myös kuullut toimivani koekaniinina. Kiva. No, ehkä ystävää uskoo kuitenkin enemmän kuin televisiomainoksia.

A.N.J. Koko Suomi puhuu tällä hetkellä lähinnä yhdestä asiasta. En varmaan osaa sanoa mitään, mitä joku muu ei olisi jo sanonut. Kammottavimmalta koko asiassa tuntuu se, että koulujärjestelmässämme joku on noin sekaisin, eikä kukaan huomaa tahi välitä. Tajuaa olevansa onnekas, kun on aina ollut niin läheisiä ihmisiä, että jollekin on aina voinut kaiken kertoa. Ja jos asiat olisivat todella huonosti, joku varmasti huomaisi, ottaisi kiinni ja veisi hoitoon. Toivottavasti. Ei tällaisia tragedioita estetä metallinpaljastimilla tahi turvallisuusohjeilla vaan koulukuraattoreilla, mielenterveystyön määrärahoilla ja yhteisöllisyydellä. Toivottavasti.

Ja mielipiteeni siitä, että oikeus aseeseen on erittäin harvoin millään lailla oikeutettu, on vahvistunut voimakkaasti.

Lämpimiä ajatuksia kaikkien niiden suuntaan, joita tilanne koskettaa. Myös niille, jotka saavat uhkailusoittoja.

2/30

2007-11-07T15:38:00.000+02:00

Jo toinen Berocca-päivä. Jaksoin aamulla jumppaan ja esitelmä meni ihan kivasti, joten hyvältä vaikuttaa.

Olen jo saanut varoituksia Beroccan addiktoivasta luonteesta. Jännää. Pakko sen siis on jotain vaikuttaa, jos ottamatta jättämisen huomaa. Hyvä. Huolestuttavaa on, että olen vaarassa addiktoitua tuotteeseen, joka maksaa 10 ekiä kuukaudessa. Kuten addiktioissa yleensäkin, myös tässä tapauksessa on mielenkiintoista pohtia, vaikuttaako ihmiseen itse aine vai tietoisuus siitä että elimistössä on ainetta. Piristääkö kofeiiniton kaffe ihan samalla tavalla, jos et tiedä sen olevan kofeiinitonta? Ovatko ihmiset kiinni tupakoinnissa henkisesti vai fyysisesti? Tavassa vai nikotiinissa?

Kun vihainen nainen luopuu yhdestä vastustuksen kohteestaan, monivitamiinivalmisteista, on hänen julistettava heti uusi: Pieniin purkkeihin pakatut, kerran päivässä otettavat "hyvinvointijuomat". Niitä on ainakin Gefilus, Actimell, HeVi ja Knorr Vie. Maailma hukkuu jätteisiin ja suomalaiset raahaavat koteihinsa vähintään tuplapakattuja, 100 ml kokoisia "hyvinvointijuomia". Esmes 3 kipaletta Vie hedelmä- ja kasvisvalmisteita maksaa (puljun mainoksen mukaan) 2,3 ekiä. Sillä hinnalla saisi jo huomattavasti enemmän kuin 600 g porkkanoita, banaaneja, appelsiineja tahi omenoita. Niiden pakkaukset maatuu. Eikä sen banaanin ostaminen/kuoriminen/syöminen voi olla yhtään haastavampaa kuin tuollaisen nesteen. Ja jos esmes maitohappobakteerien hyvät puolet saa elimistöönsä jo lasillisesta gefilus jukurttia/piimää/mehua/keittoa, mihin niitä pieniä (mutta sikahintaisia) pulloja kaivataan ja kuka niitä ostaa? Vaadin kuningaskuluttajaa selvittämään asiaa!

Nuori (tai ei enää ihan niin nuori) Leijona

2007-11-06T21:38:00.000+02:00

Olen jostain yläasteelta saakka vastustanut kaikkia mahdollisia monivitamiinivalmisteita. Ne ovat kalliita ja turhia. Jos ihminen ei ruokavaliostaan saa kaikkea tarvitsemaansa, on vika ruokavaliossa ja kannattaa ennemminkin sijoittaa vähät rahansa kalaan, kasviksiin ja kokojyväleipään kuin epäekologisesti pakattuun humpuukiin.

Olen edelleen samaa mieltä, mutta päädyin tänään ostamaan Beroccaa. Ei vaan meinaa päästä sängystä ylös ja ulos, koulusta takaisin kotiin ja kotoota jumppaan. Tämänhetkinenkin pimeys, tuuli ja vesisade lyhistää alleen. Pyörä on vaihtunut bussiin, ja tuntuu että kaikki matkat ovat vaivalloisia ja kestävät kauan. Tänään koulumatkalla (kun oli pimeää, satoi vettä, oli nälkä, väsy ja painava reppu) annoin periksi, ryhdyin mainonnan uhriksi ja ostin kolmekymmentä poretablettia Beroccaa. Ajattelin kokeilla. Eihän sitä voi tietää ennenkuin on kokeillut. Jo kaksi ystävää on ehtinyt vittuilemaan henkisestä iästä. Ei näytä hyvältä.

Ajattelin käyttää rahanmenon sillä lailla hyväksi, että raportoin täällä rakkaassa, yleensä valitusta täynnä olevassa blogissani poreen vaikutuksista. Olen kuullut villiä huhua, että se värjää pissaa. Jännää. Huomenna on myös tarkoitus mennä heti aamusta jumppaan, lukea yhtä englanninkielistä väikkäriä, pitää yksi esitelmä, mennä Kouluun kokoukseen ja lukea uutta Imagea. Saas nähdä, mihin Berocca pystyy. Henkinen vierys, täältä tullaan!

Päätöksenteon helppoudesta.

2007-11-05T14:37:00.000+02:00

On taas vaihteeksi se aika vuodesta, kun kaikkia väsyttää, kaikkia ketuttaa ja kaikki on vuorotellen flunssassa. Sitä tuntee itsensä sankariksi, jos jaksaa könytä viereiseen kortteliin jumppaan tahi ripustaa pyykit. Oma saamattomuus ällöttää, mutta silti painaa torkkua puolitoistatuntia putkeen. Säälittävää.

Lauantaina oli pyhäinpäivä, Janne oli Salossa ja ulkona satoi räntää. Lähimmät kaksi viikkoa olin miettinyt, mennäkö demarien "kapinatapahtumaan" (voi prkl tätä suomalaista mediaa) vai eikö mennä. En vaan osannut päättää. Päättämättömyyden pitäisi olla meitin vaakojen ominaispiirre, mutta näin pahaksi se sentään harvoin äityy. Tutkin bussivuoroja, lähettelin sähköposteja ja valitin ongelmani suuruutta kaverille messangerissa. Toisaalta: Tapahtumassa olisi Erkki ja muita mielenkiintoisia asioita ja kavereita, piiri maksaisi matkat eikä mulla olisi muutakaan tekemistä. Toisaalta: On pyhäpäivä ja bussivuorot pepuillaan (en ehtisi paikalle Erkin puheenvuoroksi), Hämeenlinna on tosi kaukana, mulla ei ole aavistustaakaan missä Raatihuone on, yksin matkustaminen on tylsää. En osannut päättää. En vaan osannut. Heräsin 06.30 lauantaiaamuna tekemään päätöstä, enkä osannut päättää. Uni vei voiton räntäsateesta ennenkuin päätöstä oli lyöty lukkoon. Olin koko päivän tylsistynyt, 1 1/2 tuntia lukuunottamatta yksinäinen (kiitos Kirsi kaffeseurasta!) ja erittäin pettynyt oman aktiivisuuteni tasoon. En vieläkään tiedä olisiko pitänyt lähteä.

Olen myös useamman viikon pohtinut, pitäisikö ostaa beroccaa tahi kalanmaksaöljyä ?

Ylen Hyvä

2007-10-24T15:57:00.000+03:00

YLE järjestää perjantaina Nenäpäivän. Vaikuttaa jotenkin jänskältä. Ajatus siitä, että ihmiset tekisivät jotain mitä ovat aina halunneet ja oikeuttavat sen pitämällä nenää päässään, on loistava. Mutta toimiiko se Suomessa? Lähtevätkö ihmiset mukaan? Ja kuinka tämä loppujen lopuksi hyödyttää kehitysmaiden lapsia? (Ja hetkinen, kerätäänkö Ylen Hyvässä rahaa kehitysmaiden lapsille? Noh, johonkin sympaattiseen ja tärkeään joka tapauksessa...)

Nenäpäivän mainokset ovat ihan loistavia, mutta jäävät vähän hämäriksi. Saako perjantaina kiusata palvelualan ammattilaisia/asiakkaita, jos on maksanut 1,5 ekiä muovinpalasta? Jos häröilen esmes kauppakeskuksessa, saavatko vartijat poistaa minut, vaikka minulla on muovinenä? Nenäpäivä aiheuttaa myös pientä stressiä, sillä en keksi yhtään hyvää häröilyn aihetta ja ne huonotkin ovat hieman epäilyttäviä! (Teemaan ei taida sopia, jos huudan kaupassa ihmisille, jotka ottavat banaaneille muovipussin tahi ostavat terveysjuomia pienissä, kierrättämättömissä pakkauksissa?!?) Ehdotuksia otetaan mielellään vastaan, kuten myöskin häröilyseuraa!

Tähän mennessä olen luvannut mennä keräämään rahaa purkkiin. Varmasti tärkiää, mutta ei niin eksoottista hommaa. Pitääköhän siinä pitää nenää?

Liikaa juttuja.

2007-10-16T13:57:00.001+03:00

Yhdyn Hennaan, pitäisi kirjoittaa useammin. On ollut vaikka mitä hyvää sanottavaa vaikka mistä, mutta ne on kaikki menneet ohi ja tuntuvat nyt jo vähän laimentuneilta.

Meillä oli viime viikolla koira hoidossa. jotain asian merkityksestä kertoo se, että Janne kutsuu itseään edelleen laumanjohtajaksi. Jethro oli ihana, suloinen, kiltti, aktiivinen ja karvainen. Koiran ollessa kotona ei voinut ajatella mitään muuta kuin koiraa. Eikä sille voinut olla vihainen, vaikka se nukahti Hesarin kulttuurisivujen päälle juuri kun yritin niitä lukea.

Olin Linnateatterissa katsomassa Taisto Reimaluodon Pentti Saarikoski-monologin Kuu on linttaan astuttu kengänkorko. Oli aikas hyvä. Alkoi taas hävettää, että on lukenut niin vähän Saarikoskea. Aloitin tutustumisen fiksusti, lukemalla entisen vaimon elämäkerran Kilpikonna ja Olkimarsalkka. Suosittelen, vaikka kirja ei lisännytkään tietämystäni ja ymmärrystäni Saarikosken tuotannosta. Ehkä sitten joskus, vaikka eläkkeellä.

Ostin Variksen elämäkerran, kuten niin paljon muutakin, kirjamessuilta. Laittaessani uusia ostoksia hyllyyn iski hämmennys: Missä on mun kirjat!?! Puuttuu ainakin Waltarin Kuka murhasi rouva Skrofin? ja Palmgrenin Lentämisen alkeet. Molemmat minun lempikirjoja. Puhumattakaan siitä Tuntemattomasta, joka on kaivanut poteroa jonnekin kellarikomeroihin jo lukioajoista saakka. Prkl! Kaiken tämän valituksen jälkeen päätin, että haluan Ex Libriksen. Suunnittelukilpailu voidaan julistaa alkaneeksi vaikka heti, voittaja tulee hämmästymään korvauksen suuruutta.

Olin Santerin kanssa elokuvissa katsomassa Irina Palmin. Sekin oli hyvä, pääosanesittäjä marianne Faithfull lähes loistava. Leffan jälkeen vuokrasin Dirty Harryn ja Reservoir Dogsin (koska Janne ei halunnut mitään, missä olisi Hugh Grant). Nyt näen unia, joissa on isoja käsiaseita.

Syksy saa(puu)!

2007-10-04T16:13:00.000+03:00

Kello on varttia yli neljän, ja ulkona on ihan harmaata. Ulkona oli ihan harmaata myös silloin kun lähdin kouluun ja kun tulin sieltä. Myös eilen taisi olla harmaata. Nyt on siis syksy.

Lapsena väitin aina, että syksyn ainoa hyvä hetki on synttärit ja synttärilahjat. Olen vähän yrittänyt pehmentää mielipidettä, vaikka voin jo aikas varmasti sanoa, että syntymäpäiväjuhla Alvarissa oli syksyn paras hetki. Oli hauskoja juttuja, hauskoja ihmisiä ja hauskoja lahjoja. Olin aidosti otettu kaikista niistä lukuisista ihmisistä, jotka saapuivat paikalle, kaikesta säätämisestä huolimatta. Kiitos.

Mutta syksyssä on myös muita hyviä puolia. Ostin uuden takin ja tennarit. Tennarit on überhienot No Sweat-tennarit, jotka ehkä vähän hyvittää sitä, että takki on Kiinasta. Toivottavasti tällaiset edes semikuivat syksypäivät jatkuvat, että voin iloisesti hyppelehtiä ympäriinsä!

Olen myös aloittanut uudelleen piponkutomisharrastuksen. En ymmärrä, miksi tämä suuri piponkutomishinku iskee aina syksyisin. Jos joku tietää, kertokoon! Tällä kertaa olin niin kunnianhimoinen, että kudoin pipoon hopeisen tiaran. Se oli tositosi työläs (siis jos vertaa maailman yksinkertaisimpaan pipoon) ja kiinnittäminen on vielä työläämpää. Homma siis jatkuu, mutta hiano siitä tulee.

