Vaikka Työ, Työ ja opinnäytetyö vie suurimman osan ajasta, jäi viime perjantai sentään vapaaksi loistavalle teatterille. Pari viikkoa sitten Turun kaupunginteatterissa näkemäni Shakespearen Romea ja Julia ja kyllä säälittäväksi röpellykseksi Q-teatterin Macbethiin verrattuna (vaikka olikin ihan OK, ollakseen kaupunginteatterin päänäyttämön ohjelmistoa). Vaikka Q-teatterin esitys lähti liikkeelle huolestuttavan hitaasti, oli suurin osa esityksestä aikasmoista puvustusta (kannattaa kiinnittää huomiota kenkiin!), ohjausta, lavastusta, valosuunnittelua ja ennen kaikkea näyttelemistä. Näyttelijäntyön lisäksi myös toimivasti (ja varsin runollisesti) toteutettu suomennos saivat näytelmän henkilöt tuntumaan oikeilta ja aidoilta. Jossain kritisoitiin Elina Knihtilän asettamista miehen rooliin, mutta minusta se oli kovasti perusteltua. Teksti viittaa usein miehenä olemiseen, miehisyyteen ja miehiseen rohkeuteen, mutta saa mukavia värejä sanojen tullessa naisen suusta.

Macbeth oli myös loistava valinta (kehun tässä nyt hieman itseäni) poliittisen nuorisoryhmäni eduskuntavierailun iltaohjelmaksi. Vaikka nykyään ei kukaan (ainakaan näin rauhallisessa Skandinaviassa) vallanhimoissaan tartu tikariin, ei itse himo valtaan ja jatkuvasti suureneviin titteleihin ole kadonnut mihinkään. Kuinkakohan montaa Suomen kahdestasadasta kansanedustajasta piinaavat samat unet, näyt ja enteet kuin Macbethiä?