Onk knakei?

Kun blogin nimen vetää tarpeeksi överiksi, se on jo hauska, eikö? Pitkän pähkäilyn jälkeen uusi , Turkuun, ruokaan ja syömiseen keskittyvä blogini Onk knakei? (turun murretta ja tarkoittaa "minun on nälkä") on nähnyt päivänvalon. Tervetuloa!

Kaikki isäni hotellit

Olen äärimmäisen iloinen ja onnellinen ystävieni kehittämästä uudestä tavasta viettää aikaa ja tavata toisia: Me käymme teatterissa! Tampereen teatterin Sovitus oli sen verran tylsä ja mitäänsanomaton, ettei siitä syntynyt edes blogitekstiä, mutta KOM-teatterin Kaikki isäni hotellit antaisi aihetta vaikka useampaankin!

Lupasin kovasti kaikille lukea Irvingin lukematta jääneen klassikon ennen esitystä, mutta enhän minä ehtinyt. Julia Frankin Keskipäivän haltija vei paljon aikaa ja energiaa, mutta palkitsi lopussa ahkeran uurastajan. Menin siis KOM-teatterin ihanaan, vanhaan saliin vailla tietoa tulevasta. Tarina oli hieno, vaikka muistuttikin nopeassa tempossa toteutettuna ajoittain farssia. Hyvin pysyi lukematonkin mukana. Näytelmän miespuolisten näyttelijöiden roolisuoritukset olivat loistavia. Kaikkia olen kehunut täällä jo aikaisemminkin edellisistä rooleista, ja kyllä he kehunsa ansaitsevatkin. Siis kiitos Pekka Valkeejärvi, Juho Milanoff, Henri Hanikka ja Niko Saarela(menin väenväkisin oikeasta ovesta sisään katsomoon, jotta sain sanoa lippuja repineelle Hanikalle Hei! Ystävät pyörittelivät päätään)! Naisilla menikin sitten heikommin. Laura Malmivaaran kaksoisrooli ei ollut millään lailla perusteltu, varsinkin kun hän oli näytelmän äidiksi aivan väärän ikäinen (ikäeroa samanikäiseen aviomieheen 16 vuotta ja vanhimpaan poikaan vuosi). Ei ihme, että keski-ikäiset naiset valittavat roolien puutetta! Ehkä myös Suzy-karhu olisi ollut uskottavampi, jos Malmivaara olisi saanut keskittyä vain siihen. Ja Vilma Melasniemi näytteli taas niillä samoilla maneereilla, jotka kyllä sopivat näytelmään, mutta jotka olen nähnyt jo kahdesti aiemmin.

Oih, teatteri on kyllä hieno asia. Se sykähdyttää, liikuttaa, puhuttaa ja saa aina jollain oudolla tavalla vähän sekaisin. Hienoa on, että jossain tehdään vielä kunnianhimoista, monimuotoista ja katsojaakin haastavaa teatteria!

P.S. Hellin mielessäni ajatusta ruokaan, ruokakirjoihin, ruokakulttuuriin, ravintoloihin, kahviloihin ja kuluttamiseen keskittyvästä uudesta blogista, kun tähän ei tunnu enää oikein löytyvän innostusta. Mitäs sanotte?