Joka syksy tulee myös Turun kirjamessut, joka on ehkä maailman kivin tapahtuma. Jos olisi valtaa niinkuin on mieli, kantaisin kotiin varmaan puolet messuosastoista! Toisin kuin Helsingissä, Turussa on ihanan kotoinen ja rauhallinen tunnelma. Tommy Tabermann ja Lenita Airisto eivät huuda kilpaa kilpailevien kirjakauppojen osastoilla, vaan kulttuuripiirien pienet vaikuttajat haastattelevat toisiaan kulttuurivaikuttajiksi haluavien kuunnellessa kiinnostuneina. Unhoittamatta niitä ihania antikvariaatteja!

Syksy on myös sillä lailla jännittävää aikaa, että pitäisi valmistua. Olen hylännyt viralliset aikataulut ja päättänyt antaa itselleni armoa. Hiljaa hyvää tulee, ehkä. On kuitenkin hieman pelottava ajatus, että ystävät valmistuvat ja menevät töihin ihaniin paikkoihin. Tuleeko minusta koskaan valmista? Tuleeko minusta koskaan pätevää? Haluaako kukaan ikuna minua? Mitä minusta tulee isona?

Mitä te odotatte

2007-09-22T00:09:00.001+03:00

Oltiin äidin kanssa teatterissa. Sattui olemaan sellaista teatteria, että paikalle olisi ehdottomasti pitänyt houkutella joku muu kuin äiti. Esityksen ongelmat olivat äidille liian nuoria (kuten google ja reilu kauppa) minulle liian vanhoja (kuten vauvat, lapset ja haalarit). Esitys oli ihan hyvä, mutta jotenkin jäi olo, että se olisi voinut olla vielä paljon parempi. Se ei oikein muodostanut kokonaisuutta. Eikä herättänyt tarpeeksi tunteita. Ja käytti aika halpoja tehokeinoja. Kaikki esiintyjät olivat kyllä erittäin sympaattisia. Voin jo lähes julistaa: Mitä tahansa kannattaa mennä katsomaan, jos mukana on Milonoffin veljeksiä. Ovat ne niin loistavia. Seuraavaksi siis vuorossa Disco Pigs!

Mutta en valita. Teatterissa käyminen on aina hyvästä. Jos joskus näkee oikein huonoa teatteria, nauttii enemmän siitä seuraavasta hyvästä. Olen kyllä aikas vahvasti päättänyt, että Turun kaupunginteatteriin en enää mene. Siellä tulee aina vaan niin pirun paha mieli, siitä uskomattoman halvasta tyylistä, jota pitäisi kutsua taiteeksi. Myös suurin osa ohjelmistosta ja muista katsojista aiheuttaa puistatuksia. Kuten ystäväni Laihinen joskus aikoja sitten totesi: Siellä sitten istutaan jalka koukussa toisen päällä ja nauretaan, että ohhoh, olipas siinä pikkutuhma juttu!

Teatterin ja kulttuurin takana liikkuva politiikka onkin sitten ihan eri juttu. Suuret ja mahtavat saavat kaikki rahat suoltaakseen sirkushuveja tahoille, joilla olisi varaa niistä maksaakin (lue: keski-ikäiset rouvashenkilöt). Aiheet pidetään kepeinä ja helppoina, ettei kukaan vain aidosti ahdistu. Laatu on yleensä huonoa, kunhan esiintyjät ovat nimekkäitä. Yleensä teatterinjohtaja ja hänen vaimonsa joko ohjaavat tahi kirjoittavat, etteivät mene vähät verovarat ulkopuolisille. Markkinointi hoidetaan katkaisemalla katu ja tuhlaamalla vähät verovarat hevosiin. Ja taas voi keski-ikäinen rouvashenkilö kerskua naapurin keski-ikäiselle rouvashenkilölle olleensa kultturelli. Ja kun keski-ikäisiä rouvashenkilöitä ei riitä tarpeeksi, voi Tuomarila (ops, sanoinkos minä sen ääneen!) valittaa suomen sovinistien pää-äänenkannattajassa, kuinka ei käy tarpeeksi katsojia (kaupunkilaisten vika!) ja kuinka tarvittaisiin lisää rahaa. Peiliä ei taida löytyä koko laitoksesta.

Hmm, niin, anteeksi, tämä on minulle hieman poltetta aiheuttava aihe. Onneksi kesän teatteripaitsio (sorry, suku!) tulee korvattua tänä talvena ainakin vielä Ryhmäteatterin juhlaesityksellä Saatana Saapuu Moskovaan ja Kansallisen Kuolemantanssilla, jossa on IHANA Ismo Kallio! Paasausta tahi hehkutusta on siis luvassa lisää, yrittäkää kestää. Tahi lähtekää mukaan.

"Emmä jaksa lukea tota, katon wikipediasta mitä porukkaa ne on"

2007-09-17T16:47:00.000+03:00

Otsikon loistavan realistisen lauseen heittää komisario Kyösti Pöysti animaatiosarjassa Pasila. Pöysti on uuden polven uusia metodeja käyttävä nuori poliisi, joka onnistuu ärsyttämään vanhan kaliiperin Ylikomisario Repomiestä useita kertoja päivässä.

Aika paljon sarjan loistavasta ajankuvasta kertoo se, että lauseeseen kiteytyy lähes koko opinnäytetyöni idea. Koska monet ovat kyselleet opinnäytetyöni tarkkaa aihetta, yritän selittää sitä hieman täällä. Tahi ainakin niitä kiinnostavimpia ja mielenkiintoisimpia juttuja. Ehkä tämä selostaminen määrittää myös omia, hieman sekavia ajatuksiani.

Mielenkiintoista on, kuinka paljon ihmiset ja varsinkin korkeakouluopiskelijat käyttävät nykyaikana nettiä. Suomen suosituin internet-sivusto on (yllätys, yllätys!) www.google.fi ja wikipediakin pääsee helposti top kymmeneen. Useat asiantuntijatahot (kuten korkeakoulukirjastojen työntekijät ja opettajat) sanovat korkeakouluopiskelijoiden etsivän aivan liikaa tietoa kyseisiltä sivustoilta. Jo vuonna 2003 erään ammattikorkeakoulun opiskelijat mainitsivat yleisimmäksi ja parhaimmaksi tiedonhankintalähteekseen avoimen internetin.

Kaikki tietävät, että Wikipediassa ja Googlessa on omat ongelmansa, mutta harva kiinnittää niihin oikiasti huomiota, ovathan palvelut nopeita, helppoja ja aina käytettävissä. Verrattuna oppilaitosten tarjoamiin sähkoisiin tiedonhakukanaviin (esmes paljon hehkutettu Nelli) ne ovat aivan ihanan yksinkertaisia! Ei tarvitse odotella, ei kirjautua sisään, ei etsiä lukuisista eri osa-alueista lukuisilla eri termeillä ja kaikki materiaali on heti käden ulottuvilla, ei esmes kaukana kirjastoissa. Ja Google harvemmin kaatuu kesken elämää suuremman tiedonhakuprosessin. Siis miksi emme käyttäisi ihanaa ja ilmaista nettiä opiskelujemme tiiveimpänä tukena!

Kun asioita alkaa tutkia, ilmenee aikas paljon ongelmia. Google on täynnä maksettuja mainoksia ja sen hakuja saattaa muokata vaikka googlebombing niminen ilmiö. Kuka muistaa vielä mitä tapahtui kuuden viikon ajan vuonna 2003, kun googleen pisti hakusanoiksi termit "miserable failure" ? Koska wikipediaa voi päivittää kuka tahansa, sitä päivittävät verkoistaan myös tahot kuten CIA, Wal Mart ja katolinen kirkko. Puhumattakaan siitä, kuinka helppoa kenenkään on kirjoittaa akateemisen puolueettomasti ilmiöistä kuten kommunismi tai eutanasia. Olisi ainakin kiva tietää, kuuluuko kirjoittaja johonkin poliittiseen puolueeseen, uskonnolliseen ääriliikkeeseen tahi muuhun vastaavaan. Ja kun päivittäminen on helppoa, saattaa eilen lukemasi aineisto olla kadonnut jo huomenna!

Opiskelijoiden tueksi näiden ongelmien edessä on kehitetty informaatiolukutaito, jonka ensimmäiset (ja kuuluisimmat) osaamistavoitteet julkaistiin Yhdysvalloissa korkeakoulu- ja tiedekirjastojen toimesta jo vuonna 2000. Kompetenssit ovat sen verran moninaisia ja laajoja, että niiden opettamiseen korkeakouluopiskelijalle tarvittaisiin vähintään 15 opintopistettä (eli opinnäytetyöni tekemisen mittainen aika). Korkeakoulut ovat kuitenkin päättäneet yrittää. Tätä yrittämistä, itse informaatiolukutaitoa sekä korkeakouluopiskelijan käsitystä tiedonhausta (ja omista tiedonhakukyvyistään) tässä web 2.0- maailmassa minun on tarkoitus tutkia about 50 sivun ajan. Ettäs tiedätte, miksi on pientä ressiä ilmassa.

S.O.S.!

2007-09-14T13:46:00.000+03:00

Siis jos joku ei vielä ole nähnyt, niin nopiasti YLE:n Elävään arkistoon katsomaan Gregoriuksen versiota Nuorten Miesten Kristillisestä Yhdistyksestä!

Siis okej, onhan 70- lukulainen kekkulointi 70- lukulaisissa vaatteissa 70- luvun musiikin tahtiin ihan hauskaa, mutta ratkiriemukkaan asiasta tekee miehen nykyinen ammatti Espoon Leppävaaran kirjaston kirjastosetänä! Siis jos on ennen ollut kirjastotätien ja -setien imago vähän heikoilla, niin ei ole enää!

Vielä hauskemmaksi koko asian tekee rakkaiden opettajieni suhtautuminen asiaan. Heidän työhuoneensa edessä ICT-talon harmaita käytäviä koristaa Aamulehdestä kopioitu Gregoriusta käsittelevä artikkeli. Luonnollisesti kaikki "kirjastonhoitajasta supertähdeksi" tyyppiset lauseet on yliviivattu. Uusia, rankan ja jännittävän hakuprosessin läpikäyneitä kirjasto-opiskelijoita oli ensimmäisenä orientointipäivänä viihdytetty kyseisellä esityksellä samojen opettajien toimesta. Eivät ole koskaan tulleet koulun huippukalliit viihde-elektroniikat yhtä hyvään käyttöön! Todellinen tervetulotoivotus kirjastotätien älykkääseen, mutta huumorintajultaan nyrjähtäneeseen seuraan! Opettaja vain piti hieman hämmentävänä sitä, että yksikään uusi opiskelija ei ollut nauranut. "Noh, ei niistä kukaan vielä ole lopettanutkaan!"

Täydellinen kotiäiti.

2007-09-10T13:44:00.000+03:00

Huh, se on nyt ohi. Ei yhtään kovin modernia kännykkää minun lähelleni lähiaikoina, kiitos.

Nyt pitäisi löytää tehdastyöläisen nöyrän ja hiljaisen imagon (mikä ei kyllä oikein sopinut minulle, olin aina urputtamassa) sijaan kohta valmistuvan kirjastotädin reipas, aktiivinen ja kyvykäs imago. Kyllä, olen pätevä, kyvykäs, innokas ja motivoitunut, ottakaa minut töihin. Vaikka vain tuuraamaan ja vaikka vain pienellä palkalla. Kyllä opintoni ovat loppusuoralla, kyllä, opinnäyte valmistuu hujauksessa, kyllä, olen menestynyt opinnoissani. Noh, taidan purkaa paineita ruuanlaittoon ja omenapiirakkaan.

Säilöin viikonloppuna parvekkeeni yrttisadon. Niin siistiä. Olen käsittämättömän ylpeä siitä, että kaikki rakkaat kasvini selvisivät ja kasvoivat koko kesän ja nyt esmes timjamia riittää varmaan koko talveksi. Jee. Pakastimessa on myös purkeittain itse tehtyä tomaattikastiketta ja keitettyjä papuja. Olisin niin hyvä kotiäiti. Jos ei tarvitsisi kestää niitä lapsia. Ehkä.

Liityin facebookiin. En ymmärrä siitä mitään. Jos täältä löytyy uusia ystäviä, nimeni lukee tällä hetkellä esmes messangerissa. Ja on muutenkin helposti pääteltävissä.

A.N.J. Tuntuuko jostakusta muustakin, että kokoomuksen ministerit muistuttavat päivä päivältä enemmän puerto ricolaisia tyttöjä loistavassa musikaalissa West Side Story? "I like to be in Amerika!"

Aikuinen äijä asuu mutsinsa luona!

2007-09-02T00:12:00.000+03:00

Enää neljä päivää töitä, mikä tarkoittaa viikkoa isin, äidin ja putkiremontin täyttämässä asunnossa. Niin paljon kuin pidänkin vanhemmistani, alkavat hermot olla aikas riekaleina.

Lähes kaikki Salossa viettämäni aika kuluu töissä, nukkumassa tahi kuolemanväsyneenä. Syön harvoin ja huonosti, paitsi niinä päivinä jolloin isä on käynyt sienessä. Luen Salon Seudun Sanomien tekstiviestipalstaa. Viikon piristysruiske on iso latte tupaespressolla.

