Onk knakei?

Kun blogin nimen vetää tarpeeksi överiksi, se on jo hauska, eikö? Pitkän pähkäilyn jälkeen uusi , Turkuun, ruokaan ja syömiseen keskittyvä blogini Onk knakei? (turun murretta ja tarkoittaa "minun on nälkä") on nähnyt päivänvalon. Tervetuloa!

Kaikki isäni hotellit

Olen äärimmäisen iloinen ja onnellinen ystävieni kehittämästä uudestä tavasta viettää aikaa ja tavata toisia: Me käymme teatterissa! Tampereen teatterin Sovitus oli sen verran tylsä ja mitäänsanomaton, ettei siitä syntynyt edes blogitekstiä, mutta KOM-teatterin Kaikki isäni hotellit antaisi aihetta vaikka useampaankin!

Lupasin kovasti kaikille lukea Irvingin lukematta jääneen klassikon ennen esitystä, mutta enhän minä ehtinyt. Julia Frankin Keskipäivän haltija vei paljon aikaa ja energiaa, mutta palkitsi lopussa ahkeran uurastajan. Menin siis KOM-teatterin ihanaan, vanhaan saliin vailla tietoa tulevasta. Tarina oli hieno, vaikka muistuttikin nopeassa tempossa toteutettuna ajoittain farssia. Hyvin pysyi lukematonkin mukana. Näytelmän miespuolisten näyttelijöiden roolisuoritukset olivat loistavia. Kaikkia olen kehunut täällä jo aikaisemminkin edellisistä rooleista, ja kyllä he kehunsa ansaitsevatkin. Siis kiitos Pekka Valkeejärvi, Juho Milanoff, Henri Hanikka ja Niko Saarela(menin väenväkisin oikeasta ovesta sisään katsomoon, jotta sain sanoa lippuja repineelle Hanikalle Hei! Ystävät pyörittelivät päätään)! Naisilla menikin sitten heikommin. Laura Malmivaaran kaksoisrooli ei ollut millään lailla perusteltu, varsinkin kun hän oli näytelmän äidiksi aivan väärän ikäinen (ikäeroa samanikäiseen aviomieheen 16 vuotta ja vanhimpaan poikaan vuosi). Ei ihme, että keski-ikäiset naiset valittavat roolien puutetta! Ehkä myös Suzy-karhu olisi ollut uskottavampi, jos Malmivaara olisi saanut keskittyä vain siihen. Ja Vilma Melasniemi näytteli taas niillä samoilla maneereilla, jotka kyllä sopivat näytelmään, mutta jotka olen nähnyt jo kahdesti aiemmin.

Oih, teatteri on kyllä hieno asia. Se sykähdyttää, liikuttaa, puhuttaa ja saa aina jollain oudolla tavalla vähän sekaisin. Hienoa on, että jossain tehdään vielä kunnianhimoista, monimuotoista ja katsojaakin haastavaa teatteria!

P.S. Hellin mielessäni ajatusta ruokaan, ruokakirjoihin, ruokakulttuuriin, ravintoloihin, kahviloihin ja kuluttamiseen keskittyvästä uudesta blogista, kun tähän ei tunnu enää oikein löytyvän innostusta. Mitäs sanotte?

Kattojen päällä on lunta...

Äitini on valitellut jo vuosikausia sitä kuinka nopeasti aika menee. Ymmärrän häntä päivä päivältä paremmin. Jouluun on neljä yötä ja työsopimukseni päättymiseen alle kaksi viikkoa. Vasta hetki sittenhän minä huokaisin, että edessä on pitkä huoleton kausi samassa työpaikassa. No, muutoksethan voivat tuoda tullessaan myös mukavia asioita...

Ennen työttömyyttä on edessä aina yhtä ihana joulu. Olen pikkuhiljaa todennut, etten ole jouluihminen kuin ruoan suhteen. Olen jo viikkoja haaveillut äidin italiansalaatista, kylmäsavulohesta perunalaatikon kera, lasimestarin sillin liemessä lilluvista vihanneksista ja rosollin kirpeänrasvaisesta kastikkeesta. Omalle vastuulleni jää apumiehenä toimimisen lisäksi joulukarkkien teko. Perinteiseen hommaan on aina kerättävä vanhat klassikot (kuten konjakkitryffelit ja kermatoffeet), mutta löydettävä aina myös jotain uutta. Tänä vuonna harkitsen marmeladeja äidin omasta marjamehusta sekä kardemummalla maustettuja tryffeleitä, joiden hurmaavan kuvan bongasin kampaajan ruotsalaisesta joululehdestä (tässä ohjeessa kuva ei kyllä ole yhtä houkutteleva). Kävimme myös tänään ostamassa varalle neljä rasiaa Fazerin konvehteja (Sininen, Fazermint, Geisha ja Julia), jotta herkut eivät vaan pääse loppumaan kesken jännittävän Afrikan tähden. Haaveilen vielä joskus rakentavani koko joulun omin pikku kätösin ja kutsuvani kaikki rakkaat paikalle, mutta ainakin vielä olen onnellinen päästessäni äidin patojen ääreen.