Kotona minulta kysytään (useita kertoja päivässä) koska menen töihin, koska tulen töistä ja koska sitten huomenna menen töihin. Jos olen Turussa, minulle soitetaan ja kysytään koska minulla seuraavan kerran on töitä. Tietokoneen eteen istutaan ja minun ikkunani suljetaan, vaikka olisin vain käymässä vessassa. Sähköpostiani luetaan häpeämättömästi, jos se sattuu näköetäisyydelle. Minun oletetaan opettavan sähköpostin käyttöä, kommentoivan tutun lihoamista ja virolaisten tuttavien satoja hääkuvia (jotka ensin olen kaivanut tietokoneen näytölle). Minua herätellään outoihin kellonaikoihin ja minulle yritetään syöttää kuusikymppisten mielipiteitä esimerkiksi hyvistä televisio-ohjelmista (isän mielestä Tahdon asia on hirveää soopaa ja hän muistaa kertoa sen JOKA maanantai). Pyörän viemisestä varastoon on ihan samanlaista kiistaa kuin 10 vuotta sitten. Tämä kone ei suostu pyörittämään Pasilaa. Ehkä murrosiäksi nimitetty vaihe ihmisen elämässä ei johdukaan nuoren hormonaalisista häiriöistä vaan aina yhtä mahdottomista vanhemmista. Ehkä murrosikä tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin lapsi on tarpeeksi vanha ajatellakseen jotain myös itse, mutta liian nuori asuakseen ise.

Kun tähän kaikkeen vielä lisätään jokaisena arkipäivänä ympäriinsä juoksevat, uskomatonta meteliä pitävät putkimiehet (jotka tuntuvat mahdottoman mukavilta varsinkin yövuoron jälkeen) ja tavaroiden jatkuva katoaminen (tänä aamuna en voinut föönätä tukkaa, kun fööni oli kadonnut vessan kaapin mukana, viime viikolla isä oli "siivonnut" paitani Maria-serkun reppuun eikä muistanut tätä enää myöhemmin) ei kait ole mikään ihme, että päässä tuntuu pientä napsahtelua. Äidin tänään JC:ssä tekemät vaateostokset auttavat vain vähän (vaikka ovatkin ihania).

Voin suoraan myöntää, että perjantaina lähes itketti, kun piti lähteä Turusta töihin. Minä haluan takaisin omaan sänkyyn ja Jannen kainaloon. Minä haluan vaatekaappini ja kirjahyllyni sisällön kokonaan käyttööni juuri siinä järjestyksessä kun olen ne laittanut. Oma jääkaappi (tahi melkein oma) olisi aikas luksusta. Minä haluan Turun ravintolat, sosiaalisen elämän ja maisemat. Oman pyörän ja toimivat bussivuorot. Minä haluan aikaa tehdä kunnon ruokaa ja aikaa syödä sitä. Minä en halua herätä viideltä aamulla vesisateeseen.

A.N.J. Elämän realiteetit iskivät vasten kasvoja kirjoitettuani henk. koht. mielipiteitäni maahanmuuttajien harjoittamasta seksipalvelujen myynnistä. Google johdatti blogiini kahden päivän aikana 4 kyseistä palvelua etsinyttä tiedonhakijaa. Hurraa tiedonhankinnan helpottuminen!

Tahtooko sinä onnellinen loppu?

2007-08-26T20:22:00.000+03:00

Helsingin Sanomat uutisoi tänään asian, jonka kaikki tietävät mutta josta kukaan ei puhu. Helsingin thaihierontapaikat tarjoavat aina myös seksipalveluja ja tilanne ei varmaan ole tippaakaan parempi muilla paikkakunnilla. Esimerkiksi syntymäkaupungissani Salossa on tällä hetkellä vähintään 3 thaihierontaa (pornokauppojakin on vain kaksi!). Vaikka Hesarin nettisivujen juttu onkin hyvin kirjoitettu ja asiaa monilta osin tarkasteleva, jättää se jälleen käsittelemättä ongelman ytimen, nimittäin ostajat.

me tiedämme jo, että lukuisat palvelua tarjoavat thai-naiset ovat tulleet Suomeen vaimoiksi, mutta avioliitto on loppunut esimerkiksi miehen väkivaltaan ja alkoholismiin. Naisten kielitaito ja tiedot omista oikeuksistaan ovat usein puutteelliset. Hesari epäilee heidän usein myös asuvan hierontapaikassa ja tekevän kaksitoistatuntista työpäivää seitsemän päivää viikossa.

Ketkä näiden naisten hierontapalveluja sitten käyttävät. Voidaanko olettaa heidän olevan miehiä? Ovatko he yksinäisiä? Ovatko he keski-ikäisiä? Ajattelevatko he naisten asemaa ja mahdollisuuksia tässä yhteiskunnassa? Tuleeko heille intiimihieronnan tiimellyksessä mieleen, että he usein tukevat harmaata taloutta? Ainakin voi ottaa selville miltä he näyttävät istumalla tarpeeksi monta tuntia Kertun ikkunapöydässä, keskellä pahamaineista Läntistä pitkäkatua.

Ja miksei tästä asiasta puhuta ikuna missään (paitsi nyt Helsingin Sanomissa, pisteet sinne!)? Onko koko ilmiötä pidettävä normaalina? Onko miehillä jokin ikiaikainen oikeus hyväksikäyttää toisten heikkoa asemaa omien lihallisten himojensa tyydyttämiseksi? Jos on, miksi en ole koskaan tavannut miestä, joka kertoisi ylpiänä käyvänsä huorissa? Pitääkö minun vain kävellä tyynenä näiden "yritysten" ohi ja totuttaa ilmiöön myös mahdolliset tulevat tyttölapseni? Ja hyvät naiset, miten reagoisitte jos oma poikaystävänne/miehenne/veljenne/isänne olisi yksi ostajista?

Työ ihmisen tuo tekijälleen mielen niin iloisen!

2007-08-21T19:26:00.000+03:00

Päivittämättömyydestä saamani kritiikki on täysin oikeutettua ja otan sen pahoitellen vastaan. Kysymys ei ole niinkään ajan riittämättömyydestä vaan siitä testiryhmän osoittamasta tosiasiasta, että tehdas mädättää aivot. Sitä tottelee aivottomana idioottimaisia sääntöjä ja puhuu työtovereiden kanssa lähinnä väsymyksen asteesta. Levottomana viimeyönä puhuimme kyllä loistavien työtovereiden kanssa esmes prostituutiosta ja homoudesta. Mokailimme, suunnittelimme itkukohtausta pahviroskiksessa ja kikattelimme. Tahi minä lähinnä kikattelin, eivät pojat. Pasi otti selville onko koolla väliä, mikä nauratti meitä kaikkia. Pasi kertoi, ettei ole.

Ystäviä ei ehdi nähdä, medioita ei ehdi seurata, kirjoja ei ehdi lukea, tulevaisuutta ei ehdi ajatella. Tahi ei jaksa. Ei ole mitään sanottavaa mistään ja tuntuu, ettei mitään tapahdu. Töiden loppuun vielä useampi viikko. Onneksi edessä vapaapäiviä ja pitkänpitkä viikonloppu. Kiva. Saa soitella!

A.N.J. Oikeistoministeri kertoo Hesarissa junien myöhästelevän liikaa juuri, kun Janne soittaa Helsingistä junan olleen puoli tuntia myöhässä kahden tunnin matkalla. Kiva. Jos perjantaina ei olisi demarijuhlia, liittyisin kohta kokoomukseen. *virn*

Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä!

2007-08-09T17:12:00.000+03:00

Arki täällä Ilomäessä tahi Ilomäellä, mene ja tiedä (tule apuun, Sauli!) on jotenkin niin hiljaista. Päivät menevät ihan oikiasti kokonaan töissä, nukkuessa ja syödessä. Välillä vähän luen kirjaa. Lähellä on tori, Kuiro ja Calypso, eikä sitä muuta oikiastaan tarvitsekaan. (suosittelen tutustumaan kotimaisiin papuihin, joita saa nyt halvalla torilta. Ovat hyviä ja terveellisiä ja harvinaista herkkua. Jos vaikka vähän keittää ja pistää pikkasen oivariinia päälle!)

Täydellinen laiskuus vain meinaa iskeä. Elixia on kilometrien päässä ja lähellä on parhaimmillaan (tahi pahimmillaan) kaksi vapaata autoa. On jotenkin sääli, kuinka paljon tässä kaupungissa kuljetaan autoilla ja kuinka helposti siihen menee mukaan. Vaikka tehtaalla on hyvää yritystä täsmäbussivuoroihin ja kimppakyyteihin, tulee sinne kuitenkin joka päivä lukuisia ihmisiä yksinään omalla autollaan. On toki myöskin myönnettävä, että Salon tapaisissa kaupungeissa julkinen liikenne on täysin retuperällä ja ylettömän kallista. Seitsemän minuutin matka bussilla maksoi minulle aamulla 2,7 ekiä.

on kuitenkin ihan turha itkeä päästöjä ja maailman tuhoutumista niin kauan kun ei ole valmis tekemään asioille mitään. Siis merien ja ilman on kyllä pysyttävä puhtaana mun mökkitontilla, mutta tietenkin omistan bemarin, käytän kertakäyttöastioita ja jätän valot päälle, mitä se muille kuuluu. Ja perkele sitä bensan jatkuvaa kallistumista. Niin hyvänä kuin pidänkin (huom. historiallinen tapahtuma, kehun porvarihallitusta!) sähkö- ja bensaveron nousua (ihminen kun yleensä alkaa pihiksi vasta kun menettää omiaan), pitäisi siitä saatavat rahat pistää tuottamaan lisää hyvää, eli edullisempia ja toimivampia joukkoliikennevuoroja. Mitä helevettiä ne rahat jossain perintöveroissa tekevät? Kun ihmisen on kuitenkin pakko päästä töihin ja kouluun ja ehkä myös rientoihin, olisi kiva, ettei siihen mene joka tavalla koko palkkaa. Helsingin kaupunki näyttää esimerkkiä ja nostaa taas joukkoliikenteen hintoja. Kiva. (muistin juuri, että olen avautunut asiasta aiemminkin)

P.S. Oletteko seuranneet Helsingin sanomien nettikeskusteluja? Ovat ihan tolkuttoman huonoja. Suurin osa mielipiteistä on värittyneitä, huonosti perusteltuja, rasistisia, asian vierestä tahi muuten vaan vääriä. Onko tämä nyt sitä internetin suurta hienoutta, kun kaikki saavat suoltaa mitä tahansa soopaa ilman minkäänlaista tarkistusta faktoista tms.? Jos haluatte tietää mistä puhun, käykääpäs vilkaisemassa vaikka joukkoliikenteen maksuista virinnyt keskustelu....

Kuvat ei ikuna anna koko kuvaa.

2007-08-08T14:29:00.000+03:00

No nyt on sitten valokuva-albumissa kuvia Pariisista. Albumi ei hyväksy ääkkösiä enkä muutenkaan osaa sitä vieläkään käyttää. Pölö. Mutta olkaa te hyvät.

Aika kuluu liian kovaa.

2007-08-01T11:32:00.000+03:00

Edellisestä päivityksestä on viisitoista päivää ja kuvia Pariisista saatte odottaa vielä kauemmin. Pahoitteluni. Täytyy sanoa, että työ häiritsee pahasti vapaa-aikaa.

Tehdas on lähes kuin ennenkin, vaikka mallit ja työkaverit vaihtuisivat. Ensin tuntuu, ettei päivä lopu ikinä ja sitten se taas loppuukin. Väsyttää ja tylsistyttää ihan liikaa. Elämä kuluu töissä, syödessä ja nukkuessa. Turha odottaa mitään älyllistä aktiviteettia tahi sosiaalisia suhteita.

Uusi Potter kesti sunnnuntaista keskiviikkoon ja on vaikia sanoa siitä yhtään mitään. Olen pettynyt ja surullinen kun se viimein on ohi, mutta minkäänlaista tyhjyyttä ei tapahtumasta tullut. Jossain vaiheessa huomasin, että pitäisi lukea taas ne ensimmäiset, hauskat iloiset ja yllättävät potterit, joissa pääosa huomiosta kiinnittyy karkkeihin ja lentämiseen, ei pahuuden ruumiillistumiin ja nenättömään mieheen. Toivottavasti kaikki kirjastotädit, vanhemmat ja opettajat huomaavat, että sarjan alun lastenkirjoista on tultu jonnekin kovin kauas, eivätkä jatkuva pelko, vastuu, kuolemat ja pimeät voimat ehkä sovi kirjoja ahmivalle 11-vuotiaalle.

Kaikki minua lähiaikoina tavanneet ovat varmasti saaneet kuulla tarpekseen Salon (nykyään ainoan) kirjakauppayrityksen, Suomalaisen kirjakaupan tasosta. Myivät sitten Potterin loppuun ilmestymispäivänä kaksi vuotta putkeen. Säälittävää kaupankäyntiä ja surullista kaikille meille, jotka emme päässeet Turkuun, kulttuurin kehtoon. Kuinka tästä kaupungista voisi löytää mitään oikiasti mielenkiintoista, kun edes ehdottomia hittejä ei ole saatavilla. Minut pelasti paikallinen Euromarket (uskokaa tahi älkää), johon minä tulen uskomaan myös tulevaisuudessa.

Viime viikonloppuna oli ihana ilta, paljon kavereita yhdellä istumalla ja muutama mojito rakkaista HotCool-laseista. Ei ole tullut aikoihin naurettua yhtä paljon ja yhtä tyhmille jutuille. Toivottavasti myös ensi viikonloppuna aikaa kavereille, kunhan pahasti päälle vyöryvä flunssa vaan helpottaisi.

Paluu kotiin.

2007-07-16T18:41:00.000+03:00

Pariisi oli juuri niin kaunis ja valloittava kuin kuvitella saattoi. Ilmojen lievä surkeus antoi loistavan tekosyyn kahviloissa ja baareissa istuskeluun. Laadin paremman matkakertomuksen sitten, kun kuvat ovat vihdoin koneella.

Nyt on ihanan lomatunnelman aika. Nokia kutsuu ihan kohta (jollain sitä on tuleva visalasku maksettava, eikös?), mutta sitä ennen on aikaa vielä mökkeillä, käydä elokuvissa, mattopyykillä ja kavereiden kanssa kaffella. Pyhä tarkoitus ehtiä tiistaiksi Turkuun, että saisi joskus edes matkapyykit pestyä.

Joka kesä hämmennys on yhtä suuri, kun internetin ihmemaa yllättäen hiljenee, eikä tiedä yhtään mitä kenellekin kuuluu...

A.N.J. Ostin isolla rahalla hyvän, ison ja vaalen Lundia-kirjahyllyn. Aloitin täyttämisen heti viikonloppuisessa Booktori-tapahtumassa. Ihanaa!

Pariisi. Romantiikan, dramatiikan ja patongin kaupunki.

2007-07-06T02:01:00.000+03:00

Kjih. Vaatteet on jo pestynä ja suunniteltuna, huomenna laukku kiinni ja menoksi kohti yhtä Euroopan suurista kaupungeista ja Maria-serkkua. Huikeaa. Kello on kaksi, mutta yhtään ei väsytä. Tämä kostautuu varmasti huomenna.

Ollaan jo sovittu, että mennään ainakin Shakespeare & Co.-kirjakauppaan ja Le Pure Cafe-kahvilaan (tuttuja Before Sunset-elokuvasta) sekä hengailemaan sinne Amelien kulmille. Kyllä näiden kanssa Mona Lisa kalpenee.

Kaikki, jotka haluavat kortin, lähettäkää osoite tekstiviestinä. Nähdään taas kun palaan, perjantaina 13. päivä. Huih!

Kortteliravintola Hugo!

2007-07-03T01:15:00.001+03:00

Olen asunut Martissa jo lähes vuoden (eikun hetkinen, heinäkuun 2006 alusta, eli tasan vuoden! Jee!) ja vasta tänään pääsin ensimmäistä kertaa kortteliravintola Hugoon saakka. Olen kuullut Hugosta vain positiivisia asioita ja sen trendikkäämpi sisar Kerttu on ollut yksi lempipaikoistani jo pitkään. Odotukset olivat siis korkealla, enkä pettynyt yhtään! Iltaa myöten hiljentyvässä kapakassa oli juuri sellainen mukavan lupsakka tunnelma, jota minä kantikseltani toivon. Ei mitään liian trendikästä tahi erilaista vaan sopuhintaista siideriä (useampia merkkejä), hyvää taustamuusikkia (mm. YUP ja Laulu Rakastamisen Vaikeudesta!) ja deekuvapaata istuskelua. Minä todellakin menen uudelleen ja pakotan myös ystävät mukaan! Myös maailman tilaa, politiikan henkilöitä ja ystäviä sivuavat keskustelut Sallan kanssa olivat juuri loistavia siihen paikkaan. Myös toki muutenkin. Viime päivityksessä selvästi esillä ollut angsti oli tiessään, kokoomuksesta ja Kalashnikoveista huolimatta. (Myönnän saman tien tyhmyyteni ja kerron kopioineeni sanan suoraan Tuomiojan nettisivuilta. Ei riitä oikeinkirjoitukseni Kalashnikovin tavaamiseen enää tässä vaiheessa iltaa.)

Kävin myös tämänpäiväisellä autonhakureissullani moikkaamassa isosiskoa asuntolan yhteydessä sijaitsevassa omassa kodissa. Isosisko oli oma iloisen pirteä itsensä, mutta tunnelmaa väritti hänen seinälleen asennettu viikko-ohjelma, johon voi kätevästi vaihtaa erilaisia kuvakkeita kuten "sängyn petaus", "vanhempien luo" tahi "lääkkeet". Minua alkoi saman tien ottaa päähän kuvien huono suomenkieli. Onko kuvaan pakko kirjoittaa "pöydän pyyhintä", eikö voi kirjoittaa "pyyhi pöytä". Miksi myös sunnuntaina on kuva "vanhempien luo" eikä kuvaa "vanhempien luota". Henkilökunta on myös epäonnistunut pahasti taulun merkityksen selittämisessä isosiskolle, hänen ollessa selvästi tuohtunut taulun tarpeesta. "Kyllä minä osaan lukea ja ottaa itse lääkkeeni, olisivat vieneet sen jollekin muulle". Tämä joku muu oli isosiskon mielikuvissa selvästi joku häntä heikommin asioita ymmärtävä, lukutaidoton kaveri. (Isosisko ei ole niin tyhmä, etteikö tajuaisi mihin pystyy ja mihin muut pystyvät.)Siinä kun sitten yritti selvittää, että tietenkin sinä osaat lukea, siksi siinä lukee torstain kohdalla "lakanoiden vaihto" (toki lakanoita esittävän kuvan kera) niin sisko vetää esiin parhaan korttinsa: Petaatko sinä muka sänkysi. Et varmasti petaa, teidän huushollissa Janne varmasti petaa!!! Hmm, hyvä veto isosiskolta. Yritä siinä sitten selittää, että koska minut on määritelty normaaliksi, minä saan jättää sängyn petaamatta, tiskit tiskaamatta tahi hampaat pesemättä, jos juuri nyt satun olemaan laiskalla tuulella. Hänen arkirutiinejaan määrittää joku ihminen ammatikseen, minun rutiinejani Janne ärsyttääkseen (tahi pitääkseen kodin kodin näköisenä, kiitos siitä). Hänen pitää käydä suihkussa JOKA ILTA, koska se on varmasti joku normi. Koskahan tämän maailman vammaistenhoito saataisiin siihen tilaan (yhtään nykyistä tilaa kritisoimatta), että siskoni äkkipikaisuuksia perusteltaisiin hullun taiteilijasuvun geeneillä ja keittiön tilaa koko perheen lievällä sotkuisuudella, eikä vain sillä synnytyksen aikaisella hapenpuutteella.

ANJ: Google Analytics osaa kertoa, että vierailut sivuillani lisääntyvät aina päivittäessäni. Motivoi päivittämään, vaikka ei olisi niin asiaa.

Tajusin juuri, etten oikiastaan omista sähköisiä kuvia isosiskosta. No, tässä hän on kuitenkin elementissään, halaamassa synttärisankaria muutama viikko sitten.

Tissit ja pylly, pylly ja tissit. Selluluuttivoide ja plastiikkakirurgia.

2007-07-01T14:30:00.000+03:00

Jotenkin tällä viikolla joka paikasta on tunkenut esiin ulkonäköön ja ulkonäköihanteisiin ja tisseihin ja muuhun tällaiseen liittyviä ärsykkeitä. Ottaa päähän.

Viikko alkoi iloisesti Elixian vaa´alla, todetessani provinssin ja juhannuksen tuoneen mukanaan muutakin kuin hyviä muistoja. Aloitin taas vaihteeksi suuren (sekä henkisen että fyysisen) itseruoskinnan joka loppui ketutukseen ja kermakakkuun. Elintapani ovat varmasti huomattavasti paremmmat kuin suurella osalla lähipiiriäni, silti kesähousut saa uusia joka kesä. Kaikista hienoista kuntoilu/laihdutuskampanjoistani huolimatta leviän vaan vuosi vuodelta. Yritän perustella kammoani läskiäni kohtaan taloudellisilla (ei ole varaa uusiin housuihin joka vuosi) ja terveydellisillä syillä (elintavoissa on jotain pahasti vialla, jos koko ajan vaan kasvaa). Elixian ohjaajien "bikinikausi lähestyy" pelottelut lähinnä suututtavat. Kuitenkin syöksyn varsin helposti samaan ulkonäköpainotteiseen sontaan, jota ylläpidetään vain, jotta rasvattomat tuotteet menisivät paremmin kaupaksi, selluliittirullista puhumattakaan.

Ei voi kyllä pientä tyttöä syyttää, jos oma ulkonäkö alkaa ahistaa ja tyytymättömyys itseä kohtaan kasvaa. Minunkin itseään sivistyneenä pitävä, korkeakoulusta valmistunut enoni päätti muutama viikko sitten huomautella juhlissa mahan kasvusta ja mahdollisesta jälkikasvusta. Kiitos taas, suomea hallitsevat suuren ikäluokan miehet. Teihin voi kyllä aina luottaa. Valitettavasti muutenkin maailma on täynnä veitsellä leikattuja ja photoshopilla muokattuja naisenkuvatuksia, joissa luonteen sijaan isoa ovat tissit ja pylly. Jotenkin ymmärtäisin, että esmes täysin miesten hallitsemaa rap- musiikkia kuvitettaisiin bikinit päällä ketkuttelevilla naisilla, mutta oletteko nähneet esmes Black eyed peas yhtyeestä tutun Fergien (kuvassa) Fergalicious-videon. Minä näin viime viikolla. Alkoi ketuttaa.

Näin kuitenkin myös osan 4D:n peenisdokumenttia (voi jessus mitä sontaa!), jossa erittäin hyvinvarusteltu mies kertoi hulvattomasta elämästään New Yorkissa tunkiessaan miehuuttaan pyöräilyshortseihin. Jostain ihmeellisestä syystä dokumentti ei miellyttänyt puolisoa, eikä myöskään ketään muuta miestä, joille olen siitä kertonut. Tytöt oppivat katsomaan kuvia D-70-kokoisiksi muokatuista naisista lapsesta saakka normaalissa katukuvassaan, pojille jo pelkkä ajatus 35 senttisestä miehestä on liikaa. Jollain tavalla kiehtoisi ajatus peittää viikoksi jokainen henkkamaukkamainos pyöräilyshortsikuvilla, mutta en kuitenkaan tee sitä. En minä halua, että kuva miehestä muokataan luonnottomaksi samalla tavalla kuin kuva naisesta on jo muokattu. Minä haluaisin, että maailma olisi täynnä itsensä näköisiä ihmisiä.

Tähän väitti pyrkivänsä myös tämän aamun Oprah (jota katsoin elämässäni ensimmäistä kertaa!), jossa käsiteltiin vanhenevien naisten ulkonäköä. Periaate oli, että naisten ei pidä hävetä omaa ikäänsä ja elettyä elämäänsä, mutta samalla saatettiin viisikymppiset muuttumisleikissä "näyttämään lähes tyttärensä ikäisiltä! Ihanaa! Fantastista!" Siis mitä helevettiä?!? Ihmeellistä (ehkä amerikkalaista) tekopyhyyttä! Ei jaksa. Näitä viestejä tunkee jo niin paljon joka paikasta (esmes Body shopista, johon on lanseerattu ryppyvoide ja selluliittisarja sekä jostain turkulaisesta lääkäriasemasta, joka tarjoaa "lisää kauniita vuosia") ettei niitä edes huomaa. Teen parhaani suhtautuakseni niihin kuten Peppi Pitkätossu (lindgrenin teoksessa Peppi aikoo merille) suhtautui pisamavoidemainokseen:

-En minä kärsi, hän sanoi varmasti.
-Mitä sinä haluat? kysyi nainen.
-En minä kärsi, sanoi Peppi uudelleen.
-Mitä sinä oikein tarkoitat? sanoi nainen.
-En minä kärsi pisamista.
Silloin nainen käsitti. Mutta vilkaistuaan Peppiin hän sanoi:
-Mutta rakas lapsi, sinun kasvosihan ovat aivan täynnä pisamia!
-Niin ovat, sanoi Peppi.-Mutta en minä kärsi niistä. Minä pidän niistä! Hyvästi!

Arki. Aika kivaa aikaa.

2007-06-27T12:03:00.000+03:00

Kun on pitkään vaan pyörinyt ympäriinsä ja ollut vaikka mitä puuhaa, on oikiastaan aikas kivaa olla vaan kotona. Pestä pyykkiä, käydä kaupassa, väsätä ruokaa, katsoa aamupäiväsarjoja ja lukea kaikkia turhia blogeja ja muita nettisivuja. Hieman huolestuttavaa on, kun huomaa olevansa koukussa niihin aamupäiväsarjoihin ja sekoavansa, kun netti yllättäen tökkii. Kuinkahan kauan pystyisin elämään näin, ennenkuin totaalinen tylsistyminen tulisi vastaan? Eihän ihminen oikiasti tarvitse velvollisuuksia tahi aktiviteetteja. Eihän?