P.S. Jotta tunnelma ei menisi liian jouluiseksi niin lisätään loppuun pieni saarna. Entisten nuorten sävellahja kertoi eilen Matti Vanhasen osallistuvan Ylen Hyvä Joulumieli- keräykseen. Minun mieleeni tilanne hieman särähti. Eduskunnan suurimman puolueen puheenjohtaja ja maamme pääministeri kantaa huolta köyhien lapsiperheiden lisääntyvästä kurjuudesta osallistumalla hyväntekeväisyyteen. Minusta hyväntekeväisyyteen osallistutaan yleensä siksi, että tunnetaan tiettyä toivottomuutta jonkin ilmiön edessä ja katsotaan, ettei muuten voida asianomaisia auttaa. Pääministeri voisi vain tuoda eduskuntaan ehdotuksen, jossa köyhyysrajan alla oleville lapsiperheille annettaisiin se 70 euroa lisää rahaa vaikka joka kuukausi. Kyllä sellaisen rahan luulisi jostain löytyvän, kun on löytynyt rahat veronkevennyksiinkin. Ja köyhille lapsiperheille annettu raha menisi varmasti kulutukseen eli piristäisi talouttakin. Mutta sen sijaan, että Matti tekisi oikeaa politiikkaa, hän jakaa almuja. Näinhän se maailma paranee, varsinkin jouluna.

Kaarinalla on asiaa.

Yleisön pyynnöstä.

Tämä on syksy

Elämä on niin täynnä erilaisia juttuja, ettei oikein tiedä mitä sitä mistäkin sanoisi. Kiireisen kesän jälkeen on tullut kiireinen syksy, joka on vielä kesääkin mukavampi. Päivät täyttyvät työstä ja illat erilaisista aktiviteeteista. Viikonloput on täynnä koulutuksia, seminaareja ja juhlia.

Parasta tässä syksyssä on ollut kulttuuri. Takana on kolme kustantajien kirjailtaa (työn ehdottomia plussapuolia) ja edessä vielä ensi viikonlopun kirjamessut! On tullut luettua niin paljon hyviä kirjoja, ettei meinaa itsekään pysyä perässä. Olen nähnyt niin hyvää teatteria ja elokuvaa, että oksat pois! Martti Suosalo vastasi varmaankin parhaasta näkemästäni teatteriesityksestä ikinä. Mielipuolen päiväkirja oli riipaiseva ja vangitseva kuvaus ihmisen mielen heikkoudesta ja pikkuhiljaa tapahtuvasta sortumisesta. Gogol kirjoitti tarinansa mielipuolesta ikuisuus sitten, mutta se on edelleen järkyttävän ajankohtainen. Ja kuinka hyvin Suosalo sen tekeekään, jokaista yksityiskohtaa myöten. Harvoin minä olen sanaton, mutta nyt olen!

Hirveän paljon huonommaksi eivät jääneet Marja Packalen ja Pirkko Saisio Odotuksessaan. Minä painin jatkuvien ikä- ja tulevaisuuspohdintojeni kanssa katsomossa kun Saisio hokee lavalla: "23-vuotias on ihan lapsi. 23- vuotias on ihan lapsi!" Kiitos, se helpotti hetkeksi. Väkisin vain tulee mieleen, että jos tekijät eivät olisi naisia ( ja 50 % seksuaalivähemmistöä), tämä näytelmä olisi nykyistä huomattavasti isompi juttu suomalaisessa mediassa. Miksi 60- vuotiaat sedät ovat tässä yhteiskunnassa niin paljon merkittävämpiä ja heidän sanansa painavampia, kuin saman ikäisten äärimmäisen lahjakkaiden naisten? Jos Kalle Holmberg, Esko Salminen tai vaikka Esko Roine tekisi noin syvällisen, avoimen ja omaelämäkerrallisen teoksen, se saavuttaisi ihan eri tavalla arvostusta, nyökyttelyä ja laatulehtien kommentteja. Miksi Pirkko Saisio ei kelpaa Suomen kuvalehden kanteen, vaikka hänen työnsä on kerta toisensa jälkeen loistavaa?

Täällä pohjantähden alla.

Noin viiden minuutin kuluttua YLE Radio 1:ssä alkaa kolmas osa Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla kuunnelmaa. Osia on yhteensä 21 ja minä olin jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen aivan pähkinöinä. Jos on jääneet edelliset kuuntelematta, ne löytyvät edelleen YLE Areenalta. Ja ei, tässä tapauksessa ei riitä se, että on nähnyt elokuvan!

YLE:n Pohjantähdessä on vahvojen historiallisten sanomiensa vuoksi myös aikamoinen sanoma nykyajalle. Toisin kuin kokoomusnuoret väittävät, tarvitsee myös nykyajan ihminen sitä, mitä vain YLE voi tarjota. Kaupallisesti dinosauruskuunnelmien tekeminen ei varmasti ole kannattavaa, mutta mitä Suomen piskuinen kansa tekisi, jos kukaan ei pitäisi huolta sen kulttuuriperinnöstä. Väinö on varmasti itkettänyt minua enemmän kuin kukaan mies. Jännityksellä odotan monenteenko jaksoon ehditään, ennen kuin YLE tekee saman.

Sisso, millainen Vanja-eno!

On pitänyt kertoa jo pidemmän aikaa, että kaikista kaupungin kesäteattereista katsokaa edes tämä! (Vielä ehtii!) Raahatkaa pakolla mukaan myös teini- ja keski-ikäiset sukulaiset! Tässä on sisältöä, musiikkia ja huumoria varmasti enemmän kuin missään "koko perheen ratkiriemukkaassa musikaalissa", mutta sen lisäksi vielä paljon enemmän. On rohkeutta, heittäytymistä, uskomattomia heittoja, kliseitä, balettia (!), Martti Servoa ja Napanderia sekä kohtauksia, joita et olisi ikinä uskonut missään näkeväsi. Santtu ei ollut ihan kympillä mukana, minä olin!