Kaffe on kyllä asia, mitä ihminen kotona hengaillessaan tarvitsee. No okej, myös ulkona hengaillessaan. Ja koulussa ja töissä. Eli ihminen tarvitsee kaffetta. En kuitenkaan pidä sitä kovin pahana asiana. Ei ole addiktiota, vain läheinen suhde. Vielä läheisemmäksi suhteen muutti uudet, ihanat, HotCool-lasit, joiden latte-koko on juuri sopiva joka-aamuiselle maitokahviannokselleni. Ei voi mitään, mutta kaffe maistuu ihan erilaiselta kunnon astiasta kuin paperimukista. Tämä pätee kyllä ihan kaikkeen ruokaan ja juomaan. Astia-addiktioni on siis hyvin perusteltu. Oikiastaan tämänkertaisista uusista mukeista Janne saa syyttää vain itseään. Meni rikkomaan toisen minun rakkaista HotCool- laseista, minä ostin alennuksesta (oli tosi halpoja!) 10 lisää, kahta eri kokoa. Nyt on ihan pakko ostaa uusia lusikoita, vanhat on liian lyhyitä uusiin laseihin. Tervetuloa vaan meille kaffelle! *hymy*

En tiedä onko syy minussa vai yhteiskunnassa, mutta en ole kunnolla edes suuttunut uutisista pitkään aikaan. Ei ole oikein mitään, mikä saisi minut tulistumaan kunnolla ja aloittamaan paasauksen. Joo, kokoomus on Suomen suurin puolue, joo, demarien vaaliraportti julkaistiin, joo terveydenhoito on tehotonta, joo, Britanniassa ja Ruotsissa on hirveitä myrskyjä ja niistä kertovien uutisten välillä mainostetaan autoja. Joo.

Ai Niin Joo (ANJ), käykää kaikki kirjastotädit vieraskirjassa katsomassa Santun linkittämä sarjakuva. On hauska!

Juhannus, vuoden toiseksi paras juhla.

2007-06-26T18:18:00.000+03:00

Lähimmät pari viikkoa ovat menneet aika tyylikkäästi jossain muualla kuin kotona. Ensin oli rovinssireissu (jos joku nyt ei ole vielä sattunut kuulemaan *virn*) ja sitten juhannusreissu. Molemmat olivat pitkiä ja hauskoja.

Juhannus meni auringon paistaessa, hyvin syödessä ja juodessa. On kyllä hauskaa huomata, kuinka vanhojen ystävien kanssa kaikilla on ne ihan samat maneerinsa kuin esmes neljä vuotta sitten. Ja kaikki säätää ihan samalla tavalla. Suuria kysymyksiä ovat esimerkiksi mitä ostetaan, koska käydään kaupassa, mitä syödään, koska syödään, miten ruokaa tehdään, kuinka paljon laitetaan valkosipulia ja chiliä, kuka lämmittää saunan ja kuumavesipöntön ja koska, kuka nousee hakemaan lisää kaljaa, kuka nukkuu missäkin ja koska helevetissä se mölkky oikein saadaan tehtyä?!? Ja kun sitä mölkkyä oltaisiin viimein valmiita tekemään, tytöt kieltävät pojilta moottorisahan käytön humalatilaan vedoten. Mölkky jäi useampaan otteeseen huomiseen.

Joku osa minussa (ehkä se feministi) saattaisi myös kysyä, koska meissä tytöissä herää se ihmeellinen äidinvaisto, joka juottaa pojille kaljojen välissä vissyä, ei päästä ketään yksin uimaan, laittaa ruokaa myös pojille ja vaan huutaa syömään, keittää aamulla puuroa ja soittaa monta kertaa että koska sinä nyt olet tulossa ja muistithan kaiken mitä piti ottaa mukaan? Miksi me ei vaan anneta niiden jätkien tulla koska tulevat, elää makkaralla ja kaljalla ja sammua sitten kun sammuvat? Harjoitellaanko me pojilla niin kauan että saadaan niiden kanssa pikkuisia? Onko meillä sitten vaan useampia lapsia hoidettavana? Hauskintahan tässä on, että kyllä ne jätkät nyt ilman meitäkin siellä kodassaan selviäisivät. Ehkä vähemmällä ruualla ja enemmällä kaljalla, mutta selviäisivät. Ehkä kysymys kuuluukin, mitä me tehtiin tahi miten me selvittiin ennen niitä?

No huhhuh!

2007-06-20T16:20:00.000+03:00

Istuessani tänään Santun kanssa Salon torilla kaffella, aloin valitella, että "hyvät" provinssiläpät alkavat pikkuhiljaa haihtua. Enää ei ihan koko ajan tule mieleen jotain äärimmäisen hauskaa/typerää, jolle voisi yksinään naureskella. Arki alkaa painaa päälle. Voi pölö.

Sillä ensimmäisen yön vesisateesta, öiden kylmyydestä, känniurpoista, hassuista hatuista, saakelin Amy Winehousen peruutuksesta ja bajamajoista huolimatta oli ihan pirun hauskaa. Teltta pysyi lähes kuivana ja ehjänä, aurinko paistoi, viini maistui ja keikat olivat loistavia. Ei olisi halunnut lähteä kotiin, vaikka ajatus omasta sängystä tuntui varsin houkuttelevalta. Onneksi Keken loistavan kossukola-innovaation myötä kotijunamatkan haikeus ja väsymys muuttuivat jälleen riemuksi.

Niin, jos unohtaisi neljältä päivältä kaiken epäolennaisen ja kertoisi vain kaikki julkaisukelpoiset huippukohdat (niitä julkaisukelvottomia huippukohtia on paljon enemmän, kysykää jos uskallatte!). Vielä aika leppoisa on ajatus miestenleiristä, miesten omasta festarista. Sinne voisi pistää jätkät äijäilemään, örisemään, juoksemaan munasillaan (hassu hattu tahi mäyräkoira päässään), kusemaan tarkoitusta varten varattujen telttojen päälle ja laulamaan läpi Popedan tuotantoa. Esiintyjiä ei tarvitsisi olla, sillä jokaisesta miehestä paljastuu jossain vaiheessa showmies. Eikä kukaan kuitenkaan välittäisi, kuka päälavalla esiintyy, niin kauan kuin kaljaa ja makkaraa riittää.

Toinen innovaatio (josta löytyy paljon myös kuvamateriaalia) oli mehujääkossu. Vapaavalintaista mehujäätä dipataan huoneenlämpoiseen kossuun. Hyvää on! Samaa kollektiivista kossuastiaa voi käyttää koko seurue vuorotellen, lisää yhteisöllisyyttä ja malttia.

Ja sanokaa mitä sanotte, mutta todellinen herrasmies ei tarjoa tytölle kaljaa tahi taksikyytiä, vaan iltapäiväkaffet ja mehujäätä. Ihailimme suunnattomasti Keken tyttöjensietokykyä, kun hän vielä neljäntenäkin päivänä pysyi telttapaikalla, eikä juossut huutaen kaljatelttaan. Yritettiin alkuun kovasti puhua siveellisiä, mutta tietenkin se mopo karkasi aikas nopiasti käsistä. Kestäisittekö itse neljännen päivän alapääpuheita, edes kännissä? Vielä pahempia taisi olla ne Zen Cafen keikan aikaan kaljateltassa harjoitetut humala-avautumiset, jotka päättyivät halailuun ja Todella kaunis- hoilailuun. Kiva. Oli muutenkin ihana huomata, kuinka hyvin saatiin sovitettua ihan erilaisia, toisilleen lähes tuntemattomia ihmisiä yhteen moneksi päiväksi ja kaikki jutut päättyi kikatteluun.

Niin, ja oli siellä toki niitä bändejäkin. Teltan valoshow´t olivat huikeita ja Tori Amos oli ihana. Mutta Jarkko oli vielä ihanampi! Sitten pojat soitteli vielä sellaisia hittejä kuin Alla jalavapuun (yhdessä Maria Lundin kanssa!) ja Rakkaus on pesti hulluuteen. Kyllä tällaisen pienen romantikon mieltä lämmitti! Yllätysnimi DJBB oli ehkä pieni pettymys, jättivät peräti Jah Jah Blow Jobin soittamatta! Siis millä perusteilla?!? PMMP on aina yhtä ihana ja Scissor Sisters heitti paikan parhaat välispiikit. Toki muitakin bändejä tuli katseltua, suurimmaksi osaksi kaljateltasta.

Eli ensi vuonna uudelleen. Ja sitä seuraavana.

Ja ai niin joo, kuvamateriaalia löytyy täältä. Miten näihin kuviin saa kuvatekstit?

Koko kesä festaroidaan,

2007-06-13T16:13:00.000+03:00

Onko rahaa?
Ei oo!

Isi väitti, että olen liian vanha siihen, pian todistan hänen olevan väärässä!

Sillä aikaa, te muut voitte vaikka twistata!

Rovinssi! Rovinssi!! Rovinssi!!!

2007-06-12T21:21:00.001+03:00

Viime viikon ihanien helteiden ja pitkien puistoloikoilujen jälkeen tämä viikko on ollut kuin märkä rätti vasten kasvoja. Opinnäytetyö rassaa (olin tänään tyhjänpanttina koulussa katselemassa muiden työn tuloksia) ja ukkosellinen ilma saa kaiken (varsinkin pään ja silmäluomet) tuntumaan raskaalta. Olisi paljon puuhattavaa ja aika vaan kuluu johonkin.

Mutta se Rovinssi! Se on jo ihan lähellä. Lähden jo huomenna pitkään reissuun, jonka määränpäänä on Törnävä! Heenu valitti tänään messangerissa rovinssiressiä, joka yllättäen iski minuunkin. Reissu on pitkä ja reppu on pieni. Ei ole makuualustaa ja makuupussikin on pienen television kokoinen. Teltta painaa ihan pirusti. Ottaako mukaan "ei ehkä niin hohdokas tuulipuku" vai yrittää selvitä kylmistä illoista farkuissa ja trendikkäässä Nanso-sadetakissa, joiden sisään ei mahdu trikoita ja muita välikerroksia? Kuinka paljon rahaa pitää lainata äidiltä? Mikä valkoviini sopisi tilanteeseen?

Noh, vaikka saataisiin huono paikka leirinnästä, vaikka taivaalta tulisi vettä ja pieniä mummoja, vaikka ei pääsisi neljään päivään suihkuun, vaikka paleltaisi koko ajan, vaikka kadottaisiin toisistamme koko päiväksi ja vaikka kaikki arvokkaat tavarat hukkuisi, onhan siellä kuitenkin Tori Amos, Amy Winehouse, Jarkko ja loistava tunnelma. Tää on kuin olisi 17-vuotias jälleen!

Kuvassa Kirsi ja koiransa Jetro kesätunnelmissa.

Treenatut pakarat.

2007-06-07T22:06:00.000+03:00

(Otsikko ei houkuttele googlettajia vaan viittaa kotiteollisuuden kappaleeseen Helvetistä itään, joka on soinut jumpassa useampaan otteeseen, juuri pakaratreenin aikaan. Eikö ohjaaja tajua ironiaa?)

Jos joku ei ole vielä kuullut, käyn aikas ahkeraan salilla. Tahi siis jumpassa. Lähiviikkoina olen lähes rakastunut voimatotalsteppiin (jessus, mikä nimihirviö!), joka on kuulemma salin rankin jumppa. Ja kyllä se mulle ainakin on, vaikka en todellakaan jaksa tehdä juttuja läheskään täysillä. Noh, ei reeni ole missään tuntunutkaan, jos ei tunnin lopussa punnertaessa tipu naamasta hikipisaroita käsien väliin!

Tuollaisella kauniiden ja rikkaiden ihmisten salilla (missä muuten käy tosi paljon normaaleja ihmisiä) törmää vain välillä pelottaviin ja hämmentäviin ilmiöihin, kuten itsensä ja lihaksiensa esittelyyn keskittyviin ihmisiin, tahi ihmisiin, jolta on jäänyt aivan liian monta ateriaa syömättä. Nyt helteiden alettua hämmästelyni kohteeksi ovat päätyneet kesken tunnin uupuvat ihmiset. Ei voi olla sattumaa, että kolme kertaa putkeen jumpassa on joku lähtenyt kesken tahi jäänyt seinän viereen istumaan, kun ei vaan jaksa enää. Eikö ihmisten tunne yhtään omia rajojaan? Ottavatko he ohjaajan kannustukset niin tosissaan, ettei hyppäämistä voi lopettaa ennenkuin meinaa pyörtyä? painostavatko kymmenet vauhdissa pysyvät silmäparit jatkamaan? Vai onko ajatus vatsamakkaran ja bikinikauden yhdistelmästä niin kuvottava, että tässä vaiheessa vuotta mennään äärirajoille saakka?

Ymmärrän kyllä täysillä menemisen ja kaikkensa antamisen, mutta tilanne on vähän kuin huippu-urheilussa. Suorituksen jälkeen tulisi pystyä vielä antamaan järkevää kommenttia urheiluruudulle.

P.S. Tänään postiluukusta kolahtaneessa Amnesty-lehdessä oli juttua hauskasta uudesta aktivismimuodosta, josta löytyy selviä web 2.0 - piirteitä. Olkaa siis yhteisöllisiä ja vastustakaa kidutusta teemalla no torture here!

Kesä tuli parvekkeelle.

2007-06-04T13:32:00.000+03:00

Kaikki lähipiiriini kuuluvat ovat saaneet tänä keväänä kuulla mielenkiintoisia (tahi ehkä ei ihan niin mielenkiintoisia) tarinoita parvekkeen sisustamisesta. Rakas parvekkeemme (jolta näkyy aurajoki, hajotkaa kateudesta!) on tähän kevääseen palvellut vain Jannen tupakointitilana, mutta nyt olen kalustanut siitä olohuoneen jatkon ja yrttienkasvatusalustan (kunhan Jannen tupakankäry ei tapa yrttejä!).

Hieman olen ihmetellyt, miksi naistenlehtien kaikissa "näin teet parveekkestasi viidakon/antiikkisen/kauniin/värikkään tms." - jutuissa ei ikuna kerrota, kuinka pirun työlästä ja kallista tuo kaikki on. Varsinkin jos ei omista autoa. Ensiksikin, kaikki parvekekalusteita myyvät liikkeet ovat keskustan ulkopuolella, lähes bussiyhteyksien ulottumattomissa. Penkit, tuolit ja pöydät on löytämisen jälkeen vielä roudattava jotenkin kotiin. Vaikka yrtit, mansikat, kukat tahi muut kasvit ovatkin kivasti ostettavissa torilta, painavat niiden ruukut ja mullat kuin synti (paitsi kevytsora, joka on hämmästyttävää kyllä, kevyttä). Ollaan sitten äidin kanssa vietetty kaksi lauantaita pohtimassa kestääkö Kodinykkösen halpatuoli Jannen, sopiiko keltainen meitin parvekkeelle ja mahtuuko siihen penkille kolme pehmustetta, jaksanko vääntää käsin parvekelaatikkopidikkeen ja jaksaako äiti kantaa 60 litraa kesäkukkamultaa autolle. Vastaus kaikkiin kysymyksiin oli lopulta kyllä. Epäilen kyllä, että amppeliteline ei pääse ikuna seinään, eikä ainakaan kestä mansikoita.
Mutta kyllä kaiken tämän säätämisen jälkeen kelpaa katsella Aurajokea.

P.S. Kaikesta vihreydestä ja auringosta huolimatta maailman tila hieman huolestuttaa. Hallitus päätti aloittaa työnsä viemällä niiltä, joilla on jo muutenkin vähiten. Kuinka helevetissä tämän maan talous ei muka kestä pienten lasten kokopäiväistä hoitoa ja ruokkimista, vaikka se kestää lukemattomia selvityksiä, projekteja, innovaatioita, optioita ja palkankorotuksia. Ei mene minun jakeluun. Toivottavasti se opiskelija tahi yksinhuoltaja, jolle pari kuukautta sitten luvattiin muutama kymppi lisää kuussa, ymmärtää miksi se nyt viedään eri kautta pois.

Tylsää, tylsää, oli niin tylsää.

2007-05-30T15:11:00.000+03:00

Onko muillakin joskus sellainen olo, että mistään ei vaan tule mitään? Harhailee koko päivän yöpaidassa rumalla tukalla suljettujen kaihtimien takana ja möntti rintakehässä kasvaa. Epämääräinen ahistus, jolle ei oikein ole syytä, tuntuu ihan fyysisesti jossain ylävartalossa. Ehkä ihmiset sairastuu bulimiaan vaan oksentaakseen sen möntin ulos. joskus se tulee ulos itkuna.

Töistä ei kuulu mitään. Vielä muutama viikko elin positiivisissa odotuksissa, joihin yhdistyivät aivot narikassa ja tuntuvat yötyölisät. Noh, oletteko törmänneet työnantajaan, joka lupaa soittaa muttei soita? Ei vastaa sähköpostiin? On kokouksessa kun yritätte soittaa? Noh, vielä en ole kokonaan luopunut toivosta, ahistaa vaan, mistä hoitaa rahaa ruokaan ja provinssiin ja Pariisiin ja muihin kesän rientoihin. Ehkä lainaan äidiltä ja maksan takaisin sitten perinnöstä. (oops, anteeksi äiti, huono vitsi!)

Opinnäytetyöstä ei kuulu mitään. Noh, ei kai siitä voi kuuluakaan, jos en pistä töpinäksi. Perkuleen töpinä, se ei ole mua varten. Yritän tehdä joka päivä edes jotain, mutta pitäisi tehdä paljon jotain. Ja jotain, jossa olisi jotain järkeä. Aiheessa on, mutta kaikissa niissä artikkeleissa ja kirjoissa ja nettijutuissa on vähemmän. Ainakin suurina annoksina. Ostetaan siis opinnäyte sopuhintaan! *virn* (ja kyllä, tämä oli vitsi, älkää ilmoittako blogiani viranomaisille tahi koulutusohjelmalle!)

Tietyistä ihmisistä ei kuulu mitään. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella positiivisesti, uskoa itseensä, omaan erityislaatuisuuteensa ja ihanuuteensa, joskus vaan pistää kaiken omaksi viakseen. Ihme, että elämässäni on edes näin paljon ihmisiä.

Yritän kuitenkin keskittyä positiivisiin asioihin! Kuten kahvinkeittimen tippalukkoon, ei käynyt minulle yhtä huonosti kuin suurille poliitikoille (ainakin Heli Paasio ja Sauli Niinistö ovat vaaliblogeissaan aikoinaan raportoineet kahvin valumisesta vääriin paikkoihin). Tori Amokseen ja koko provinssiin rakkaan Hennan kanssa. Mahdolliseen Pariisin matkaan sukulaista tapaamaan. Viikonloppuun, joksi on luvattu aurinkoista. Hienosti kasvaviin chilinalkuihin. Google analyticsiin, joka kertoo ihan uskomatonta faktaa mun blogista. (Halaus sinne saksaan, käyt mun blogissa aikas usein. Terveisiä eduskuntaan ja verohallintoon, myös teidät huomoidaan erikseen!) Ja pikku vinkki kaikille, jotka laskee bloginsa kävijämääriä: otsikoihin julkkisten (kuten Tuomo Ruutu) nimiä, niin hakuosumat lisääntyy ihmeesti. Jännää muuten, että kukaan ei etsi Kari Lehtosta tahi Petteri Nummelinia. Seksi puree siis myös googlen hauissa!

Kesä = Kun lähtee baarista pilkun jälkeen ja ulkona on valoisaa!

2007-05-27T04:06:00.000+03:00

Ja nämä kesäyöt ei niille ole vertaa
ei kiristele vyöt kun juoksen kohti merta
kesämieli on taas ihan vallaton
mä rakastua niin nyt haluaisin kaikkiin!

Pyhä yksinkertaisuus!

2007-05-25T14:19:00.000+03:00

Turussa vietetään kirkkopäiviä, puhutaanpa sen kunniaksi kirkosta. Siis Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta, jonka rooli nykyajan yhteiskunnassamme on vähintään epäilyttävä. Minun sukupolvestani vain äärimmäisen harva edes uskoo kirkon oppeihin, saati osallistuu sen toimintaan. Monet tekevät mielipiteensä selväksi eroamalla koko laitoksesta. Pari vuotta sitten Helsingin Sanomissa kerrottiin, että Kallion seurakunta tavoittaa omia asukkaitaan jo huonommin kuin ihmisiä kehitysyhteistyöhankkeissaan. Kiva.

Tästä huolimatta kirkolla riittää rahaa ja valtaa. Kun Scandic-hotelliketju suunnitteli poistavansa raamatut hotellihuoneistaan ja siirtävänsä ne (yhdessä muiden suurten uskontojen pyhien kirjojen kanssa) aulaan, älähti kirkko niin kovaa, että scandic perui puheensa nopeasti. Tampereella ei myöskään saa liimata bussin perään mainosta www.eroakirkosta.fi , vaikka siitä maksaisi. Pelätään ihmisten luulevan, että se on bussifiman virallinen kanta. Kirkkopäivien mainoksia bussiin kyllä saa liimata, ihan liikaakin. Voi pyhä yksinkertaisuus!

On ymmärrettävää, että kirkkoa pelottaa, kun valta rahvaasta lipeää. Pappi oli kuitenkin joskus yhteisön merkittävä mies, piispasta puhumattakaan. Nykyään piispa joutuu vastaamaan inhimillisistä virheistään keltaiselle lehdistölle aivan kuin kuka tahansa. Sananvalta vähenee, kun sitä on sunnuntaisin kuuntelemassa vain muutama kuolemanpelkoinen täti.

Tämä vallan ja aseman himo vain sopii kovasti huonosti yhteen kirkon arvojen kanssa. Mihin katosivat nöyrä aasi, heikoimman puolella olo, jumalan rakkaus kaikkia kohtaan? Mistä tilalle tulivat homo- ja seksiviha, itku hallituspaikan perään, "omantunnonkysymyksiksi" peitetty sovinismi ja muiden haukkuminen? Ehkä sukupolveni ei olekaan vailla moraalia, tietoa oikeasta ja väärästä tai lähimmäisenrakkaudesta. Ehkä se toinen, julkisuudessa meteliä pitävä porukka on. Ja miksi me silloin kuuluisimme siihen?

Teema tuli taas mieleeni, kun Janne katsoi eilen kakkoselta satuhäitä. (kyllä, kuulitte oikein). Häät kauniissa kirkossa ovat (kuulemma) monen ainoa syy pysyä kirkon veroissa. Katsoin kaljua pappaa hauskassa kaavussa puhumassa pehmoisia hääparille ja mietin, mitä järkevät ihmiset siinä alttarin edessä oikein tekevät. Miksi liitto siunataan isän, pojan ja pyhänhengen nimeen, jos niitä muuten avoimesti halveksitaan? Mitä lisäarvoa se tuo rakkauteen? Noh, ehkä minä, jonka mielestä kahden ihmisen välinen rakkaus (olivatpa he mitä sukupuolta tahansa) on näiden ihmisten välinen asia, olen vain väärässä. Saanhan kuitenkin hämmästellä?

Oikea kirjastotäti, valitettavasti vain hetken!

2007-05-22T17:23:00.001+03:00

Olen ollut tällä viikolla aktiivisempi kuin aikoihin. Eilen luin mielenkiintoista ja havainnollistavaa Kari A. Hintikan Web 2.0- raporttia. Henk. koht. olen sitä mieltä, että juuri tällaisia juttuja varten maailmassa pitää olla elektronisia julkaisuja ja netistä ladattavia kirjoja. Samalla kun lukee uusista innovaatioista ja niitä käyttävistä sivuista, voi käydä itse testailemassa. Surffasin eilen esmes igglossa ja opettelin käyttämään RSS-syötteitä ja Google Readeriä. Jotenkin tuntuu, että itsellä on vain pieni haju siitä kaikesta, mitä tällä koneella voisi tehdä, vaikka on opiskellut näitä juttuja koulussa. Eli terveisiä Turun AMK:n lukuisille insinööreille: valinnaisia nörtteilykursseja kirjastotädeille! Saatte palkkaa ja fiksuja ja innostuneita opiskelijoita kaupan päälle (kysykää vaikka Yngvarilta)! Jos jossain uudet, nuoret kirjastotädit voisi päteä, niin ajankohtaisilla tietoteknisillä taidoilla. Mutta taitaa olla ainakin meidän luokan osalta vähän hiljaista. Vähäisetkin taidot ja motivaation muruset koulu on pyrkinyt tuhoamaan bunkkerinomaisilla paikoilla ja huonoilla koneilla ja ohjelmien puutteella. Tee siinä nyt sitten esmes omia sivuja.

Nyt, luettuani monta sivua hehkutusta yhteisöllisyydestä, kollektiivisesta älystä, yksittäisten rivi-ihmisten mielenkiintoisuudesta ja teknisistä mahdollisuuksista, on hirviä hinku lukea kaikkia mahdollisia erilaisia blogeja, esmes jotain hyvää kirjallisuusblogia tahi ehkä ruokablogia tahi yhteiskunnallisia tahi feministisiä asioita. Vinkkejä otetaan innolla vastaan! Ja jos olisi mahdollisuus järjestää kirjat (lue: kirjahylly), niin pistäisin koko kokoelman Librarythingiin ja saisitte käydä ihailemassa mun asiasanoitusta (varmaan)! Mutta vielä kirjat on vain tylsiä pinoja ja sotkua.

P.S. (eli suomeksi Ai Niin Joo, A.N.J.) Otsikko tulee siitä, että olin vaihteeksi Raisiossa täteilemässä koko päivän. Kivaa oli, oikiastaan ihanaa. Kannoin taas puoli kirjastoa kotiin.

Vieraskirja

2007-05-18T18:49:00.001+03:00

Yleisön pyynnöstä lisäsin linkin vieraskirjaan (vanha, uskollinen vieraskirja, ollut mulla varmaan jostain yläasteelta saakka..), jonne saa käydä kirjoittelemassa mitä haluaa. Kuten kommentteihinkin. Ja myös lisää kesätukkaa (nämä kuvat on oikiastaan Hannalle), kun sain tänään palautetta, että ekasta ei saa oikein selvää.

Muuten kuuluu aurinkoa ja lasagnea.

Kesätukka!

2007-05-17T18:05:00.000+03:00

Eilinen alkoi aivan epäinhimillisellä herätyksellä klo 7.30 kampaajalle. Noh, revin itseni ylös sängystä ja yritin ajatella positiivisia, sillä itsehän olin aikaan suostunut. Jos tukka on täysin ylipitkä, väritön ja epämiellyttävä, on syytä suostua. Ja nyt on olo, kuin olisi palannut kotiin. Yli vuoden olin taas kasvattanut tukkaa pitäen yllä outoja mielikuvia ponnareista ja saparoista ja mahdollisista kiharoista, vaikka hyvin tiesin, ettei niitä koskaan tulisi. Ensiksikin, tukkani ei näytä hyvältä yhtään pitempänä ja toiseksi, en jaksa sitä. Se on aina huonosti ja aina edessä ja aina likainen ja aina tiellä. Ja kaikki tukan laittoon laitettu aika on tuhlattua aikaa. Varsinkin kun tulee kesä, uimavedet, pyöräilykypärä ja hiki. Eli nyt on taas tutuntuntuinen tukka,kruunattuna muutamilla härpäkkeillä.

Loppupäivä sujui isän kanssa pyöriessä eksoottisissa paikoissa, kuten suurkirppiksellä ja Lidlissä. Ostin taas vähän kirjoja ja sain Jannen huokailemaan. Eli, jos jollain olisi ylimääräinen, puunvärinen Lundia-hylly (tahi tuntee jonkun jolla on) niin kertokaa heti! Ostan pois kuleksimasta! Kirjastotädin sydäntä raastaa, kun rakkaat kirjat ovat täydessä epäjärjestyksessä ympäriinsä, eikä uusi komisario Palmu pääse omiensa joukkoon. Niin, loistava Tähdet kertovat, komisario Palmu! maksoi suurkirppiksellä kokonaiset 50 senttiä. Ja suosittelen kesälukemiseksi kenelle tahansa, ihanaa ajankuvaa, yllätyksiä ja huumoria!

Halpaa oli myös Lidlissä, joka aina hämmentää minua. Käyn siellä äärimmäisen harvoin ja jotenkin vastustan koko paikkaa, vaikka en oikein osaa perustella miksi. Olen ehkä sen verran keskustalainen (apua!), että haluan ruokani mahdollisimman läheltä ja informaation ruuasta ainakin jommalla kummalla kotimaisella. Haluaisin kuitenkin, että kaikki Suomen 200 kansanedustajaa, ylimmät virkamiehet ja muut maan asioista päättävät siirtyisivät sinne ostoksille. Saattaisi elämän tosiasiat yllättää, kun ympärillä olisi muutama aito köyhä.

Kari Lehtonen, Petteri Nummelin ja Tuomo Ruutu on mun suosikit! (eli ulos lätkäkaapista)

2007-05-10T22:01:00.000+03:00

Siis pakko tämä on myöntää: Jännitin ihan pirusti! Hypin kädet korvilla keittiössä tasajalkaa (kunnes tajusin, ettei flunssainen kunto kestä), huusin ja hoin että me hävitään kuitenkin, me hävitään kuitenkin. Lätkässä kannattaa aina olla pessimistinen, sen on 5-6 ruotsille opettanut.

Mutta tänään oli hyvä lätkäpäivä. Paljon maaleja, paljon tilanteita ja loistava TOP5: Alpo Suhosen putoava korvanappi. Ykkösenä henkeäsalpaavan jännittävä tilanne, jossa Alpon molemmat napit putoavat samanaikaisesti. Mutta Alpo selvisi tästäkin naureskellen.

Siis pilkatkaa ja naurakaa te sivistyneet jalkapallofanit rauhassa. Jalkapallo voittaa lätkän vain miesten ulkonäössä. Hikiset ja punaiset äijät kaikissa varusteissa ei ehkä ole sitä kuuminta hottia *virn* Lätkässä juontajat pukeutuvat finaalissa tummaan pukuun ja pelaajat kerää rahaa syöpälapsille, mutta mukasivistyneessä jalkapallossa fanit lähes tappavat toisiaan ja pelaajat sikailevat raiskauksista rattijuopomuksiin.

Ainakin yhdessä asiassa eroan normaalista lätkäfanista: En meinaa kestää Antero Mertarantaa. En vaan käsitä mitä se setä selittää silloin kun pitäisi puhua pelistä. Suosittelen vaientamaan television ja laittamaan radion täysille, selostuksen laatu paranee huomattavasti. Ja ai niin joo, en myöskään käytä lätkää tekosyynä , että päästään poikien kanssa ulos ja känniin.

Olen kipeä, laiska ja henkiseltä iältäni teini.

2007-05-09T22:41:00.000+03:00

Henna jaksaa kirjoittaa kipeänäkin, on siis pystyttävä samaan. Jannen tartuttama flunssa on vienyt voimat ja paljon nenäliinoja, sekä pistänyt katsomaan yllättävän paljon teinimateriaalia putkeen. Ja pakko taas kysyä, mikä siinä on, että ruotsalaiset on niin hyviä teinielokuvissa?!?

Ensin tuli Fucking Åmål ja sen perässä ainakin Hip Hip Hora!, Sandor slash Ida, Fröken Sverige ja eilen näkemäni Fjorton suger. Ehkä kaikkien katsontakanta on hieman tyttöinen ja ehkä kaikkien teinielämä ei oikiasti ole niin hirviää (ainakaan minun nuoruudessa kotibileisiin sammuneita ei raiskattu tahi muuten seksuaalisesti nöyryytetty), mutta ikuna ei tee mieli vaihtaa kanavaa kesken katsomisen. Tarinat ja roolihahmot ovat aitoja, uskottavia, samaistuttavia, hauskoja ja riipaisevia. Toisin kuin suomalaisissa vastineissa, kohtauksissa ei tarvitse hävetä. Eräs kaikkien aikojen häpeämislemppareitani oli Ylen Rakastuin mä luuseriin joka oli niin teennäinen, niin kökkö ja selvästi tätien ja setien tekemä. Minä en edes ollut niiden kohderyhmää ja silti minuakin lähinnä nauratti. Ja sitäpaitsi, jos haluaa tehdä tyttöjen mielestä uskottavaa teinidraamaa, täytyy olla übersöpö pääosanesittäjä. Siis poika. Julian totuuksissa oli jo yritystä, ehkä se YLEkin vielä oppii.

Ja AiNiinJoo. Teinidraamat on ihan parhaita, jos haluaa kohentaa ruotsinkielentaitoaan. Kannattaa etsiä sellainen versio, jossa saa ruotsinkielisenä sekä tekstin että puheen. Ja oppii varmasti käytettävimmän sanaston *virn*!

Olla-verbi mun iTunesissa:

-Olen pahoillani
-Olen nielaissut kuun
-Olen minä onnellinen
-Olen messias
-Olen heittänyt verkon
-Olen hautausmaa
-Oon pahoillaan, sen lupaan

-Oo siellä jossain mun

-On syytä muistaa

-Olkaa yksin ja juoskaa karkuun

Kirjastoja ja tilastoja.

2007-05-03T19:27:00.000+03:00

Salon Seudun Sanomat päätti lähipäivinä uutisoida, että yleisten kirjastojen lainamäärät ovat vähentyneet kolmella miljoonalla viime vuodesta. Syyksi kerrottiin Internet. Ihmiset saavat tarvitsemansa tiedon internetistä, joten kirjastojen palveluja ei enää samoissa määrin tarvita. Just.

Jos ihmiset ovat siirtyneet kirjojen lukemisesta internetin ihmemaahan, miksi kirjojen myynti kasvoi viime vuonna? Jos ihmiset ovat siirtyneet sähköisiin viihdykkeisiin, miksi e-kirjat ja niiden lukulaitteet eivät vaan lyö itseään läpi? Mitä kaunokirjallisuutta kuntalaiset muka internetistä lukevat (suurin osa kirjastoista lainattavasta materiaalista on kaunokirjallisuutta)? Miksi internetiä (mukaan lukien suositut Google ja Wikipedia) pidetään edelleen kirjastojen vihollisina ja tulevina tuhoajina, vaikka lukuisat ihmiset päivittäin saapuvat kirjastoon niitä käyttämään?

Onkohan taas menty siitä missä aita on matalin?

On unhoitettu kiusallisen poliittiset keskustelut kirjastojen määrärahoista, jotka ovat edelleen lamatasolla. Jos vuodesta toiseen hankitaan vain välttämättömin ja suosituin (ja sitäkin vain harvoja kappaleita), jätetään vakituiset ja ammatilliset työntekijät palkkaamatta ja kärvistellään liian pienissä tiloissa, ihmiset ehkä äänestävät jaloillaan? Miksi menisit kirjastoon, jos siellä oleva aineisto on vanhentunutta, henkilökunta ammattitaidotonta tahi uupumuksen partaalla ja tilat ummehtuneen ahtaat. Puhumattakaan siitä, että mitään mielenkiintoista saisi varausmaksutta tahi silloinkaan nopeasti (isäni on odottanut nyt Tuomiojan uusinta joulusta saakka ja maksaa tästä odotuksesta euron). Kun tähän vielä lisätään se fakta, että suurimmalla osalla veronmaksajista on hyvä taloudellinen tilanne, houkuttaa Stockmannin kirjaosasto varmasti kirjastoa enemmän.

En suostu hetkeäkään uskomaan kirjaston kaatumiseen nykyajan yhteiskunnassa, kunhan kirjastojen asema ymmärrettäisiin myös parempituloisten päättäjien puolella. Kirjasto on aidosti tasa-arvoinen, niin kirjailijoille kuin käyttäjillekin. Kirjastossa teoksen paikka ei riipu kustantajan mainosrahojen määrästä, vaan hyllyissä olisi tilaa myös pienemmille (ja usein laadukkaammille) teoksille. Kirjasto on nykyajan kaupunkien harvoja paikkoja, joissa ajanvietto ei vaadi ostamista. Mikään älämölö ei käske sinua kuluttamaan, eikä edes vessasta tarvitse maksaa. Kirjasto on rauhallinen ja rentouttava paikka, johon mahtuvat monenlaiset ihmiset esittelemään itseään ja toimintaansa, aina lasten keräilykohteiden näyttelyistä YK:n rauhanjulisteisiin. Valitettavasti kirjastosta on tullut nykyajan hyvinvointiyhteiskunnan symboli, tasa-arvoisuuden ihanne. Kansalainen, ihan tavallinen veronmaksaja, arvostaa sen korkealle, mutta tällä alasajolla se voidaan kohta lopettaa tarpeettomana.

P.S. Äärettömän mielenkiintoisia tietoja esmes oman kirjastonsa lähivuosista

Vappu, vasemmiston ja opiskelijoiden juhla.

2007-05-01T22:31:00.000+03:00

Aika monta kertaa viime viikon aikana kuului jonkun suusta, että vappu on yliarvostettu juhla. Koskaan ei ole niin lämmintä kuin pitäisi, ei niin paljoa aktiviteettia kuin pitäisi, eikä turnajaiskestävyys riitä monen päivän ilonpitoon kuin teekkareille (jos niilläkään). Odotukset ja valmistautuminen juhlaan on paljon suurempaa kuin juhlasta jäävät muistot. Aika usein joku on jossain aivan liian kännissä.

Onneksi tänä vappuna mitättömät odotukset ylittyivät hienosti oman vappuni osalta! Tuli oltua juuri sopivasti poliittisesti aktiivi, juuri sopivasti hiprakassa, juuri sopivan opiskelija ja juuri sopivan reipas lähtemään tänään Kalevan työväentalolle. Vain lämpöä (tahi lämpimiä vaatteita) ja vapaita takseja olisi saanut olla hieman enemmän.

Vaikka olikin hienoa tutustua rakkaan ystävän uuteen opiskelijaelämään ja opiskelijatovereihin, oli vapun kohokohta jälleen rakas vt. isoisä Paavo. Pyörätuolissa istuvaa, 95-vuotiasta sosialidemokraattia halatessa tulee aina iloiseksi. Varsinkin, kun tietää saavansa myös toisen iloiseksi pelkällä läsnäolollaan. Vaikka joka vappu Kalevalla tehdään treffit myös ensi vuodeksi, pohtivat molemmat tuleeko toinen vielä paikalle. Minä pohdin Paavon jaksamista, hän minun ehtimistäni. Myös kansanedustaja Paasio on joka vuosi edustettuna ja puheet ovat aina yhtä mielenkiintoisia, kriittisiä ja ilman paperia vedettyjä. Tietyistä traditioista kannattaa pitää kiinni, vaikka ne vaatisivatkin kovaa vääntäytymistä maaseudulle päivänä, jolloin bussit kulkevat pyhävuoroissa. Jo nyt ajattelen kauhulla ensimmäistä vappua, jonka joudun viettämään ilman vt. isoisän sosialidemokraattista seuraa.

Kuvassa Paavo viime vuoden vappujuhlassa, tänä vuonna jäi kamera kotiin. Onneksi pappa ei ole paljoa muuttunut.

Laahustavia päiviä.

2007-04-26T21:22:00.000+03:00

On uskomatonta, kuinka helposti aika kuluu ilman mitään velvoitteita. Sitä herää pari tuntia töihinlähtijää myöhemmin, menee jumppaan ja suihkuun. TerveSelkä, Fitball, VoimaTotalStep. Tulee kotiin, syö vähän, hengaa netissä, juttelee kavereiden kanssa. Menee kauppaan tahi vaikka kaffelle. Tulee kotiin, hengaa netissä, tekee ruokaa, katselee sarjoja. Menee nukkumaan. Ja huomenna taas jumppaan. Jos jaksaa. Siis APUA! Sosiaaliset kontaktini ovat siirtyneet lähes täysin sähköiseen maailmaan, kännykkäliikennekin on lähes loppunut. Luen ruokakirjoja ja lehtiä ja haaveilen vihreästä parvekkeesta valkoisilla kalusteilla. En saa mitään aikaiseksi.

Noh, tänään olin sentään kiltti ihminen ja kävin antamassa vertani sairaille, lapsille ja vanhuksille. Veripalvelun loistava automaattikaakao riittää hyvin korvaukseksi. Munsta kuuluisi jokaisen terveen ihmisen velvollisuuksiin käydä silloin tällöin veripalvelussa. Se vie aikaa pahimmillaan ehkä tunnin, mutta pelastaa ne, jotka on toisten ihmisten avun armoilla. Ei satu, ei pelota, ei pyörrytä. Ainakaan minua. Kannattaa ainakin koittaa.

Hmm. Perustaessani blogini päätin olla yhteiskunnallinen ja kantaaottava ja mielenkiintoinen. Puhun jälleen vain omasta elämästäni. Noh, tuntuu vain, ettei mitään tapahdu. Ja jos alan puhua porvarihallituksesta, tasa-arvotuposta, perintöverosta ja Suomen ulkoministeristä, tulen vain vihaiseksi. Puhukoot ne, jotka paremmin osaavat.

On sade lakannut viimeinkin.

2007-04-19T00:49:00.000+03:00

Kävellessä kotiin rautatieasemalta, pitkän kokouksen ja ystävien tapaamisen jälkimainingeissa, ilmassa haisi huomisen kaunis ilma.

Sinua käsitteleviä kappaleita mun iTunesissa, aakkosjärjestyksessä:

-Sinä teit sen taas, Marjaana
-Sinä päivänä kun synnyin
-Sinä olet tähti
-Sinä lähdit pois
-Sinä
-Sinulle
-Sinuahan minä vain rakastan
-Sinua sinua rakastan
-Sä
-Sä et tiedä mitään

Ruoka on kyllä elämän suola.

2007-04-19T00:06:00.000+03:00

Tänään oli hyvä päivä. Heti aktiivisen aamujumpan jälkeen aloitin päivän aterian suunnittelun. Lähdin torille ihailemaan kevään tuloa, joka näkyy mielestäni ihanimmin salaattien ja yrttien runsautena. Ihanaa. (No okej, myös aurinkoa arvostan. Ja polkupyöräilyä.) Kävin kaupassa. Loppupäivän vietin valmistaen ruokaa ja tarjoten sitä rakkaille ystäville. Olisi vain pitänyt kutsua enemmän ystäviä, ruokaa oli niin pirusti. Oli pasteijoita, papusalaattia, espanjalaista munakasta ja tonnikalapyöryköitä. Ja jälkiruuaksi mutakakkua. Nyt on maha niin täynnä, että kylkiluita pakottaa.

Ruoka on kyllä jännä juttu. Vaikka sen voisi nähdä vaan energian, vitamiinien ja hivenaineiden lähteenä, on se aikas monelle aikas paljon tärkiämpää. Tuntuu, että se merkitys vaan kasvaa, vaikka minkäänlaista pulaa siitä ei enää olekaan. Äiti on aina osoittanut välittämistään ruualla ja selvästi siirtänyt sen minuun. Minäkin hoivaan, huolehdin ja pyydän anteeksi vaikka omenapiirakalla. Tahi tomaattikeitolla. Huolenpidosta on tullut monimutkaisempaa, kun yrittää tehdä vanhuksille vähärasvaista ja sydänystävällistä ruokaa, josta ne kuitenkin pitäisi (yritä itse opettaa 59-vuotiaalle isälle, että feta-juustosta ei tee kasvista se, että se on salaatissa). Vaatii välillä aikamoista mielikuvitusta. Mutta se onkin ruuanlaiton parhaita puolia.

Näinä päivinä näkee ihanasti ruuanlaiton vuodenajalliset vaihtelut. Vielä tehdään papusalaattia, mutta siihen saa jo mukaan ihania, runsaita, tuoreita yrttejä. Kohta tulee jo parsaa. Ja sitten perunoita. Ja mansikoita. Ja tomaatteja. Siis kyllähän kaikkea tätä ruokaa saa jo lähivaltsusta vuoden ympäri, mutta ei se tunnu ja maistu yhtään samalta. Eihän espanjalaisista talvitomaateista tule kuin paha mieli. Myös kukkarolle. Ja ympäristölle.

Irtiotoissa (joita katsottiin Auran kanssa ilman ääniä, samalla kun juoruiltiin) oksennettiin. On mahdottoman vaikiaa ymmärtää, miten nykyajan yltäkylläisyydessä elävät ihmiset joutuvat siihen pisteeseen, että syömisestä tulee sairaus. Tahi loppujen lopuksi ymmärtäminen on aikas helppoa, parempi olisi kysyä, miten tästä yhteiskunnasta on tullut tällainen. Ennen ihailtiin, kun sai tarpeeksi syödäkseen, nyt on menestyjä, kun pystyy kieltäytymään kaikista houkutuksista. Minä en pysty. Yritän kyllä aina. Pystyn kuitenkin elämään itseni kanssa. Ja pistän 58 ekiä kuussa liikunta- ja hyvinvointikeskukselle. Kiva.

P.S. Näin blogia aloittaessaan olisi ihana kuulla, että sitä lukeekin joku. Joten rakkaat, kertokaa kuulumisia kommentit-osiossa.

Aulikki Oksanen on ihana! (ja ne muutkin, mutta Aulikki eniten)

2007-04-16T12:17:00.000+03:00

Mikko Niskanen siis tuli ja meni. Tahi siis Mikko Niskasen teemaviikonloppu. Itse taiteilijahan on jo kauan sitten kupsahtanut. Mutta paikalle oli saatu kiitettävä ja kiinnostava määrä taiteilijan aikalaisia. Ja voi kun ne ovat ihania! Oikein ei osaa edes päättää, ketä niistä tahi mitä niiden tekemisiä kiittäisi eniten.

Kaj Chydeniuksen tapaa säveltää laulunsa niin, että niistä jäävät parhaiten mieleen sanat ja tunnelmat. Muusikkia, jota minäkin kaikessa epämusikaalisuudessani ymmärrän. (Kyllä välillä meinasi itku tulla.)

Vai Aulikki Oksasen ja Marja-Leena Mikkolan sanoituksia, joissa sanotaan asiat niin äärimmäisen kauniisti ja oikein.

Vain pääni rinnallesi painautui
ja käsi käteen tarttui, puristui
Vain rintani mun vasten rintaasi
ja sydän sydämees suu suuhusi

hehkuttaisinko hetken Kristiina Halkolaa ja Kirsti Vallasvaaraa, jotka eilen ensi kertaa näkemässäni "kävyssä" ovat niin aitoja, niin rohkeita, niin herkkiä ja niin kauniita. Hävettää oikein, että heidän jälkeensä tulleet sukupolvet ovat kehdanneet verrata Levottomia Käpyyn. Siis näkevätkö ne ihmiset eteensä? Vai onko maailma niin seksin ja pornon kyllästämä, etteivät ne näe enää mitään eroa tunteiden ja kauniin alastomuuden kuvaamisessa verrattuna pornoon?!?

Muutenkin, meidän sukupolvemme saisi hävetä heidän edessään. He säveltävät, kirjoittavat ja näyttelevät edelleen, myös osittain meidän puolestamme. Useaan otteeseen tuli ilmi, ettei meidän sukupolvemme tunnoille ole kuvaajaa, vasemmistolaiset nuoret laulavat edelleen heidän laulujaan. Ehkä musiikkielämälle annan synninpäästön (onhan minulla esmes Ultra Bra, Maija Vilkkumaa ja PMMP), mutta ne elokuvat?!? Nykyajan "nuorisokuvaukset" ovat ihan jotain muuta kuin realistisia, aidon tuntuisia ja ajankohtaisia. Käpy selän alla on sitä edelleen.

Tuo porukka osaa myös vanheta (vai pitäisikös sanoa ikääntyä) aikas ihailtavasti. He eivät paistattele vain vanhassa menestyksessään vaan luovat uutta ja kertovat siitä innostuneena. Vähättelevät itseään turhaan. Ja ennen kaikkea, nousevat estradeille kaikista hulluista taistolaisuuden mustista kirjoista huolimatta. Onko väärässä oleminen Suomessa sellainen synti, että siitä mestataan julkisesti? Siitä huolimatta, että 8000 Suomalaista teloittajaa armahdettiin vuonna 1918 tutkimatta koko elämäkseen,eikä toisen maailmansodan rikoksia ole vieläkään selvitetty? (voih, lupasin itselleni jättää tämän aiheen, mutta pakko oli, ihan vähän. Yrittäkää kestää.)

Perjantai, satasen lainaan ja juon sen...

2007-04-14T01:17:00.000+03:00

Joskus vain käy niin, että hyvät ajatukset kokkailusta, blogin päivittämisestä, balletonesta ja leffaillasta irtokarkkien kanssa vaihtuvat kaffeen ja kuivaan omppusiideriin. Hyvä kai näinkin. Varsinkin, kun ystävä on lähdössä Afrikkaan ja toinen tuli Helsingistä saakka käymään. Eli analyysia blogin nimen syvimmistä merkityksistä ja Mikko Niskasen elokuvien tulosta Turkuun ehkä huomenna...

Siideriä ja sympatiaa.

2007-04-11T23:33:00.000+03:00

Kirjastotätitoverien kanssa siiderillä. Jutut pyörii aina pitkälti kirjastomaailman ja koulun ympärillä, vaikka tänään sivuttiin myös Jeesusta, Juudasta ja jääkiekkoa. Toverini Antti esitteli varsin positiivisesti kirjastotätiyteen suhtautuvan P. Kallion sarjakuvan, josta seuraava, päivän sanaksikin kelpaava dialogi:

- Kuinka aiot viettää lähitulevaisuutesi?
- Ehkä ryhdyn pitämään luentoja jazzin historiasta, kirjastolaitoksen välttämättömyydestä ja rakkauden universaalista luonteesta.
- Jo tänä iltana?

Mitä tähän voi enää sanoa? Hyvää yötä.

"Ei ole väliä kuinka vanha on, vaan kuinka on vanha"

2007-04-10T22:30:00.000+03:00

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, koska on se hetki, kun lapset alkavat pitää huolta vanhemmistaan. Koska vanhemmuuden ja lapsena olemisen roolit alkavat pikkuhiljaa vaihtaa paikkaa ja lapsi alkaa pitää huolta vanhempiensa pärjäämisestä.

Kun vanhempani ovat jo kohtuullisen iäkkäitä (ainakin minun vanhemmikseni) ja isovanhemmat ovat kuolleet harvinaisen nuorina, olen päätynyt outoihin pohdintoihin. Äitini on tällä hetkellä vain kuusi vuotta nuorempi kuin oma äitinsä kuollessaan ja minä vain viisi vuotta nuorempi kuin isäni haudatessaan oman äitinsä. Olen hämmentynyt. Olen häkeltynyt. Olen hieman peloissani. Ja välillä unhoitan, että ihmiselle saattaa käydä kuten vt. isoisälleni Paavolle, joka on 95- vuotiaana elänyt kauemmin kuin kaveriensa pikkuveljet.

Mutta myös lähipiiristäni on helppo huomata, että vaikka kuinka vierastaisimme aikuistumista, omien vanhempiemme heikkoudelle emme voi mitään. He alkavat sairastaa outoja tauteja, unohtelevat asioita, syövät hämmentävän paljon erilaisia lääkkeitä, sairastavat syöpää (ja joskus valitettavasti jopa kuolevat siihen) ja alkavat silminnähden väsyä. Me, nuorempi sukupolvi, puhumme heidän ongelmistaan ja vaivoistaan, aivan kuten he joskus puhuivat meistä. Me saarnaamme heille suolasta ja kovista rasvoista, liikunnan puutteesta ja tupakoinnista. Me mietimme, pitäisikö lapsuudenkodissa alkaa vierailla useammin. Jos vanhemmat vierailevat, me pyydämme ajamaan varovasti.

Isällä, tuoreella pyöräilevällä eläkeläisellä, oli tänään syntymäpäivä, jota juhlistettiin vaatimattoman lämpimissä tunnelmissa (juhlakalu sai lahjaksi suklaalevyn, laatuaikaa lapsensa kanssa ja kotiruokaa). Oli mukavaa huomata, että (ainakaan tänään) omaa perhettä eivät uhanneet vakavat vaivat. Äiti oli kaatunut viikonloppuna portaissa, mutta vielä se aiheuttaa perheessä vain naureskelua.

Ystävistä ja ystävyydestä.

2007-04-08T16:49:00.002+03:00

Ensimmäinen kirjoitus yhdestä tärkeimmistä aiheista. Nyt on hyvä kirjoittaa, kun krapulan ja väsymyksen lisäksi päällimmäisenä tunteena on suuri onni ystävien olemassaolosta. Ystävien kanssa on rentouttavaa, hauskaa ja ihanaa, vaikka se veisi koko opintotuen, iän ja terveyden.

Eilisellä ulkomaanmatkalla Tampereelle todettiin, että ystävyydessä ihanaa on sen hauskuus (siis kaikkien muiden asioiden lisäksi). Ainakin meidän piirissä. Millainen suru olisi, jos ei olisi ketään, jonka kanssa nauraa antiikkisilla sohvilla vedet silmissä, skumppahuurujen leijuessa ympärillä. Liian usein muistetaan ystävää surun ja ahdistuksen keskellä ja kehutaan, kuinka hyvä tuki jostakusta on. Mutta ainakin yhtä tärkeää on, että on joku, jonka kanssa jakaa keskipäivän skumppapullo.

Aivan liian usein huomaa itsekin, ettei panosta ystävyyteen yhtään niinkuin pitäisi. Ystäviä kyllä kaipaa silloin kun itsellä on tarvetta, mutta aivan liian harvoin tulee kysyttyä, mitä toiselle oikiasti kuuluu ja voisikos jotenkin olla läsnä siinä kaikessa.

On valitettavaa, että ihmisten aikuistuessa parisuhteet niin usein jyräävät ystävyyden yli. Jos parisuhde joskus sitten pettää ja jättää, palaavat ystävät kuvioihin. Mikä muu ihmissuhde (mahdollisesti perhesiteitä lukuunottamatta) kestää tällaiset syrjähypyt vain hieman hymäillen?